3. Opiskelu ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa



SISÄLTÖ

    – Johdanto
     Opiskelumuodot ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa
    – Teorian ja ihmisluonteen yhteentörmäys: "Mistä aita on matalin..."
    – Kurssin suoritustavan vaikutus opiskelijan toimintaan: esimerkkitapaukset
    – Kirjallisuusessee tenttimisen vastapainona
    – Korkeakoulun ja alkoholin vankkumaton liitto
    – Vuorovaikutus oppitunneilla ja luennoilla: hyviä muistoja ongelmallisen rakenteen keskellä
    – Pyrkiminen Vaasan yliopistoon opintojen lomassa
    – Opiskelumateriaalia


Johdanto


Tällä sivulla paneudutaan opiskeluun ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Korostan näkökulmia, joihin ei muilla nettisivuilla tai oppaissa oteta samalla tavalla kantaa. Tällöin kyseeseen tulee maanläheinen ja koruton esitys kokonaisuudesta. Viittaukset opintojen laajuuteen ja sisältöön sekä teknisiin termeihin eivät ole tämän sivun pääosassa. Sen sijaan kerron perusrakenteiden ohella arkisesta käytännöstä, erilaisista ongelmakohdista sekä ihmisluonteen vaikutuksesta opintojen suorittamiseen. Kerron tällä sivulla, minkälaista opiskelu kyseisillä koulutussektoreilla on todellisuudessa. Annan harkittuja esimerkkejä omasta opiskelustani, jotka ovat opettavaisia ja havainnollistavia.

Käsitteellisinä eroina on joka tapauksessa hyvä mainita alkuun, että ammattikorkeakoulussa opiskellaan liiketaloutta, kun taas yliopistossa opiskellaan kauppatieteitä. Käytännössä niillä viitataan samaan asiaan, mutta on haluttu tehdä kuvaava ero modernin korkeakoulun (AMK) ja perinteisen tiedekorkeakoulun välillä (yliopisto). Lisäksi kauppatieteet (ja liiketalous) jakaantuu edelleen useaan erikoisalaan, kuten laskentatoimeen, viestintään, rahoitukseen, yritysjuridiikkaan, markkinointiin ja johtamiseen. Korkeakouluopintojen luonteeseen kuuluu, että opiskelija syventyy johonkin tiettyyn osa-alueeseen perusopintojen jälkeen. Omissa opinnoissani suuntauduin aina johtamiseen, jolla itsessään on monta eri nimitystä: henkilöstöjohtaminen, henkilöstöhallinto, henkilöstövoimavarojen johtaminen, HRM sekä johtaminen ja organisointi.

Kauppatieteet on siis erittäin laaja tieteenala, eikä sen hallitseminen kauttaaltaan täydellisesti ole realistista. Käytännössä tutkinnon suorittaneella on omasta suuntautumisestaan selvästi vahvempi osaaminen kuin muista erikoisaloista. Esimerkiksi markkinointiin perehtynyt kauppatieteilijä ei välttämättä tiedä erityisen tarkasti, kuinka yrityksen maksuvalmiutta voidaan arvioida tilinpäätöksen perusteella, eikä yritysjuridiikkaan erikoistunut henkilö ole ehkä selvillä muutosjohtamiseen liittyvistä trendeistä. Yleisneroja ei ole olemassa. Nämäkin seikat ovat tärkeä huomioida, kun harkitsee opintoja ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.


Opiskelumuodot ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa

Ammattikorkeakoulun ja yliopiston eroista puhuttaessa viitataan lähes aina käytännön ja teorian suhteeseen.
Puhutaan työelämälähtöisyydestä ammattikorkeakoulun kohdalla ja tieteellisen tutkimuksen korostamisesta yliopistossa. Jollakin tasolla tällaisia jakolinjoja voidaan tehdä, mutta käytännössä opinnot ovat jokseenkin samalla tavalla teoriaa. Liiketalouden tai kauppatieteiden parissa ei opetella sorvaamaan pöydänjalkoja tai käsittelemään potilasta, vaan keskitytään erilaisiin käsitteisiin, teorioihin, rakenteisiin ja lainalaisuuksiin. Ammattikorkeakoulussa tietyn aiheen käsittely voi olla suoraviivaisempaa ja selvemmin käytäntöä koskevaa, mikä ilmentää työelämälähtöisyyttä. Yliopistossa sen sijaan asioiden yhteys arkeen ei ole aina niin ilmeinen; tutkimukselliselle ajattelulle ja semanttiselle lähestymistavalle annetaan enemmän tilaa.

Opintojen toteutuksen kannalta käytännössä ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä on kuitenkin selviä eroja, jotka esitellään seuraavassa. Ensin tarkastellaan ammattikorkeakoulua, minkä jälkeen yliopistoa.

Ensinnäkin opiskelu ammattikorkeakoulussa muistuttaa erittäin paljon luokatonta lukiota. Tällöin henkilö on periaatteessa osa tiettyä luokkaa, mutta pakollisten kurssien ohella on paljon vapaavalintaisia kursseja, joiden opiskelijakokoonpano on vaihteleva (kurssitarjonta perustuu kuitenkin suuresti kaupallisen alan opintoihin). Toiseksi, kurssiryhmät ovat pienehköjä, joiden koko vaihtelee vain muutamasta oppilaasta lähes kolmeenkymmeneen. Joka tapauksessa kyse on ryhmistä, joihin kuuluu yleensä perinteisen luokan verran opiskelijoita eli noin 25 oppilasta. 

