4. Ajatelmia seitsemän vuoden ja kahden korkeakoulututkinnon jälkeen


SISÄLTÖ

    – Johdanto
     Ammattikorkeakoulun ja yliopiston suhde imagon näkökulmasta
    – Yliopiston luonteesta instituution ilmentäjänä
    – Henkinen kehitys ja loppusanat


Johdanto

Tämä sivu on eräänlainen yhteenveto edellisistä sivuista. Teen johtopäätöksiä sekä jaan mietteitäni aihepiiristä yleisemmällä tasolla. Sivu on periaatteessa osakokonaisuuksista tärkein, koska edempänä käsitellään pinnan alla piileviä merkittäviä kysymyksiä, joihin voidaan ottaa mielekkäällä tavalla kantaa ainoastaan aikaisempien sivujen asiasisällön perusteella sekä kyseiset korkeakoulututkinnot suorittaneena.

Erityistä huomiota kiinnitän sivulla kahteen asiaan: ammattikorkeakoulun ja yliopiston imagoon sekä korkeakoulun (erityisesti yliopiston) merkityseen ihmisen kehityksen tyyssijana. Kokonaisuuksia käsitellään toki yleisluontoisesti, joihin käytännön esimerkit kuitenkin antavat tärkeää tukea. Lopuksi kirjoitan hieman opiskeluajastani kokemuksena.


Ammattikorkeakoulun ja yliopiston suhde imagon näkökulmasta


Tämä osuus on epäilemättä aloitettava toteamuksella siitä, että arvostukseni ammattikorkeakoulua kohtaan nousi merkittävästi tutkintojen suorittamisen jälkeen. On tunnustettava, että aikaisemmin myös oma käsitykseni opinahjojen eroavaisuuksista perustui mielikuviin selvästi yliopiston eduksi. Vielä ammattikorkeakoulussa opiskellessani katsoin yliopistoa jollakin tasolla ylöspäin tavoiteltavana tahona, joka tekee autuaaksi. Myöhemmin yliopiston pääsykokeisiin valmistautuessani tuntemukseni vain voimistuivat entisestään: ero ammattikorkeakoulun ja yliopiston pääsykokeilla on kuin yöllä ja päivällä
. Sittemmin yliopisto-opintojen aikana huomasin pikkuhiljaa, että mielikuviin ja pääsykokeen vaativuuteen perustuneet odotukset olivat hieman liioiteltuja. Eroja oli havaittavissa eri tasoilla, mutta ne eivät olleet niin suuria kuin saattoi kuvitella, mikä on tämän sivun punainen lanka. Ymmärsin myös, että vastakkainasettelu ei ole oikea tapa lähestyä asiaa.

Ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä käytävä keskustelu niin sanotusta paremmuudesta on loputon 
jopa hedelmätön ja järjetön. Niinpä tämän sivuston kokonaisuutena tarkoitus ei siten olekaan antaa vastausta kyseiseen kysymykseen, vaan osoittaa se tarpeettomaksi. Sen sijaan sivuston tavoitteena on antaa arvokasta informaatiota, jonka perusteella lukija voi itse arvioida molempia koulutussektoreita omien tarpeidensa ja painotustensa mukaan.

Tradenomitutkinto ja kauppatieteiden kandidaatin tutkinto eivät ole samoja tutkintoja, vaikka ne tutkintoteknisesti rinnastetaankin toisiinsa. Eroavuus ei kuitenkaan perustu yliopiston asemaan korkeamman koulutussektorin edustajana, vaan hieman monitahoisempiin seikkoihin käytännössä. Käytän vertailevana esimerkkinä yhteiskuntavaikuttaja Osmo Soininvaaran taksi-teoriaa, joka osoittaa kaupunkien keskustojen eroavaisuudet käytännössä, vaikka määritelmällisesti tällaiset alueet (keskustat) ovat toistensa kopioita. Jos asiakas pyytää Vantaalla tai Espoossa taksia viemään hänet keskustaan, ilman eri tiedustelua kuljettaja suunnistaa Helsingin keskustaan  siis siitä huolimatta, että Vantaalla ja Espoolla on toki myös omat keskustansa. Samankaltaiseen käytännön tuntumaan perustan ajatukseni tradenomitutkinnon ja kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon erottamisesta toisistaan niiden yhtäläisyyksistä huolimatta.

Selvimmät erot ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä perustuvat kenties opinahjojen antamiin valmiuksiin (opiskeluun liittyvien käytäntöjen ohella), joita voidaan ilmentää seuraavilla ominaispiirteillä. Ammattikorkeakoulun erityinen vahvuus on yrittäjyyden korostuminen opinnoissa: ammattikorkeakoulu onkin mielestäni eräänlainen yrittäjän superkurssi, jonka laajuus on 210 opintopistettä. Käytännössä tämä näkyy erittäin monipuolisena käytännön rakenteisiin tutustumisena, erinäisten liiketoimintasuunnitelmien ja muiden yrittäjäpainotteisten tuotosten laatimisena sekä vuorovaikutuksellisena oppimisympäristönä. Yrittäjyys voidaan jopa valita opintosuuntaukseksi. Omaa yritystä harkitsevien kannattaa siis huomioida varsinkin tämä näkökulma opiskelupaikan hankkimista suunnitellessaan. Sen sijaan yliopisto valmentaa entistä syvällisempään ajatteluun ja pohdintaan sekä tieteen kehittämiseen. Kurssien ote tiettyyn teemaan on usein hieman kyseenalaistavampi ja monitahoisempi. Korkealentoisen, arjesta kokonaan irrallaan olevan teorian käsittäminen yliopiston keskeisenä ilmentymänä opinnoissa on kuitenkin liioiteltua. Yhtä lailla yliopistossa käsitellään samoja aihepiirejä kuin ammattikorkeakoulussa sekä opiskellaan muun muassa kieliä luokassa eri tasoilla yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Yliopiston vahva asema perinteisenä tiedeyhteisönä on joka tapauksessa perusteltu ja ansaittu (tiedeyhteison käsitteeseen paneudutaan tarkemmin edempänä).

Ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä on aina ollut koulutustasoon liittyvä jännite. Yhtäältä tämä ilmenee erityisesti yliopisto-instituution selvänä haluna erottautua muista koulutussektoreista. Toisaalta asetelma korostuu ammattikorkeakoulun pyrkimyksenä profiloitua yliopistoon rinnastettavissa olevana tahona. Molemmat yrittävät toki vaikuttaa itseenä kohdistuviin mielikuviin myönteisesti.

Mielikuvat liittyvät kokonaisuuteen
, josta ei löydy minkäälaista tietoa (tai mielipidettä) muodollisilta nettisivuilta. Vastaavasti keskusteluforumeiden anti on usein laadultaan surkeahkoa. Niinpä lukija saa oheisesta selvityksestä arvokasta informaatiota henkilöltä, joka voi arvioida kysymystä uskottavasti tehden sen lisäksi neutraalilla mutta napakalla tavalla. Uskottavuuteeni aiheen käsittelijänä osoitetaan seikkaperäisesti Kauppatieteilyä-sivuston etusivulla.

