He-Man and the Masters of the Universe

1980-luvulla lähes kaikki pojat leikkivät Masters of the Universe -leluilla, tuttavallisemmin He-Maneilla. Myös minun lapsuuteni rakentui erittäin vahvasti hahmojen ja kaikkeen niihin liittyvän ympärille. Säilyneet figuurit, lehdet ja videokasetit ovatkin minulle tunnearvoltaan korvaamattomia (osalla niistä on jopa rahallista arvoa keräilijöiden keskuudessa).

2010-luvun puolivälissä uppouduin He-Man-pyhäinjäännöksiini kunnolla ensimmäistä kertaa lähes neljännesvuosisataan sen jälkeen, kun olin etsinyt niitä lapsuudenkotini ullakolta loputtoman tavaramäärän seasta: aikamatka oli fantastinen. Vielä nykyäänkin innostun He-Manista suuresti. Niinpä joskus katson piirrettyä televisiosarjaa, luen sarjakuvalehtiä tai ihastelen omistamiani leluja. Myös vuonna 1987 valmistunut Masters of the Universe -elokuva on mainio tuotos, jonka olen nähnyt lukuisia kertoja. Mainittakoon vielä, että minua kiinnostaa vain 1980-luvun alkuperäinen Masters of the Universe (muun muassa vuosituhannen alussa sarja lanseerattiin uudestaan).

Tällä sivulla esittelen videon muodossa MotU-reliikkini. Sivun perustamisen kunniaksi piirsin myös oheiset kuvat, joissa esiintyy fantasiamaailman tärkeimmät hahmot, He-Man ja Skeletor.

        
 Vasemmalla maailmankaikkeuden supersankari, He-Man, oikealla antisankari, Skeletor.

 
Alapuolella on video, jolla esittelen erilaisia Masters of the Universe -tavaroitani. Materiaali on varmasti erittäin kiehtovaa kaikille He-Manin ystäville sekä 1980-luvun lapsille.
                        



  Takaisin pääsivulle