Kolmas lukiota muistuttava piirre on kursseihin liittyvän lähiopetuksen suuri suhteellinen määrä. Lisäksi opiskelijaa koskee niin sanottu läsnäolovelvoite eli lähiopetukseen on osallistuttava riittävissä määrin, jotta kurssin voisi ylipäänsä suorittaa hyväksytyksi (toisin sanoen osallistumisesta pidetään kirjaa). Ammattikorkeakoulussa järjestetään myös joitakin niin sanottuja massaluentoja, jotka järjestetään esimerkiksi auditoriossa muiden opiskelijoiden kanssa. Nämä ovat kuitenkin ammattikorkeakoulussa lähinnä poikkeuksia (edempänä kuvaan, kuinka yliopiston käytännöt ovat jokseenkin päinvastaisia).

Neljänneksi ammattikorkeakoulussa tehdään todella paljon ryhmätöitä. Kurssin suorittaminen perustuu siis läsnäolon ja tentin ohella hyvin usein jonkinlaiseen ryhmätyöhön. Tällöin laaditaan muutaman hengen ryhmissä jostakin kurssin teemasta esitelmä, joka lähes aina myös esitetään muulle ryhmälle kurssin lopussa. Lisäksi muita harjoitustehtäviä on paljon, jotka voivat olla itsenäisesti tehtäviä, myöhemmin opettajalle palautettavia yksilötöitä.

Edellä kuvatut neljä piirrettä ilmentävät ammattikorkeakoulun opintojen suorittamista ja luonnetta selvimmin. Ne antavat varsin hyvän kokonaiskuvan siitä, kuinka opinnot totetutetaan käytännössä. Vertaukseni luokattomaan lukioon on siis mielekäs, joskin on hyvä korostaa, että siinä ilmennetään teknisiä ominaisuuksia opintojen näkökulmasta: muutoin ammattikorkeakoulu ei ole yhtä kuin lukio. Korkeakoulu ja toisen asteen oppilaitos ovat eri asioita. Lukioon verrattuna ammattikorkeakoulussa paneudutaan tiettyyn aihepiiriin koko opintojen ajan, eikä kyse ole samalla tavalla yleissivistävästä koulutuksesta. Ammattikorkeakoulututkinto on myös selvästi laajempi, johon kuuluu lisäksi opinnäytetyön tekeminen. Yleinen vaativuustaso on myös korkeampi, millä viittaan aineistojen laajuuteen sekä opiskelijan laatimien tuotosten laatuun.

Sen sijaan opiskeluun yliopistossa liitetään usein käsite akateeminen vapaus, joka ilmentää ammattikorkeakoulun ja yliopiston välistä selvää eroa opiskelun näkökulmasta. Akateemisella vapaudella viitataan opiskelijan varsin itsenäiseen asemaan opintojensa organisoimiseksi ja toteuttamiseksi. Opiskelijalla on mahdollisuus (ja jopa velvollisuus) laatia opintosuunnitelmansa oma-aloitteisesti parhaan näkemyksensä mukaan. Henkilön tulee itse huolehtia siitä, että hän suorittaa tutkintoon kuuluvia kursseja ja tekee sen mielekkäässä aikataulussa. Vastaavasti kurssien luennot järjestetään yleensä niin sanottuina massaluentoina, jolloin samassa suuressa tilassa on useita kymmeniä tai jopa yli sata opiskelijaa. Luennoitsija käsittelee usein jokseenkin vuorovaikutuksettomasti aihepiiriä, josta opiskelija voi oman harkintansa mukaan tehdä muistiinpanoja itselleen. Tyypillistä tiettyyn kurssiin kuuluville massaluennoille on myös se, ettei niillä vaadita läsnäoloa. Myöskään laajemmat ryhmätyöt eivät ole kovin tavanomaisia muotoja suorittaa kurssi. Toisin sanoen luennoille osallistuminen tai harjoitustöiden tekeminen eivät ole keskeinen osa opiskelua yliopistossa, mihin akateeminen vapaus paljolti perustuu. Niinpä opiskelu ammattikorkeakoulussa on selvästi yhteisöllisempää. On toki hyvä huomioida, että myös yliopistossa esiintyy pienryhmiin, läsänäolovelvollisuuteen ja esitelmien laatimiseen perustuvia kursseja (muun muassa kielikurssit ovat yleensä tällaisia). Massaluennot ja niiden mahdollistama akateeminen vapaus kuitenkin edustavat opintoja yliopistossa keskimäärin. 

Yliopisto-opinnoille on myös ominaista niin sanottu poikkitieteellisyys, joka on varsin myönteinen piirre. Poikkitieteellisyydellä tarkoitetaan sitä, että opiskelija voi (tietyin rajoituksin) suorittaa opintokokonaisuuksia tyystin eri tieteenalalta kuin jota pääaineenaan opiskelee. Käytännössä kyse on tällöin sivuaineen opiskelemisesta. Opiskelija voi siis lukea pääaineenaan markkinointia, jonka ohella suorittaa tietyn määrän psykologian opintoja. Sen sijaan ammattikorkeakoulussa muun alan opinnot rajoittuvat enintään yksittäisiin vapaavalintaisiin kursseihin.

Erittäin konkreettinen esimerkki tavasta suorittaa yliopisto-opintoja sekä akateemisen vapauden ilmentymisestä käytännössä on seuraava: tunnen erään henkilön, joka oikeustieteellisessä tiedekunnassa opiskellessaan ei käynyt kokonaiseen vuoteen yhdelläkään luennolla. Tästä huolimatta opiskelija valmistui tavoiteajassa kiitettävin arvosanoin, mikä perustui tietenkin siihen, että opintoihin kuuluneita kursseja saattoi suorittaa puhtaasti tenttimällä parhaaksi katsomassaan ajankohdassa. Kyseeseen ei siis tullut ryhmätyöt, presentaatiot tai läsnäolovelvoitteet. Suomalaisessa yliopistojärjestelmässä akateeminen vapaus toteutuu puhtaimmillaan.