Käytännön esimerkit ovat aina tehokkaita. Annan seuraavassa tärkeitä tilannekuvauksia siitä, kuinka yliopistoa edustavien ylimielisyys ammattikorkeakoulua tai niiden opiskelijoita kohtaan voi ilmetä päinvastaista toimintaa kohtaa harvemmin. On myös hyvä huomioida, että kielteistä ajattelutapaa edustavia kuuluu niin opiskelijoihin kuin yliopiston henkilökuntaan. Esimerkkien jälkeen arvioin niiden sisältöä erikseen. Oheiset tapaukset ovat todellisia tilanteita.

Esimerkki 1)
  
             Aloittaessani opinnot Tampereen yliopistossa tapasin silloisen opintoasiainpäällikön opintojen suunnitteluun liittyvissä asioissa. Keskustelun lomassa kävi toki ilmi, että olin aiemmin suorittanut tradenomitutkinnon. Opintoasiainpäällikkö totesi, että "yliopistossa joutuu tekemään paljon enemmän töitä kuin ammattikorkeakoulussa".

Esimerkki 2)

             Useammat yliopisto-opiskelijat (tai aiemmin ammattikorkeakoulussa opiskelleet, mutta sieltä ilman tutkintotodistusta poistuneet) ovat korostaneet, kuinka "ammattikorkeakoulun tenteistä pääsee läpi kirjoittamalla nimensä paperiin".

Esimerkki 3)

     Mainitsin eräälle yliopiston henkilökuntaan kuuluvalle henkilölle, että joissakin yliopistossa tradenomitutkinto rinnastetaan kandidaattitutkintoon, jolloin opiskelijalla on mahdollisuus jatkaa opintojaan suoraan maisteriohjelmassa. Tähän kyseinen henkilö totesi, että "ahaa, sä olet löytänyt tuollaisen porsaanreiän". Myöhemmin eräs toinen henkilökuntaa edustava yksilö kommentoi asetelmaa toteamalla, että "Vaasan yliopisto huoraa tutkintoa".

Esimerkki 4)

         Monet yliopistossa opiskelevat julistavat mielellään ääneen, kuinka tradenomit päätyvät työelämässä "kaupan kassalle tai McDonald'siin". Sen sijaan yliopistotutkinnolla on enemmän arvoa työmarkkinoilla.

Esimerkki 5)

    Fuksi-viikon (eli juuri alottaneiden opiskelijoiden integroitumisrituaalien toteuttamiseen varatun ajanjakson) ohjelmaan kuului muun muassa matkustaminen alkoholinhuuruisissa tunnelmissa paikallisen ammattikorkeakoulun kiinteistön piha-alueelle. Siellä aloitettiin yhteislaulanta, jonka lyriikat pilkkasivat mahdollisimman röyhkeästi ammattikorkeakoulua ja sen mitättömyyttä suhteessa yliopistoon.


Kyseiset tapaukset ovat oivia ilmentymiä siitä eriskummallisesta ajattelutavasta, jota varsinkin yliopistossa usein esiintyy. Arvioin seuraavaksi yliopistoyhteisön keskuudessa vallitsevaa, ammattikorkeakouluun kohdistuvaa ilmapiiriä viittaamalla oheisiin esimerkkeihin. 

Kyse on pohjimmiltaan kouluttautumiseen liittyvästä, vääristyneestä maailmankuvasta. Yliopiston asema korkeimpana mahdollisena koulutussektorina 
joka sinänsä on kiistaton luo sen jäsenelle illuusion kaikkivoipaisuudesta muiden koulutussektoreiden arvioimiseksi ja arvottamiseksi. Tämän ajattelutavan mukaan ylhäältä on mahdollista katsoa alaspäin siitä huolimatta, että huipulle ei ole kiivetty pikkuhiljaa, vaan päädytty jalustalle raketin lailla pääsykokeen kautta. Kyse on tavallaan eräänlaisesta äkkirikastumisesta, missä ajatusmaailma sumenee itsensä ulkopuolelta annetun voiman johdosta. Asetelma voi korostua entisestään, mikäli yksilön muu elämänkokemus ei tasapainota fakkiutumista käsitykseen yliopistomaailman horjumattomasta mahtavuudesta.

Kuvitellaan nuori neiti, Kati, joka asuu Kauniaisissa, Espoossa. Hänen vanhempansa ovat varakkaita ja yliopistotutkinnon suorittaneita. Hän on viettänyt nuoruutensa metropolialueella samanhenkisten ja sosioekonomisesti samanlaisista perheistä tulevien kavereidensa ympäröimänä; elämä on ollut tältä osin jokseenkin huoletonta. Kati on äskettäin kirjoittanut ylioppilaaksi ja saavuttanut myös ensimmäisellä yrittämällä opiskelupaikan yliopiston kauppakorkeakoulusta 
hän on siis äkkirikastunut. Varusmiespalvelusta hänen ei tietenkään naisena tarvitse suorittaa. Seuraavaksi Kati löytää itsensä muiden yliopisto-opiskelijoiden keskuudesta vahvistamassa käsitystään siitä, kuinka menestyvät ja lahjakkaat ihmiset päätyvät yliopistoon, joka määrittelee pitkälti yksilön arvon. Tästä on enää pieni askel eteenpäin siihen, kun hän on yhdessä muiden kanssa tekemässä pilaa ammattikorkeakoulusta, muista opinahjoista puhumattakaan. Toiminta kulminoituu tilanteeseen, jossa Kati hoilaa pilkkalauluja tietyn ammattikorkeakoulun pihalla. Rituaali ikään kuin kruunaa Katin lukkiutumisen ajattelutapaan, jossa yliopisto-statukseen liittyvä ylemmyydentunne yhdessä korostuneen käsityksen omasta erinomaisuudesta kanssa ottavat vallan henkilön sielusta. Kaikki yliopistomaailman olemukseen luontevasti periaatteessa liitettävät, korkeampaa ymmärrystä edustavat kokonaisuudet (kuten kosmopoliittisuus, taidemusiikin ja kaunokirjallisuuden kuluttaminen sekä niin sanottu vasemmistolainen suvaitsevaisuus) muodostuvat hänelle ihmisarvoa muokkaaviksi tekijöiksi. Kati ei kuitenkaan ymmärrä, että hänen tapansa toimia sotivat ironisesti niiden perinnäistä luontoa vastaan: tietyt teemat tai tahot sinänsä eivät vie yksilöä lähemmäksi kehittyneisyyttä, sen sijaan ihmisen on itse osattava lähestyä niitä aidosti, vilpittömästi ja nöyrästi. Katin sisäistämää rakennetta on myöhemmin erittäin vaikea murtaa, minkä saavat huomata kaikki Katin tielle osuvat, hänen silmissään vähäpätöisemmät (kouluttautumattomammat) ja sitä kautta vajavaisemmat yksilöt.

Kuvitellaan Katin lisäksi mieshenkilö, Tapsa. Hän on niin ikään juuri valmistunut ylioppilaaksi. Hyväosaisuudestaan huolimatta hänen kaveripiiriinsä on kuulunut ihmisiä erilaisista lähtökohdista, mikä on opettanut korostamaan yksilön sisäistä olemusta ulkokuoren sijaan. Myös kotona esiintyy diversiteettiä, kun perhetausta jakautuu klassiseen jakoon hektisen kaupunkilaisuuden ja yhteisöllisemmän maalaiskuntalaisuuden välillä. L
ähipiirissä ilmenneet, sosioekonomisten taustojen yhteentörmäykset ovat olleet ilmeisiä ja siten opettavaisia kokemuksia. Lisäksi Tapsa on nähnyt varusmiespalveluksensa aikana läpileikkauksen Suomen kansasta tutustuen sen moninaisiin edustajiin kärvisteltyään nälissään heidän kanssaan ojien pohjilla usean kymmenen asteen pakkasessa. Tapsa on ollut mukana harrastustoiminnassa yhteisössä, jonka jäsenet edustavat tyystin erilaista poliittista aatemaailmaa. Vielä ennen yliopisto-opintojaan hän on suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon sisäistäen erityisesti sen käsityksen, että jokainen kokonaan suoritettu tutkinto vaatii aina asialle omistautumista koulutustasosta riippumatta. Tapsa ei myöskään epää periaatteellisesti itseltään mahdollisuutta viettää aikaa sellaisten asioiden parissa, jotka eivät edusta kehitystä ja korkeakulttuuria. Hän tekee sen tietoisesti saadakseen vastapainoa vain yhdenlaiselle tavalle toimia sekä oppiakseen uutta vastakohdat täydentävät toisiaan tässäkin asiassa. Toisaalta kyse on Tapsalle välttämättömästä, hiljaisesta protestista Katin yksioikoiselle ja ylimieliselle, elitistiselle maailmankatsomukselle.

Ei voida varauksetta väittää, että Tapsa tarkastelisi automaattisesti ympäristöään muun muassa kouluttautumisen näkökulmasta maltillisemmin ja monipuolisemmin kuin Kati. On kuitenkin astetta todennäköisempää, että teesi pätee Tapsan eduksi. Niin sanottua elämänkokemusta voi hankkia vain elämisen kautta, mutta myös muun muassa erilaisten asiatekstien lukemisella on toki tärkeä vaikutus kokonaisuuden kehittymisessä. Niinpä myös jokainen tähän sivuun mahdollisesti perehtyvä Kati on varmasti ainakin hivenen aiempaa ajattelevaisempi. Yliopistossa on nimittäin yllättävän paljon eräänlaisia kateja.

On erittäin harmillista ja oletusta mielikuvista vahvistavaa, että yliopiston merkittävä edustaja (opintoasiainpäällikkö) saattaa ottaa kärkevästi kantaa esimerkiksi ammattikorkeakoulun työläyteen yliopistoon verrattuna. Myönteistä toteamuksessa on toki asenteen ilmentyminen, jolloin siihen voidaan myös puuttua. Aikaisemmilla sivuilla on käsitelty muun muassa ammattikorkeakoulun opiskelukäytäntöjä sekä tyypillisen yliopistotentin rakennetta ja siihen valmistautumista. Toistettakoon siten tässä, että ammattikorkeakoulussa esimerkiksi markkinointia käsittelevä kurssi voi perustua viikottaisiin oppitunteihin (joilla on läsnäolovelvollisuus), ryhmätyöhön ja sen esittämiseen sekä tenttiin. Yliopistossa sen sijaan kyseeseen tulee pelkkä tentti, jonka voi läpäistä hyvin arvosanoin valmistautumalla siihen edeltävänä yönä. Toivottavasti myös Tampereen yliopiston entinen opintoasianpäällikkö päätyy joskus lukemaan tämän tekstiosuuden.

Sen sijaan kommentit "porsaanreiästä" ja "tutkinnon huoraamisesta" ovat sen verran epäkunnioittavia ja kohtuuttomia, että niiden vasta-argumentointi ei ole tarpeellista: näkemykset tuhoavat itse itsensä kertoen paljon sanojansa viisaudesta. Yhtä lailla monien olisi hyvä tiedostaa, että ammattikorkeakoulun tenteistä ei suinkaan pääse läpi kirjoittamalla vain nimensä paperiin. Jos näin olisi, yliopistolle ei olisi koskaan muodostunut sen nauttimaa mainetta.

Kouluttautumisen ja työllistymisen suhdetta käsiteltiin seikkaperäisemmin Motiivit hakea opiskelijaksi -sivulla. Tekstin pitäisi antaa ainakin analyyttisemmälle lukijalle jonkinlainen käsitys siitä, missä määrin ja minkälaisin perustein tietty tutkinto itsessään huomioidaan työmarkkinoilla. Siten McDonald'sissa tai kaupan kassapäätteellä toimiminen ei perustu tradenomitutkinnon merkityksettömyyteen. Asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mainittakoon myös, että esimerkiksi McDonald'sissa työskenteleminen on varsin vaativaa: on jatkuva kiire, lukuisat tilaukset eivät saa sotkeutua keskenään, asiakkaiden erityistoiveet on huomioitava... Uskon, että kukaan kyseisessä toimessa ollut ei mitätöi työtään. Niinpä kritiikkiä kuuluu lähinnä heidän keskuudessa, jotka ovat itse olleet McDonald'sissa vain asiakkaana. On eri asia vastaanottaa tilauksia kuin sanoa tiskin toisella puolella "BigMac-hamppari ja kokis, kiitos". Niin ikään tradenomitutkintoa arvostelevat lähinnä sellaiset ihmiset, jotka eivät ole suorittaneet kyseistä tutkintoa. Tämä johtuu siitä, että he eivät tiedä, mitä sen asianmukainen loppuun suorittaminen vaatii.

Tämän sivun keskeisimpiä sanomia on siis ammattikorkeakoulututkinnon (tradenomi) arvostuksen lisääminen informaation kautta. Yliopistotutkinto ei tietenkään tällaista puolustuspuheenvuoroa vallitsevan ilmapiirin johdosta kaipaa. Yksioikoista vastausta jomman kumman absoluuttisesta niin sanotusta paremmuudesta on mahdotonta antaa, eikä tämä ole tarkoitustaan. Koulutussektorien välisistä eroavaisuuksista voidaan kiistellä loputtomiin. Sen sijaan on oleellista, että yliopiston nauttima maine ehdoitta ylivertaisena tahona ei ole lainkaan perusteltu. Eroja on varmasti olemassa, mutta ne eivät todellisuudessa koskaan ilmene niissä mittasuhteissa, joita jotkin mielikuvat edustavat.