Opiskelijalla on siis hyvin laaja vapaus suorittaa opintoja omassa tahdissaan ja järjestyksessään. Toisaalta opiskelijalla ei tietenkään ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, milloin kurssit järjestetään. Usein käykin niin, että kurssit, joita opintosuunnitelman mukaan pitäisi suorittaa, asettuvat aikataulullisesti päällekkäin. Tämä johtuu siitä, että suurin osa yliopiston kursseista pidetään joko aamulla tai iltapäivällä, sen sijään keskipäivä on useammin vapaa. Asetelma johtaa toki siihen, että akateemisen vapauden nojalla nukutaan aamuluentojen ohi ja osallistutaan vasta iltapäivien luennoille 
jos niillekään.

Jo peruskoulussa korostetaan, kuinka lukiossa opiskelu on itsenäistä, eivätkä opettajat ole enää samalla tavalla vastuussa opiskelijan opinnoista. Teoriassa tämä pitää paikkansa jo oppivelvollisuuden päättymisen vuoksi, mutta jokainen lukiossa opiskellut tietää, että opettajat seuraavat opiskelijoiden toimia varsin tarkasti  jopa läksyjen tekemisestä pidetään kirjaa. Yhtälailla ammattikorkeakoulussa opiskelija on melko paljon muiden seurannan alaisuudessa. Osittain tämä johtuu toki varsin vuorovaikutuksellisesta ja osallistamismuotoisesta opiskeluympäristöstä. Sen sijaan yliopistossa opiskelija on aidosti hyvin itsenäisessä asemassa: hän on vastuussa opintojen etenemisestä, eikä oma verkkainen toiminta juuri häiritse muita yliopiston piirissä olevia osapuolia. Muut tahot (kanslia ja opinto-ohjaaja) ottavat asiaan selvemmin kantaa lähinnä vasta siinä vaiheessa, kun opiskelija lähestyy yliopistolaissa määritettyä tutkinnon tavoitteellisen suoritusajan ylittämistä kahdella vuodella. Tosin tämäkin ilmoitus tapahtuu muodollisella opiskelijalle lähetettävällä kirjeellä.

Edellisen johdosta tenttiminen on yleisin tapa suorittaa kursseja yliopistossa. Yliopistossa on erityisiä yleisiä, kuukausittain järjestettäviä tenttipäiviä, jolloin opiskelija voi suorittaa haluamansa tentin ilmoitauduttuaan siihen etukäteen (myös muut ajankohdat voivat tulla kyseeseen tietyn kurssin mukaan). Toisin sanoen tentin tekeminen on usein ainoa kurssin suorittamiseen vaadittava toimi. Tämä malli korostaa ammattikorkeakoulun ja yliopiston eroja opintojen suorittamisen näkökulmasta käytännössä. Alapuolella on vielä konkreettiset esimerkit asian havainnollistamiseksi.


        Esimerkki 1 (ammattikorkeakoulu):

            Kurssi: Henkilöstöresurssien suunnittelu
            Laajuus: 4 opintopistettä
            Opetusmuoto: lähiopetus

            Suoritustapa:

                    
luennoille osallistuminen (min. 70 %)
                    
ryhmätyö: esitelmä yhdestä kurssin teemasta (n. 10-sivuinen tarkastelu aiheesta)
                    
presentaation tekeminen ryhmätyöstä (esitetään muille opiskelijoille kurssin lopuksi)
                    
tentti

            Materiaali:

                    
teos X, sivut 20-130
                    
luennoilla jaettava materiaali


        Esimerkki 2 (yliopisto):

            Kurssi: Kuntien hallintorakenteet
            Laajuus: 5 opintopistettä
            Opetusmuoto: massaluennot

            Suoritustapa:

                    
tentti

            Materiaali:

                    
teos X sekä teos Y kokonaisuudessaan



Oheiset esimerkit edustavat jokseenkin keskimääräistä kurssia molemmissa opinahjoissa, joskin eroja toki ilmenee paljon yksittäisten kurssien kohdalla. Joka tapauksessa ammattikorkeakoulun kurssi on käytännössä varsin työläs suorittaa, mikä on oleellista. Sen sijaan yliopistossa opiskelija voi käydä tenttimässä kursseja parhaaksi katsomanaan ajankohtana, eikä muita vaatimuksia kurssin suorittamiseksi yleensä ole. Tämän johdosta opiskelu yliopistossa muodostuu kokonaisuutena varsin itsenäiseksi ja muokattavaksi toiminnaksi. Seuraavassa kuvataan, mihin kurssisuoritusten perustuminen tenttimiseen yliopistossa johtaa valmistautumisen näkökulmasta.


Teorian ja ihmisluonteen yhteentörmäys: "Mistä aita on matalin..."

Tavoitteiden ja motivaation yhteydestä mainittiin lyhyesti edellisillä sivulla. Viitattiin opiskelupaikan saavuttamiseen tavoitteena sekä itsensä motivointiin pääsykoemateriaalin opiskelemiseksi. Tällä sivulla kyseeseen tulee tutkinnon suorittaminen tavoitteena sekä motivaation rakentuminen opintopisteiden kerryttämiseksi kurssisuoritusten kautta.