Myös ammattikorkeakoulujen lopputöihin (opinnäytetöihin) saatetaan suhtautua kovinkin aliarvioivasti. Kuten tunnettua, ammattikorkeakoulussa tehdään opinnäytetyö, kun taas yliopistossa laaditaan kandidaattivaiheessa kandidaatin tutkielma ja maisterivaiheessa pro gradu -tutkielma. Teoriassa lopputöiden rakenne ja menetelmät vastaavat melko paljon toisiaan. Käytännössä suurimmat erot perustuvat lähinnä työn laajuuteen. Työn laatuun vaikuttaa kuitenkin pohjimmiltaan työn laatija: huolellisesti tehdyt opinnäytetyöt ammattikorkeakoulussa ovat parhaimmillaan mainioita luomuksia, jotka kestäisivät ongelmitta yliopistollisen tarkastelun. Niinpä kategorinen suhtautuminen ammattikorkeakoulun ja yliopiston lopputöihin on vääristynyt. Kutakin tapausta on tarkasteltava itsessään, minkä lisäksi voidaan arvioida lopputöiden laatua keskimäärin tietyllä koulutussektorilla. Tästä eteenpäin vietävä päättely jommankumman (yliopiston) ainaisesta paremmuudesta ei enää vastaa todellisuutta.

On hämmästyttävää, kuinka laadukkaita varsinkin arvosanalla 5 hyväksytyt, ammattikorkeakoulussa tehdyt opinnäytetyöt voivat olla. Laadulla viittaan toki tutkimuksen kannalta oleellisiin tekijöihin kuten kysymyksenasetteluun, lähteiden käyttöön, tutkimusmenetelmiin, niin sanottuun reliabiliteettin ja validiteettiin sekä kieliasuun. Ammattikorkeakoulun merkitykseen muun muassa tutkimusta tuottavana tahona nuivimminkin suhtautuva henkilö ei kykenisi tällaisessa tapauksessa koskaan erottamaan opinnäytetyötä yliopistossa tehdystä tutkielmasta. Hienoimmat opinnäytetyöt ovat rinnastettavissa jopa pro gradu -tutkielmaan.
Kukin voi todentaa asian tutustumalla ammattikorkeakoulujen opinnäytetöihin esimerkiksi vierailemalla oppilaitosten kirjastoissa. Yhtä lailla jokainen voi tutustua sellaisiin yliopistossa tehtyihin kandidaatin tutkielmiin, joiden arvosana on 1 tai 2. On karmaisevaa huomata, kuinka luokatonta jälkeä yliopistossakin voi esiintyä. Maine suojelee kuitenkin paljolta: ihmisiä ei valitettavasti usein kiinnosta työn jälki, vaan missä se on tehty. Vastavuoroisesti on toki todettava, että keskimäärin yliopistossa tehdyt tutkielmat lienevät hieman tasokkaampia.

Tampereen yliopiston ylioppilaslehdessä oli kerran juttu, jossa hehkutettiin opiskelijan onnistuneen luomaan tarkastettavan pro gradu -tutkielman kuukaudessa. Tunnen kuitenkin erään Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aikoinaan opiskelleen henkilön, joka teki oman gradunsa vain kahdessa viikossa. Tämä on varmasti paras mahdollinen käytännön esimerkki siitä, kuinka ihmiselle luontaisen, Opiskelu ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa -sivulla käsiteltyjen laiskuuden ja tehokkuuden ohella älykkyys ja ahkeruus kohtaavat toisensa äärimmäisellä tavalla. Samalla se on osoitus siitä, että yliopistossa tehtävä lopputyö ei automaattisesti ole upeuden ja kyvykkyyden huipentuma, jos osaa niin sanotusti vetää mutkia suoriksi oikealla tavalla (huomioitakoon vielä, että kyseinen pro gradu hyväksyttiin melko hyvällä arvosanalla cum laude).

Imagon näkökulmasta ammattikorkeakoulu on kuin
Škoda (auto) mainettaan parempi. Škoda on ammattilaisten tekemien riippumattomien ja objektiivisten autotestien mukaan varsin laadukas ja käytännöllinen kokonaisuus, joka on päihittänyt vertailuissa tunnettuja saksalaisia brändejä. Tästä huolimatta merkkiin liittyy edelleen jonkinasteinen mielikuva epäimartelevasta itäblokin autosta. Sen sijaan yliopisto on kuin BMW: sen ulkokuori kohottaa käyttäjänsä statusta todellisesta substanssista riippumatta. Jos henkilö on suorittanut tradenomitutkinnon ja ajaa Škodalla, hän saa keskimäärin vähemmän arvostusta kuin BMW:llä liikkuva kauppatieteiden kandidaatti. Tämä johtuu siis vain yhdestä asiasta: assosiaatiosta. Mielikuviin liittyvät seikat vaikuttavat jatkuvasti ja keskeisesti ihmisten toimintaan lähes minkä tahansa asian parissa.


                             
                               Yliopiston nauttima maine on ylivertainen ammattikorkeakouluun nähden.


                              
                                  Varsinaiset erot ovat kuitenkin selvästi pienempiä
näkökulman mukaan.


Ainakin jokainen korkeakoulussa opiskellut tietää, että oheiset kuvaajat ovat alkeellisia ja vaillinaisia. Niistä ei muun muassa käy ilmi, mihin tieto perustuu, kuinka sitä on mitattu tai millä asteikolla asiaa kuvataan. Tämä on sivua varten tehty tietoinen ratkaisu. Kuvaajien tarkoituksena on ainoastaan visualisoida idea todellisuuden ja mielikuvien välisestä kontrastista ottamatta kantaa niiden todellisiin suhteisiin tai voimakkuuksiin.


Mielikuvat vaikuttavat toki vahvasti myös yliopiston sisällä. Yliopisto-opiskelijoihin liittyy usein käsitys vasemmisto-intellektuelleista (tämä toki vaihtelee jonkin verran tiedekunnan mukaan). Ajatusmaailmaan kuuluu keskeisesti urbaanius, liberaalit arvot, luonnon palvominen, varusmiespalveluksen karttaminen, feminismi, luomuravinto sekä immaterialismin korostaminen 
mitä voidaan pukeutumisellakin korostaa. Ennen kaikkea vasemmisto-intellektuelleille (tai itsensä sellaiseksi mieltäville) on tyypillistä tarve tuoda implisiittisesti esille oma, muita ihmisiä korkeampaan tietämykseen ja viisauteen perustuva maailmantuskansa. Näin toimimalla voidaan siis korostaa omaa statusta ja kehittynyttä ymmärrystä nerokkaalla tavalla, kun se tapahtuu oman kurimuksen kautta. Kenenkään ei tarvitse puuttua siihen, koska heillä o(levinaa)n paha olla jo valmiiksi. Yliopistosta tulee tällaisille ihmisille jalusta, jonka vahva tuki sekä ylentää mieltä suhteessa muihin sinänsä että mahdollistaa oman arvomaailmansa esittämisen vailla pelkoa sen tyrmäämisestä epäuskottavana tahona.

Vastavuoroisesti minä olin opintojani tehdessäni (vain) tradenomi, joka ei käyttänyt alkoholia tai tupakoinut. Lisäksi fanitin Tony Halmetta sekä katselin Sylvester Stallonen ja Arnold Schwarzeneggerin toimintaelokuvia. Muun muassa kuntosaliharjoittelu ja isänmaallisuus olivat minulle tärkeitä asioita. Konservatiivisille mielipiteilleni olisikin saattanut löytyä todennäköisemmin vastakaikua syrjäseudun baarista kuin kampukselta. Minulla on kuitenkin taipumus kannustaa tai kannattaa altavastaajaa. Niinpä totean korostuneesti, että olen varsin ylpeä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa suorittamastani tradenomitutkinnosta ja toivon tekstini osaltaan nostavan sen arvostusta yleisesti.

Ihmisten kategorisointi älyllisesti tai kyvyllisesti varsinkin koulutussektorin mukaan on varsin yleistä. Todetaan, että "ammattikorkeakouluun päätyvät henkilöt, jotka eivät pääse yliopistoon" tai "yliopistossa tehtävä tutkielma on paljon vaativampi kuin opinnäytetyö". Tällainen toiminta ei oikeastaan eroa siitä, että vertaisi ihmisten henkistä kapasiteettia ihonvärin perusteella. Niin sanotut rotukysymykset ovat tabu, jonka käsittely on lähes mahdotonta jopa akateemisen yhteisön huipulla (Suomessa tunnettu esimerkki on tapaus Tatu Vanhanen). Sitä vastoin yliopisto-opiskelija voi melko huolettomasti todeta ammattikorkeakoululaisten olevan surkimuksia, kunhan mielipide ei sisällä viittausta etniseen alkuperään. Perusajatus on kuitenkin sama, mitä ei välttämättä tiedosteta. Suhtautumistapa on siten ironinen, koska tällaisten kehittymättömien näkemyksien perusteella henkilöiden omia periaatteita noudattaakseen heidän tulisi opiskella juuri ammattikorkeakoulussa.

Niinpä onkin hyvä muistaa eräs elämänviisaus: "Joka paikkaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä." Sen sijaan voi esiintyä eroavaisuuksia siinä, minkälaisia yksilöitä tietyssä yhteisössä on tietyn ominaisuuden näkökulmasta keskimäärin. Ei voida väittää kaikkien yliopistossa opiskelevien ihmisten olevan esimerkiksi taitavampia laatimaan tekstejä kuin lukiolaiset. Keskimäärin näin kuitenkin lienee. Yhtä lailla ammattikorkeakoulun ja yliopiston asettaminen kylmästi vastakkain ja edelleen paremmuusjärjestykseen ei ole mielekästä. Lisäksi on vielä huomioitava, että instituutioita ei voida rinnastaa ihmisiin, joiden asettaminen järjestykseen ei enää ole lainkaan järkevää.

Koulutussektorilla ja älykkyydellä on tapana korreloida keskenään ihmisten mielikuvissa. Olen huomannut, että ihmisillä on useimmiten erityinen tarve vaikuttaa älykkäältä (muiden keskuudessa); voidaan sanoa, että ihmiset käsittävät lähes aina älykkyyden tärkeimpänä sosiaaliseen statukseensa vaikuttavana tekijänä. Perustelen kantaani seuraavalla näkemyksellä. Ketään ei voida koskaan ylistää tarpeeksi, jos mielipide sisältää myös maininnan toisen yksinkertaisuudesta. Ei voida puhua jostakin henkilöstä esimerkiksi kauniina, mukavana, taitavana, nopeana tai siistinä, jos todetaan hänen olevan lisäksi hieman tyhmä. Toisaalta henkilöä voidaan huoletta pitää esimerkiksi ahneena, epämiellyttävänä, kömpelönä ja myöhästelevänä, kunhan korostetaan hänen älykkyyttään dominoivana piirteenä. Mielipiteen kohde on siis lopulta kiinnostunut vain älykkyytensä arvottamisesta ympäristön ja yhteisön keskuudessa. Tunne älykkyydestä on yksilöä ja tämän itsetuntoa vahvasti suojaava elementti, koska hän voi ristiriitatilanteessa aina tuudittautua ylemmyydentunteeseen suhteessa muihin  joskaan tämä ei ole jaloa, joka ilmentää vielä älykkyyttäkin hienompaa ominaisuutta. Juuri näihin tekijöihin perustuu jännite ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä. Ammattikorkeakoulun edustajat mieltävät itsensä mielellään korkeakouluyhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi, millä pyritään vaikuttamaan yleiseen käsitykseen yliopistoon rinnastettavasta tahosta (tähän viittaa myös ammattikorkeakoulun englanninkielinen käännös University of applied sciences). Vastavoimana yliopiston edustajat suojaavat omaa, älyllisestä näkökulmasta ylivertaiseksi kokemaansa statustaan muistuttamalla alemmalla tasolla toimivia ihmisiä käsittämästään todellisuudesta kärkevinkin sanakääntein. Kyse on siis pohjimmiltaan taistelusta pelkistä mielikuvista, jotka eivät liity juuri millään tapaa logiikkaan, vaan cro-magnonilaiseen primitiiviseen tunneryöppyyn. On toki nurinkurista, että tähän sortuvat yhtä lailla korkeatasoista ajattelua edistävät ja edustavat yliopisto-ihmiset, jotka tuntevat asemansa uhatuksi muuten sitä ei tarvitsisi puolustaa.

Edellisellä sivulla kerroin, kuinka valmistauduin erääseen markkinoinnin tenttiin yliopistossa. Hankin itselleni viisi opintopistettä varsin tehokkaalla tavalla.  Tämän sivun kannalta tapahtumasarjaa voidaan perustella kahdella teorialla: joko yliopisto ei ole maineensa veroinen (mikä kääntäen parantaa ammattikorkeakouluun liittyviä mielikuvia) tai minä olen keskimääräistä älykkäämpi. Minulle sopii molemmat vaihtoehdot.