Opintopisteitä kerrytetään saamalla tietyn kurssin tentistä hyväksytty arvosana. Toisin sanoen on ensisijaisen tärkeää, että tentti ylipäänsä hyväksytään arvosanasta riippumatta. Tämän johdosta opiskelijan on keskityttävä pohtimaan sitä, kuinka hän saisi tentistä hyväksytyn arvosanan. Huomioitakoon vielä, että (yliopistossa) hyväksymiseen ei siis yleensä vaikuta esimerkiksi läsnäolo luennoilla. Myöskään ei ole oleellista, missä määrin opiskelija uppoutuu tenttimateriaaliin. Nämä ovat nimittäin opintopisteiden kannalta hyödyttömiä toimia. Sitä vastoin on oleellista, että osaa vastata tenttikysymyksiin tarpeeksi hyvin. Vain sillä on vaikutusta opintopisteiden hankkimisen kannalta. Tämä tietenkin ohjaa henkilön valmistautumaan tenttiin siten, että kyseinen tavoite toteutuisi. Jokseenkin sama kaava toistui opintojeni aikana lukemattomia kertoja.

Tutkinto-ohjelmien ja yksittäisten opintokokonaisuuksien sisällönkuvauksissa esitellään hienosti tavoitteet teoriassa, joita kohti opiskelijan tulee kulkea. Käytännössä opiskelijan ensisijainen tavoite on kuitenkin aina saada tutkinto suoritetuksi 
mahdollisuuksien mukaan ohjeellisessa tavoiteajassa. Tutkintotodistuksen saamiseksi opiskelijan opintorekisterissä on oltava täydelliset suoritusmerkinnät kaikista tutkinto-ohjelmaan kuuluvista opinnoista. Esimerkiksi kauppatieteiden kandidaattitutkinto koostuu 180 opintopisteestä. Pisteet edelleen pohjautuvat merkittävissä määrin erilaisiin kursseihin. Niinpä opintopisteitä saadakseen opiskelijan on suoritettava kursseja hyväksytysti. Melko usein kurssi hyväksytään pelkän tentin perusteella, josta saadaan myös erikseen arvosana (kurssista saatava arvosana ei vaikuta opintopisteisiin).

Tämän johdosta opiskelija pyrkii ensisijaisesti hankkimaan opintopisteitä mahdollisimman tehokkaasti tutkinnon suorittaakseen. Tehokkuudella itsessään ei kuitenkaan viitata esimerkiksi nopeaan aikatauluun tai opiskelumateriaalin aktiiviseen kuluttamiseen. Tehokkuuden määritelmällä tarkoitetaan sitä, että saavutetaan mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä. Toisin sanoen toiminta on tehokkaimmillaan silloin, kun siihen käytetty aika ja vaiva kohtaavat siitä saatavan hyödyn ideaalisella tavalla. Opintojen etenemisen näkökulmasta kyse on siis käytännössä siitä, että saa tietystä tentistä hyväksytyn arvosanan mahdollisimman vähällä valmistautumisella. Opiskelijan perinnäinen prioriteetti on toki tutkinnon suorittaminen tavoiteajassa, mihin tehokkuusajattelu perustuu.

Tehokkuus ilmenee ihmisluonnossa varsin vahvasti, sillä kukin haluaa mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä. Ajattelutapaa ei pidä kuitenkaan liittää laiskuuteen, koska sillä viitataan työn määrään tietyn tavoitteen saavuttamiseksi sinänsä. Toisin sanoen laiska ihminen pyrkii tekemään mahdollisimman vähän työtä tavoitteesta riippumatta. Yläkäsitteenä näille kahdelle ominaisuudelle voidaan siten pitää ahneutta. Ihminen on siis pohjimmiltaan ahne, joka esiintyy käytännössä laiskuutena ja tehokkuutena.

Ennen siirtymistä aiheessa eteenpäin on hyvä korostaa, että ihmisen pitämistä yhtäaikaa sekä laiskana että tehokkaana ei pidä tulkita sen enempää kärjistävänä kannanottona kuin ryhmiä yksioikoisesti kategorisoivana väitteenä. Kyse on sävyltään neutraalista teesistä, jonka osoitan mielekkääksi seuraavilla teoreettisilla tilannekuvauksilla.

Oletetaan, että henkilö A seisoo aukiolla. Hän näkee edessään kolme postilaatikkoa viidenkymmenen metrin välein. Postilaatikot ovat siis 50 metrin, 100 metrin ja 150 metrin päässä. Henkilölle A on kerrottu, että kussakin postilaatikossa on kymmenen euron seteli. Hän saa noutaa itselleen setelin yhdestä postilaatikosta 
ja vain yhdestä. Muihin postilaatikoihin ei saa kajota riippumatta siitä, mistä postilaatikosta seteli otetaan. Väitän, että ainakin yhdeksän ihmistä kymmenestä valitsee itseään lähinnä olevan postilaatikon. Tämä johtuu siitä, että ihminen on laiska.

Oletetaan seuraavaksi, että henkilö A seisoo jälleen aukiolla. Hän näkee edessään kolme postilaatikkoa viidenkymmenen metrin välein. Postilaatikot ovat siis 50 metrin, 100 metrin ja 150 metrin päässä. Henkilölle A on kerrottu, että lähimpänä olevassa postilaatikossa on 10 euron seteli. Keskimmäisessä postilaatikossa on 100 euron seteli. Sen sijaan kauimmaisessa postilaatikossa on kaunis, violetti 500 euron seteli. Hän saa noutaa itselleen minkä tahansa setelin yhdestä postilaatikosta  ja vain yhdestä. Muihin postilaatikoihin ei saa kajota riippumatta siitä, mistä postilaatikosta seteli otetaan. Väitän, että ainakin yhdeksän ihmistä kymmenestä valitsee itseään kauimpana olevan postilaatikon. Tämä johtuu siitä, että ihminen on tehokas.