Yliopiston luonteesta instituution ilmentäjänä

Yliopiston luonne perustuu pohjimmiltaan sen toimintaa harjoittavaan tiedeyhteisöön, jonka koostumusta ja merkitystä on hyvä käsitellä erikseen. Oheinen teksti kuvaa, kuinka yliopiston perinnäiseen tavoitteeseen tieteen ja tieteellisen ajattelun toteuttamisesta käytännössä pyritään. Tämä on varsin oleellinen kokonaisuus sivustolla; se auttaa lukijaa hahmottamaan korkeakoulutuksen (erityisesti yliopiston) olemusta instituution näkökulmasta. Kaupallisia korkeakouluopintoja voidaan pitää siis siinä mielessä erikoislaatuisina, että ne eivät ensisijaisesti perustu käytännön harjoitteluun (vrt. mikä tahansa tekninen, ammatillinen ala), vaan keskeisesti tiedon hankintaan ja käsittelyyn sinänsä. Asetelma on mielenkiintoinen, sillä tieto ole luonteeltaan eksklusiivista. Sitä ei ole varastoitu kassakappiin, jonka aarteet paljastettaisiin ainoastaan opiskelupaikan ansainneille ihmisille. Sen sijaan tieto on kenen tahansa saatavilla muun muassa kirjastoista, internetistä ja mediasta  ilmaiseksi. Tällöin herää aiheellinen kysymys siitä, mihin korkeakoulututkintoja tarvitaan. Joku voi esimerkiksi pohtia, miksi valmistautua tenttiin opettelemalla asiat ulkoa, kun niihin voi helposti paneutua tilanteen mukaan tiettyä lähdettä hyödyntäen. Seuraavassa annetaan vastaus muun muassa tähän sekä pohditaan tiedeyhteisöä sinänsä.

Ensiksi on tärkeää hahmottaa tiedeyhteisön luonne sekä opiskelijan tai jo akateemisen oppiarvon saaneen jäsenen merkitys osana sitä. Kehittynyt tiedeyhteisö – siis yksittäisen toimijan sijaan – muodostuu korkeakoulun tai yliopiston eri toimijoista ja sidosryhmistä. Sekä opettajat että oppilaat pyrkivät luomaan uutta tietoa keräämällä, analysoimalla ja jalostamalla jo olemassa olevaa tietoa. Keskeistä tieteellisessä tutkimuksessa on tieteellinen ajattelutapa, minkä tarkoituksena on muun muassa sekä suhtautua kriittisesti paradigmoihin että syventää niin sanottua arkiajattelua kehittyneemmäksi pohdinnaksi: kriittisyyden käsitettä lähestyttäessä on varottava yksinkertaista tulkintaa, joka helposti näkee kritiikin vain negatiivisena suhtautumisena kyseessä olevaa asiaa kohtaan. Kriittisyys voidaan ja tulisi sen sijaan kokea taitona ajatella, kyseenalaistaa sekä arvioida ympäristöä analyyttisesti ja monipuolisesti, mikä kehittää omaa – ja ideaalitilanteessa myös toisen osapuolen – kykyä toimia esimerkiksi tutkijana. Kriittisyys on keskeinen osa tiedeyhteisön luonnetta.

Tieteellisessä tutkimuksessa on erityisen tärkeää välttää arkiajattelua, johon kuuluu esimerkiksi liian yksioikoista asioiden yleistämistä tai asioiden tarkastelua kokonaisuudesta irrallaan. Tiedeyhteisön jäsenten tulee olla kykeneväisiä yleistämään oikealla tavalla (muun muassa harkitusti meta-analyysejä käyttäen) sekä erottamaan tutkimuksen näkökulmasta olennainen ja epäolennainen toisistaan. Myöskään tutkijan henkilökohtaiset mieltymykset eivät saa liiaksi ohjata esimerkiksi tutkimusprosessia. On tarvittaessa huomioitava myös tekijöitä ja kokonaisuuksia, jotka eivät välttämättä ole henkilökohtaisella tasolla kiinnostavia tai inspiroivia, mutta kyseessä olevan tutkimuksen kannalta oleellisia: tutkijan osittainenkin siirtyminen vieraalle tai epämiellyttävämmälle alueelle on vaikeaa, mutta se voi olla ratkaisevan tärkeää laadukkaan lopputuloksen kannalta. Erityisesti tällainen toiminta osoittaa ammattimaista otetta aiheeseen.

Yliopiston tehtäviin kuuluu valmentaa, kouluttaa ja ohjata opiskelijaa ajattelemaan ja toimimaan tieteellisesti. Tämä on erityisen tärkeä piirre tarkasteltaessa yliopisto-opiskelijoiden osaamista eli kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä sekä lähestyä tutkimusongelmaa loogisesti. Lisäksi opiskelijan tulee itse olla aktiivinen kehittääkseen itseään tiedeyhteisön arvokkaana jäsenenä.

Tiedeyhteisö muun muassa käsittelee mielekkäitä ongelmia ja pyrkii edelleen etsimään mahdollisimman hyviä ratkaisumalleja niille. Tämä luo edelleen uutta tietoa, mitä voidaan pitää yhtenä tiedeyhteisön tärkeimmistä tavoitteista.  Tiedeyhteisössä on myös tärkeää, että osataan havaita olennainen sekä jakaa tietoa ja kokemuksia yhteisön sisällä ja sen ulkopuolelle muun kehityksen ohella. Yliopisto-opiskelijat voidaankin nähdä esimerkiksi yliopiston asiakkaina, joilla on oikeus saada laadukasta ja asiantuntevaa palvelua professoreilta ja muilta yliopiston toimijoilta ja jäseniltä. Toisaalta opiskelijat voidaan nähdä eräänlaisina tiedeyhteisön aloittelevina jäseninä, jotka valmistumisen jälkeen ovat vahva osa heitä kouluttanutta ja kasvattanutta tiedeyhteisöä – toiset luovat uran tutkijoina yliopistossa jatkaen toimintaansa sekä itsensä että tiedeyhteisönsä kehittäjinä.

Kuka tahansa voi ainakin esimerkin omaisesti pohtia tai jopa arvostella yliopistossa toimivien yksilöiden ja tiedeyhteisön merkitystä yhteiskunnassa heidän keskittyessä maallikon näkökulmasta usein vain abstraktien teemojen käsittelyyn teoreettisella tasolla: ”Mistä esimerkiksi humanistin kompetenssi koostuu ja miten hän voi hyödyntää sitä?”, voisi joku kysyä vilpittömästi ilman negatiivisia tarkoitusperiä vertaamalla kysymyksen kohdetta esimerkiksi johonkin konkreettista, fyysistä työtä tekevään henkilöön. Tällaisen näkemyksen kohdatessa (kyseisen humanistin) on tärkeää ymmärtää tiedeyhteisön merkitys sekä oma rooli sen osana. 

Lisäksi on edelliseen viitaten oleellista huomioida, että akateemisen osaamisen ei pidä perustua ulkoa opettelulle ja puhtaasti tekniselle toteutukselle: osaaminen ei siis välttämättä tarkoita oman alansa aukotonta tuntemusta. Käytännössä tämä on jopa mahdotonta haasteellisilla, loputtoman laajoilla ja tutkimuksen myötä edelleen jatkuvasti kehittyvillä tieteenaloilla. Ei esimerkiksi voida olettaa, että yliopistosta juuri valmistunut lakimies hallitsee täydellisesti omaan alaansa liittyvät asiakokonaisuudet yksittäisistä laeista, pykälistä tai momenteista puhumattakaan. Tämä ei edes ole tarkoitus. Sen sijaan tiedeyhteisön jäsenelle on erityisen tärkeää, että tietoa osataan löytää ja varsinkin käyttää. Lakimiehellä on muun muassa kyky hahmottaa kokonaisuuksia, kyseenalaistaa asioita, suhtautua asioihin kriittisesti sekä tarvittaessa etsiä tehokkaasti lisätietoa käyttötarpeitaan varten. Mielestäni akateemisesti kouluttautunut henkilö voi parhaiten ilmentää osaamistaan tekemillään tutkimuksilla, jotka osoittavat tekijän kyvyn käsitellä tutkimuksen – ja tiedeyhteisön – kannalta oleellisia aihepiirejä. Kunniakkaan tiedeyhteisön jäsenen tulee hallita kokonaisuuksia ja kyetä laadukkaan tutkimuksen tekemiseen. Yliopisto-opiskelijat pyrkivät kohti tätä taitoa ja asemaa opintojensa kautta.

Tutkimustiedon merkitys tiedeyhteisölle on suuri. Hyvä tutkimustieto ja sen aktiivinen jakaminen sekä vahvistaa että kehittää tiedeyhteisöä, jonka muita olemassaolon perusteita esiteltiin edellä.


Henkinen kehitys ja loppusanat

Tämän otsikon alla paneudutaan siihen, mitä opiskeleminen on merkinnyt minulle. Keskeinen ajatus on se, että kyse ei ole ainoastaan tutkintojen suorittamisesta sinänsä, vaan siitä loputtoman monitahoiessta kokonaisuudesta, joka rakentuu tutkintojen ympärille.

Ylipäänsä elämä on jonkinasteista kaaosteoriaa, eikä ole kovinkaan mielekästä jälkiviisastella sitä, millaista olisi voinut olla, jos olisi hakeutunut jonkin toisen koulutusalan pariin. Omalla kohdallani onkin varsin mielenkiintoista havaita, että kouluttautumisen antoisuus ei perustu ensisijaisesti kauppatieteisiin sinänsä, vaan matkan varrella kokemiini asioihin, joita ei voida varsinaisen opetussuunnitelman mukaan ennakoida. Tuntuu siten nurinkuriselta, että hehkutan kokemuksiani kahden korkeakoulututkinnon jälkeen niiden asioiden johdosta, jotka eivät suoranaisesti liittyneet itse tutkintoihin. Saatoin opiskella alaa, joka ei välttämättä ollut henkilökohtaisesti teoreettinen ihanne, mutten voi kuvitella, kuinka sen ohella tapahtuneet myönteiset asiat olisivat voineet toteutua enää paremmin joidenkin toisten tutkintojen suorittamisen aikana.


Tutkintoteknisestä näkökulmasta opintoväyläni oli kieltämättä järjetön: vastaavalla  tai vähemmällä  opintomäärällä olisi voinut suorittaa kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Tämän otsikon alle kuuluu siten sen korostaminen, että opintoja ei kuitenkaan tehdä vain tutkintojen itsensä vuoksi. Niinpä opintojen suunnitteluun liittyviä ratkaisujani voidaan jälkikäteen pitää onnistuneina, joskin ne olivat jonkin verran sattumien summa. Opiskeleminen ammattikorkeakoulussa, yliopistossa ja ranskalaisessa kauppakorkeakoulussa ovat yhdessä antaneet selvästi enemmän kuin tutkintotodistukset sinänsä.

Jossakin vaiheessa kandidaattitutkinnon suorittamista päätin, etten jatka opintojani maisterivaiheeseen. Varsin massiivisen opintokokonaisuuden jälkeen opiskelumotivaationi oli täydellisen loppu, enkä yrityksistäni huolimatta keksinyt mitään niin merkittävää tekijää, että olisin kyennyt opiskelemaan sillä hetkellä enempää. Kauppatieteiden kandidaatiksi valmistuessani olin jo aikaisemmin suorittanut tradenomitutkinnon, valmistautunut yliopiston pääsykokeisiin sekä opiskellut ulkomailla  kaikki nämä peräkkäin vailla taukoja. En sietänyt enää yhtään opiskelua. Niinpä maisteritutkinnon suorittaminen ei tullut enää kyseeseen. Tämä asetelma osaltaan kuvatkoon ammattikorkeakoulun vaativuutta: jos tradenomitutkinnon olisi oikeasti voinut suorittaa vailla minkäänlaista omistautumista, opiskelumotivaatiota olisi varmasti ollut jäljellä vielä kandidaatin tutkinnon jälkeen.

Henkisellä kehityksellä on itseisarvo, jonka arvo ei heilahtele markkinoiden kysynnän mukaan. Tämä johtuu siitä, että henkinen kehitys ei perustu kilpailun suhteellisuuteen  tai kilpailuun ylipäänsä. Sen sijaan kehityksessä on kyse saavuttamattomasta ja paradoksaalisesti alati kauemmaksi prosessin aikana siirtyvästä päämäärästä, jota kohti voidaan kulkea. Ikuisesta keskeneräisyydestä huolimatta henkiselle kehitykselle omistautuminen parantaa absoluuttisesti omaa elämänlaatua riippumatta muiden toimista. Kehityksen linjaa kulkeminen on yksi elämän keskeisistä tarkoituksista. Opiskelu on toki mainioimpia väyliä tämän toteuttamiseksi. Käytän seuraavassa kuvaavana esimerkkinä ylioppilaaksi kirjoittamista, koska se ilmentää hyvin kouluttautumisen itseisarvon ja henkisen kehityksen välille kehittynyttä kuilua. Näistä ensimmäinen on vähentynyt markkinavoimien johdosta, mutta jälkimmäinen on pysynyt stabiilina, muuttumattomana voimana.

Ylioppilasjuhlat ovat jokavuotinen suuri tapahtuma, joka huomioidaan näkyvästi myös mediassa. Kesän alussa uutiset kertovat näyttävästi valkolakin ansanneista opiskelijoista sekä julkaisevat uusien ylioppilaiden nimet. Nykyään keskustellaan kuitenkin myös siitä, miksi vain ylioppilaat saavat näkyvyyttä ja arvostusta, kun samaan aikaan yhtä suurta määrää ammattioppilaitoksista valmistuneita opiskelijoita ei juuri noteerata. Vastaus on selvä: perinne. Esimerkiksi vielä heti sotien jälkeen lukion käymistä pidettiin erityisen hienona virstanpylväänä, joka erotti henkilön selvästi tavallisesta rahvaasta. Niinpä saavutusta juhlittiin toki näyttävin menoin, mikä on jatkunut vahvasti aina nykypäivään. Ylioppilastutkinto on kuitenkin aikojen saatossa menettänyt asemaansa henkilön statusta nostavana tutkintona siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisten koulutustaso on noussut merkittävästi.