Edellä olevat esimerkit siis kuvaavat, kuinka ihminen on keskimäärin varsin laiska ja tehokas. Käsitteet ovat paradoksaalisesti lähes synonyymeja, sillä laiskuus on tehokasta ja tehokkuus ilmentää laiskuutta.
Niinpä korkeakoulututkinnon suorittamisessa käytännössä ei tule kiinnittää huomiota laiskuuteen tai tehokkuuteen. Jokainen opiskelija toki haluaa itselleen korkeakoulututkinnon mahdollisimman vähällä vaivalla (laiskuus). Niin ikään kukaan ei halua käyttää tutkinnon suorittamiseen välttämätöntä enempää resurssejaan (tehokkuus).

Ihmisten samankaltaisuudesta huolimatta on kuitenkin merkittäviä eroja siinä, kuinka paljon yksilö saa aikaiseksi toimiensa kautta. Käytännössä opiskelijat etenevät opinnoissaan eri tahtia ja ennen kaikkea erilaisin ponnistuksin. Niinpä laiskuus ja tehokkuus eivät ole ainoita toimintaa ja aikaansaannoksia selittäviä tekijöitä. Yksilöiden erot tuottavuuden näkökulmasta perustuvat kahteen laiskuutta ja tehokkuutta määrittävään muuttujaan: älykkyyteen ja ahkeruuteen.

Laiskuuden ja tehokkuuden olemus on määritelty edellä. Sen sijaan älykkyys on huomattavasti laajempi käsite, jota voidaan arvioida useasta eri näkökulmasta. Yleisellä tasolla älykkyydeellä voidaan tarkoittaa vaikkapa yleistä kykyä voittaa vaikeudet ja ratkaista uusissa tilanteissa esiintyvät ongelmat (teos Psykologiset pelit ja testit, Alberto de Carlo, 1985). Älykkyyttä voidaan arvioida erilaisten ominaisuuksien kuten avaruudellisen hahmotuskyvyn, matemaattisen osaamisen tai kielellisen lahjakkuuden kautta. Myös testimenetelmiä on olemassa useita erilaisia. Tällä sivulla älykkyydellä kuitenkin viitataan lähinnä kykyyn organisoida opintonsa järkevällä tavalla sekä laatia suunnitelma niiden suorittamiseksi käytännössä. Vastaavasti ahkeruus käsitetään tässä yksinkertaisesti henkilön ponnisteluiksi tavoitteidensa saavuttamiseksi omien kykyjensä puitteissa eli missä määrin älykkyyttä lopulta hyödynnetään ahkeruuden kautta.

Laiskuus ja tehokkuus ovat luonteeltaan staattisia, jotka vaikuttavat yksilön perusrakenteina. Niiden määrä ja esiintyvyys ovat jokseenkin vakioita tilanteesta ja henkilöstä riippumatta. Maailma on kuitenkin varsin monimutkainen kokonaisuus, eikä se perustu vain erilaisten setelien hakemiseen postilaatikoista yksinkertaistettujen mallien tapaan. Niinpä dynaamisempina tekijöinä pidettävillä älykkyydellä ja ahkeruudella on keskeinen vaikutus siihen, kuinka opiskelija suoriutuu opinnoistaan. Mitä älykkäämmin yksilö valmistelee keinot saavuttaa opintopisteitä vähemmällä vaivalla sääntöjen puitteissa, sitä paremmin hän voi pyrkiä kohti tavoitettaan. Mitä ahkerammin yksilö toteuttaa suunnitelmaansa, sitä todennäköisemmin hän onnistuu pyrkimyksissään.

Jokainen ihminen on siis pohjimmiltaan lähes yhtä laiska ja tehokas. Erot yksilöiden välillä syntyvät siten käytännössä älykkyyden ja ahkeruuden mukaan. Älykkyydestä saatava hyöty esiintyy kuitenkin lähinnä siten, että osaa organisoida kokonaisuuden juuri itselleen tehokkaaksi jokseenkin kaaosmaisessa ympäristössä. Lopulta vain ahkeruus kuitenkin määrittää sen, onnistutaanko tietyn tavoitteen saavuttamisessa ylipäänsä. Tämän johdosta ahkeruus on se ominaisuus, joka lopulta erottaa yksilöt toisistaan selvimmin.
Älykkyys edesauttaa henkilöä selviämään tietystä työstä keskimääräistä vähemmillä ponnistuksilla. Älykäs ihminen ei kuitenkaan välttämättä etene pyrkimyksissään, ellei hän ole lainkaan ahkera.  Sen sijaan keskimääräistä ahkerampi ihminen voi tarmollaan kompensoida merkittävissä määrin jonkinasteista kyvyttömyyttään optimoida tiettyä osakokonaisuutta tehokkaasti toteutettavaksi.

     
      Ihmisiä ohjaa pohjimmiltaan ahneus, johon perustuvat lopulliset tulokset rakentuvat eri osatekijöistä.

Aidosti kurssin aihepiiriin perehtymisen sijaan tentteihin valmistaudutaan siis opettelemalla niin sanottuja tärppejä mielestäni kahdesta syystä. Ensinnäkään opiskelijalla ei ole (ellei aihe itsessään kiinnosta erityisen paljon) motivaatiota paneutua kurssikirjallisuuteen, koska hän voi saada opintopisteet kurssista huomattavasti vähemmällä vaivalla. Toiseksi henkilö ei välttämättä ole motivoitunut opiskelemaan useita eri kohtia kirjasta, koska niistä kysyminen on epätodennäköistä. Toisin sanoen ilmiö liittyy mielenkiintoisella tavalla melko suoranaisesti oheisessa esseessä (ks. edempänä) käsiteltyyn teemaan, palkitsemiseen. Opiskelijan on vaikea motivoitua, koska hän ei voi omistautumisestaan huolimatta olla varma saavutettavista tuloksista – mikä siis pätee huomattavasti paremmin tärppien opettelun kohdalla.