Perinteet ovat kuitenkin yleisesti vahvoja, jotka kestävät hyvin ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Pidän ylioppilasjuhliin liittyvää, saavutettua korkeamman sivistyksen tasoa ilmentävää perinnettä hienona, jota tulee myös vaalia. Sen ei pidä alistua 2000-luvulla korostuneeseen kielteiseen ilmapiiriin, jossa saavutuksia pyritään mitätöimään suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Voidaan ajatella, että lukiota ei enää pidetä minään, koska se ei ole vielä oikea korkeakoulu. Ammattikorkeakoulua ei pidetä minään, koska se ei ole oikea yliopisto. Yliopistossa suoritettua kandidaatin tutkintoa ei pidetä minään, koska on olemassa maisteritutkinto. Maisteritutkintoa ei pidetä minään, koska on olemassa lisensiaatin tutkinto  jonka jälkeen voidaan suorittaa tohtoritutkinto. Tohtoritutkintoa ei pidetä minään, koska se on suoritettu niin sanotusti väärässä yliopistossa. Arvostetussa yliopistossa tehtyä tohtoritutkintoa ei pidetä minään, koska vuonna 2014 työttömiä tohtoreita oli häkellyttävät noin tuhat.

On hedelmätöntä ja ylimielistä väittää, että lukion käymisellä ei olisi juuri mitään merkitystä nykyisessä yhteiskunnassa. Kouluttautumisessa ei siis koskaan ole kyse vain tutkinnon suorittamisesta, vaan myös yksilön henkisestä kehityksestä, joka on poikkeuksetta toivottava, loputtomasti toteutettava prosessi. Jokainen esimerkiksi lukion käynyt tietää varmasti, kuinka oma ajattelun taso oli tyystin erilainen ennen toisen asteen koulutusta verrattuna aikaan ylioppilaslakin ansaitsemisen jälkeen. Ero on kuin neandertalilla ja nykyihmisellä. 

Henkinen kehittyminen jatkuu toki edelleen korkeakoulussa, erityisesti yliopistossa. Parasta yliopiston antia onkin mielestäni se, mitä kyseinen instituutio edustaa. Taustaksi on miellettävä, kuinka maailmassa on paljon ihmisen itsensä aiheuttamaa kurjuutta. Kyse ei ole ainoastaan toimintatapojen pohjalta syntyvistä, epätoivotuista lopputulemista kuten sodista tai yhteiskunnan alkeellisuudesta (tällä viittaan niin sanottuun länsimaiseen demokratiaan tavoiteltavana ihanteena, jota itsessään voidaan toki myös tietyin osin kyseenalaistaa osana akateemista pohdintaa). Kyse on ennen kaikkea ihmisen ajattelutavasta, josta tekeminen kumpuaa; toiminta edelleen palaa yksilön mieleen ajattelutapaa muokkaavasti. Maailmankolkasta tai kulttuurista riippumatta tietyt toimintatavat ja ajatusmallit voidaan mieltää joko myönteisiksi tai kielteisiksi. Vältettävinä ominaisuuksina voidaan pitää kaikkea sitä, joka edustaa saamattomuutta, itsekkyyttä ja yksipuolisuutta. Muun muassa huonojen TV-ohjelmien seuraaminen, kovaäänisyys, ylimielinen käytös, etikettien tärveleminen, epäluotettava ja -rehellinen toiminta, vastuun karttaminen, pyörän keksiminen uudestaan, kaksinaismoralismin harjoittaminen, materialismin korostaminen, kirjallisuuden karttaminen, alituinen juoruaminen, pinnallisen tiedon levittäminen ja urheilijoiden varaukseton ihannointi ilmentävät yksilön ajattelun kehittymättömyyttä käytännössä.

On mielenkiintoista, ettei edellä mainittujen asioiden huomioiminen tai niiden käsittely ole käytännössä osa mitään varsinaista korkeakoulussa järjestettävää kurssia tai muuta opintokokonaisuutta. Siitä huolimatta nämä osa-alueet kehittyvät kuin huomaamatta korkeakouluopintojen lomassa. Tämä johtuu siitä, että korkeakouluopintojen kautta ihminen syventää ajatteluaan, kyseenalaistaa enemmän ja kehittää kykyään tarkastella maailmaa. Samalla halu toimia edistyksen puolesta lisääntyy, arvostus älyllistä haastamista kohtaan kasvaa ja pyrkimys hankkia arvokasta tietoa korostuu. Tampereen yliopisto on osaltaan antanut tähän erinomaiset puitteet, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Motiivit hakea opiskelijaksi -sivulla käsittelin myös omia ammatillisia mieltymyksiäni sekä opintoihin liittyviä valintojani. Totesin, että tietylle urapolulle päätyminen ei ollut välttämättä erityisen syvällisen pohdinnan lopputulos. Tätä taustaa vasten on erittäin miellyttävää todeta, että olen todella tyytyväinen ja onnellinen saavuttamistani, kouluttautumiseen liittyvistä asioista. "Niin on hyvä kuin käy", tavataan sanoa, mikä pätee varsin hyvin myös tähän. Etukäteen olisi voinut olettaa, että rupeamasta ei muodostuisi niin antoisaa kuin mahdollisesti jonkin muun alan parissa. Elämä on kuitenkin uskomattoman yllätyksellistä: mikään ei mene koskaan täysin suunnitellusti. Esimerkiksi jonkinasteisen sattuman kautta päätyminen opiskelijaksi juuri Tampereen yliopistoon sekä edelleen siihen perustunut vaihto-opiskelu Ranskassa ovat asioita, joiden yhtäaikaista toteutumista ja mahtavuutta on mahdotonta kuvata sanoin. Arvostankin eniten sellaista, joka on sekä antoisaa että kehittävää, mutta rahassa mittaamatonta. Tällainen on elämän parasta antia.

Toivottavasti Kauppatieteilyä-sivusto on Sinulle hyödyllinen. Jos koet, että jotakin tärkeää kysymystä ei ole käsitelty tarpeeksi tai lainkaan, minulle voi lähettää asiasta palautetta. Kehitän sivustoa toki tarpeen mukaan. Sähköpostiosoitteeni on kotisivujeni pääsivulla.

Kiitoksia mielenkiinnostasi!


- - - - -

JATKA

sivulle 5. Vaihto-oppilaana Poitiersissa, Ranskassa

TAI

palaa Kauppatieteilyä-sivuston etusivulle.


- - - - -

Takaisin pääsivulle