Joku voisi huomauttaa minulle, että kyse on vain omaan asenteeseeni liittyvästä ongelmasta, jos suhtaudun tentteihin valmistautumiseen kuvatulla tavalla. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, koska toimintani ei ollut ongelmallista, vaan tuloksellista. Ongelma on sellaisella henkilöllä, joka valmistautuu tenttiin määrällisesti huomattavasti minua enemmän, ja saa siitä hylätyn arvosanan. Tällöin opintopisteet eivät kartu, jolloin tutkinto ei valmistu. Ennen kaikkea ongelman ydin on siinä rakenteessa, joka ohjaa opiskelijat tuijottamaan yksioikoisesti tenttiin ainoana tapana suorittaa kurssi sekä edelleen suhtautumaan kokonaisuuteen ensisijaisesti laskelmoidusti opintopisteiden keräämiseksi. Mukauduin ainoastaan ympäristön asettamiin vaatimuksiin parhaan kykyni mukaan.

Oman opiskelurupeamani kohdalta voin edelliseen viitaten yhteenvetona todeta, että olin toki laiska ja tehokas. Suunnittelin opintojen tekemisen tarpeeksi älykkäästi siten, että laskelmoin ideaalisen tavan suorittaa kurssit varsin tehokkaalla tavalla. Tämän lisäksi olin riittävän ahkera, jotta läpäisin kurssit tenttimällä keskimäärin hyvin arvosanoin käytännössä aina ensimmäisellä yrittämällä. Toisin sanoen edustin tuloksellisesti vahvaa keskitasoa laiskuuden ja tehokkuuden sekä älykkyyden ja ahkeruuden kautta.

Asetelmaa konkretisoivan, tenttimisen ja kirjallisuusesseen välisiä eroavaisuuksia korostavien esimerkkien perusteella yliopistojen tenttimisjärjestelmän mielekkyyttä tulisikin arvioida tarkasti ja kriittisesti uudelleen yliopistojen hallinnossa. Yksi hyvä menetelmä olisi mielestäni antaa mahdolliset tenttikysymykset opiskelijoille etukäteen. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi kuuden kysymyksen lista, josta varsinaisessa tentissä kysyttäisiin sattumanvaraisesti kolme. Vastavuoroisesti jokaisen vastauksen tulisi olla erinomainen, jotta tentistä voisi saada hyväksytyn arvosanan. Tämä motivoisi opiskelijaa tehokkaasti: hän tietäisi opiskelevansa tenttiä varten varmasti oikeita asioita, eikä toiminta perustuisi laskelmointiin oppimisen kustannuksella. Toisaalta hänen olisi opiskeltava tiedossa olevat kysymykset erittäin hyvin, jotta niihin voitaisiin vastata vaaditulla tavalla.

On myös hyvä korostaa sitä, että aidan matalimmasta kohdasta kulkeminen ei välttämättä ilmennä aidan mataluutta itsessään. Matalin kohta voi olla sinänsä korkealla  kaikki on suhteellista. Jokainen yliopiston tentteihin osallistunut tietää, ettei tenttejä koskaan läpäistä valmistautumatta.  Lisäksi on syytä korostaa, että tällainen valmistautumismenetelmä kosketti vain tentittäviä kursseja, joiden aihepiiri ei ollut erityisen kiinnostava. Muun muassa kielikursseihin sekä suuntautumisopintoihin syvennyin tottakai huomattavasti enemmän. Myös kurssin suoritustapa vaikutti toki lähestymistapaan, kuten edempänä oleva esimerkki osoittaa. Erityisesti kandidaattitutkielman tein parhaan kykyni mukaan, joka arvioitiin lopulta kiitettäväksi (Tampereen yliopistossa on tunnetusti korkeat standardit).

Muistan lukeneeni jostakin, että keskimääräistä korkeammasta älykkyydestä on hyötyä käytännössä ainakin seuraavalla tavalla: yksilö selviää tietystä määrästä työtä keskimääräistä vähemmällä työllä. Älykkyys ja tuottavuus ovat siis teoriassa suoraan verrannolliset, joskin aiemmin on jo todettu, että käytännössä ahkeruus on muuttujista ratkaisevin: ahkeruus realisoi älykkyyden  tai vaihtoehtoisesti kompensoi sitä.


Kurssin suoritustavan vaikutus opiskelijan toimintaan: esimerkkitapaukset

Edellä mainittiin, kuinka tutkinto koostuu tietystä määrästä opintopisteitä, jotka edelleen perustuvat lähinnä kursseihin. Useimmiten kurssi suoritetaan osallistumalla tenttiin, josta opiskelijan tulee saada hyväksytty arvosana. Lisäksi käsiteltiin lyhyesti laiskuuden ja tehokkuuden sekä älykkyyden ja ahkeruuden välisiä suhteita. Pohdittiin, kuinka ne vaikuttavat opintojen etenemiseen. Aihepiiriä on toki hyvä havainnollistaa parilla erillisellä tapauksella, joita pidän mainioina esimerkkeinä teorian esiintymisestä käytännössä. Ensimmäisessä esimerkissä on kyse tenttimisestä perinteiseen tapaan, toisessa esimerkissä paneudutaan kirjallisuusesseen laatimiseen kurssin suorittamiseksi. Tämän jälkeen verrataan näitä kahta menetelmää käsiteltävän teeman näkökulmasta.

Kerron seuraavaksi, kuinka äärimmäisellä tavalla tenttiin valmistautuminen voi tapahtua opintopisteteknistä lähestymistapaa korostaen. Oheinen anekdootti kertoo valmistautumisestani erääseen markkinoinnin tenttiin. Kyseinen kuvaus toimikoon opettavaisena tapauksena siitä, kuinka yliopiston opinnot rakentuvat valitettavan paljon tekniselle ulkoa opettelemiselle. Esimerkki ilmentää, miten pohjimmiltaan laiska ja tehokas ihminen pyrkii laatimaan mielekkään suunnitelman tenttiin valmistautumiseksi (älykkyys) sekä omistautumaan asialle tavoitteen saavuttaakseen (ahkeruus). Oheisen tarinan sisältö on ehdoitta totta.

Kolmannella vuosikurssilla minun oli määrä saada eräs markkinoinnin kurssi suoritetuksi 
olihan kyse tutkintoon kuuluvasta peruskurssista, jota ei voinut sivuuttaa. Kyseessä oli varsin tavanomainen kurssi: se koostui viikottaisista luennoista sekä tentistä, joka edelleen perustuisi tiettyyn opukseen (tällä kertaa teos oli viisisataasivuinen ja englanninkielinen). Luennoilla ei kuitenkaan ollut läsnäolovelvollisuutta, vaan kurssin suorittaminen perustui yksinomaan tentin läpäisemiseen hyväksytysti. Toisin sanoen kyse oli melko tavanomaisesta yliopistossa järjestettävästä kurssista.

Tentistä oli etukäteen tiedossa seuraavat faktat: siinä olisi viisi esseekysymystä, joihin kaikkiin tulisi vastata. Kysymykset perustuisivat pääosin tenttikirjaan, mutta myös luennoilta käsitellyistä teemoista saatettaisin esittää yksi tai kaksi kysymystä. Lisäksi yleisenä käytäntönä oli, että tentin läpäisemiseksi siitä tuli saada vähintään puolet täysistä pisteistä. Tätä korkeampi pistemäärä muodosti arvosanan tasaisen porrastuksen mukaan; niinpä tenttiin ei kannattanut osallistua aivan puutteellisin tiedoin. Markkinoinnin tentistä oli mahdollista saada enimmillään 30 pistettä (6 pistettä kysymystä kohden). Tällöin tentin läpäisemiseksi opiskelijan oli saatava siitä vähintään 15 pistettä. Arvosanan 1/5 sai pisteillä 15-18, arvosanan 2/5 pisteillä 19-21 sekä arvosanan 3/5 pisteillä 22-24 jne. Näiden tietojen perusteella saatoin laatia suunnitelman tentissä onnistumiseksi.

Kaksi päivää ennen tenttiä en ollut valmistautunut siihen millään tavalla. Tenttikirjaa en ollut nähnytkään, ja luennoillakin olin käynyt vain satunnaisesti. Tässä kohtaa piti siis alkaa toimia. Aikataulu oli varsin tiukka, joskin asetelma oli varsin tyypillinen.

Vain 36 tuntia ennen tenttiä otin yhteyttä tiettyihin opiskelijakavereihini tiedustellakseni, olisiko kenelläkään hallussaan minkäänlaista tiivistelmää tenttikirjasta. Onnistuin saamaan sellaisen sähköpostiini vielä saman illan aikana. Seuraavaksi silmäilin alustavasti kauppatietelijöiden ainejärjestön nettisivujen tenttiarkistossa olevia vanhoja markkinoinnin koekysymyksiä. Toisin sanoen kirjatiivistelmä sekä aikaisemmat koekysymykset loivat tavanmukaisesti pohjan tällaiselle tenttiin valmistautumiselle.

Valmistautuminen oli luonteeltaan ennen kaikkea laskelmoitua. Tenttiin valmistautumisessa oli kiinnitettävä huomiota ainoastaan siihen, että kykenee vastaamaan tarpeeksi hyvin siinä esitettyihin kysymyksiin. Toimin tarkalleen seuraavasti:

    – Loin tietokoneelle muistiotiedoston, johon niin sanotusti copy-pastesin ainejärjestön nettisivuila olleet, kakki kyseisen kurssin tenteissä parina edellisenä vuonna esitetyt kysymykset (kysymyksiä oli toki kymmeniä, joskin päällekkäisyyksiä esiintyi).

    – Seuraavaksi järjestelin kysymykset uudelleen ryhmiin siten, että samat tai lähes samat kysymykset olivat omina luetteloinaan. Tämän jälkeen oli helppo hahmottaa, mitä kysymyksiä oli esitetty useimmiten (esimerkiksi kysymys X oli esitetty yhteensä neljä kertaa, kysymys Y neljä kertaa ja kysymys Z kolme kertaa).

    – Loin tietokoneelle word-tiedoston, johon kirjoitin kunkin useimmiten esitetyn kysymyksen erikseen. Näiden lisäksi katsoin aiheelliseksi listata vielä muutaman epätodennäköisemmän, harvemmin tenteissä olleen kysymyksen. Mainittakoon, että tentin alkuun oli tässä kohtaa 12 tuntia. 

    – Etsin haltuuni saamastani monikymmensivuisesta kirjatiivistelmästä kohdat, joissa käsiteltäisiin listaamiani kysymyksiä. Tein osikoiden alle ranskalaisista viivoista koostuvan luettelon avainsanoista, joiden avulla muistaisin aiheen sisällön keskeiset kohdat.

Nyt olin saavuttanut tärkeän vaiheen valmistautumisessani; olin laatinut selvät muistiinpanot. Tulisin saamaan tentistä todennäköisesti hyväksytyn arvosanan, jos minulla olisi mahdollisuus ottaa muistiinpanoni tilaisuuteen mukaan. Jotta toimisin sääntöjen puitteissa, minun pitäisi tietenkin viedä tietoni koesaliin vain ajatuksissani. Niinpä kyseeseen tuli raadollinen, mutta aina yhtä tehokas keino: opettelisin muistiinpanoni sanasta sanaan ulkoa.


Korostettakoon, että muistiinpanojeni valmistuttua olin edelleen Helsingissä. Kello oli jo yksitoista illalla ja tentti alkaisi kahdeksalta seuraavana aamuna 
Tampereella. Lähdin ajamaan yöllä kohti kaupunkia ja sinne päästyäni kävin vielä huoltoasemalla aterioimassa. Lisäksi ostin hieman evästä, sillä siirryin seuraavaksi opiskelemaan yliopiston niin sanottuun 24/7-lukusaliin (kyseessä oli yksi hiljaiseen käyttöön tarkoitetuista, yliopiston kiinteistöihin kuuluvista opintolukusaleista, johon opiskelija pääsi avainkortilla kaikkina vuorokaudenaikoina). Toisin sanoen kuusi tuntia ennen tenttiä en olisi osannut vastata vielä yhteenkään kysymykseen käytännössä lainkaan. Tässä kohtaa on hyvä vielä painottaa, että tentti perustui ensisijaisesti noin 500-sivuiseen englanninkieliseen teokseen. Kyseinen lukusali olikin tyyssijani lukuisat kerrat opintojeni aikana. Yhtä lailla tein öisin paljon erilaisia kurssitehtäviä yliopiston 24/7-tietokoneluokassa kuunnellen nettiradiosta klassista musiikkia.

Opintolukusalissa aloin intensiivisesti paneutua muistiinpanoihini eli opetella niitä ulkoa. Tarkoitan tällä tosiasiallista ulkoa opettelua siten, että muistiinpanot saattoi koetilaisuudessa kirjoittaa itselleen sanasta sanaan uudestaan niin sanotulle suttupaperille.
Ulkoa opetteleminen on tehokas ratkaisu tiettyyn rajattuun materiaaliin pohjautuvan tentin suorittamiseksi. Menetelmä perustuu toki paljolti hyvään muistiin (opettelin aikoinaan huvin vuoksi piin likiarvon neljänsadan desimaalin tarkkuudella). Tällä kertaa muistiinpanoni olivat seuraavanlaiset:

   
      Opettelin oheiset paperit ulkoa aamuyöllä ennen tenttiä. Poistuin opintolukusalista vasta siinä
      vaiheessa, kun kykenin luettelemaan muistiinpanot silmät kiinni alusta loppuun sanatarkasti.
      Heti koetilaisuuden alettua siirsin muistiinpanoni ajatuksistani uudelleen paperille, minkä jälkeen
      vasta katsoin koekysymykset. Kuvasta saa suuremman klikkaamalla sitä.


Esseevastausten laatiminen tällaisten muistiinpanojen avulla on toki varsin luova prosessi. Opiskelija ei voi tietenkään listata konseptipaperilleen ranskalaisia viivoja allekkain 
tämä ei vastaisi tehtävänantoa esseen kirjoittamiseksi. Sen sijaan on ymmärrettävä, mistä asiassa on kokonaisuutena kyse. Muistiinpanot auttavat huomioimaan varmasti keskeisimmät näkökulmat kysymykseen vastattessa. Ennen kaikkea on oltava kielellisesti nokkela. Hyvin jäsennelty teksti ja tyyliin sopivat lauserakenteet toki vaikuttavat osaltaan arviointiin. Kontekstiin sopivalla tavalla laadittu kirjoitelma edustaa osaltaan aiemmin mainittua laskelmoitua strategiaa, joka kuitenkin esitetään näennäisen luonnollisena toimintojen ilmentymänä.

Kykenin vastaamaan Markkinoinnin perusteet -kurssin tenttikysymyksiin muistiinpanojeni pohjalta varsin hyvin: pääsin tentistä läpi. Hankin siis näin itselleni viisi kokonaista opintopistettä, eikä kyseisestä kurssista tarvinnut enää huolehtia millään tasolla. Mainittakoon vielä, että sain tentistä arvosanan 3/5 eli hyvän.

Esimerkki saattaa antaa kuvan, että tenttien kohdalla olin niin sanotusti laiska. Tämä pitää toki paikkansa, joskin olin yhtälailla tehokas: laiskuuden ja tehokkuuden malli pätee. Toisin sanoen opiskelijat valmistautuvat lähes poikkeuksetta tentteihin mentaliteetilla, joka perustuu hyväksytyn arvosanan tavoittelemiseen mahdollisimman vähällä vaivalla. Jokainen huolehtii ensisijaisesti tentin läpäisemistä, jolloin arvosana tai jopa asioiden todellinen sisäistäminen on toissijainen asia. Tämä taas perustuu tavoitteiden ja motivaation luonnolliseen muotoutumiseen ympäröivien rakenteiden mukaan, mistä ei voi opiskelijoita moittia.


Kirjallisuusessee tenttimisen vastapainona

Selvästi yleisin kurssin suoritustapa yliopistossa on siis perinteinen kirjallinen kuulustelu eli tentti. Se läpäistään useimmiten niin sanottujen tärppien eli aikaisemmin esitettyjen ja todennäköisten tenttikysymysten opettelulla hieman ennen koetta. Tällöin oleelliset tiedot eli vastaukset varastoidaan nopeasti lyhytkestoiseen muistiin, jotta ajatukset voidaan siirtää koetilanteessa paperille. Menetelmä on mainio opintopisteiden keräämisen kannalta, mutta varsinaista oppimista se ei tue erityisen hyvin.

Joskus kursseihin voi kuitenkin kuulua esimerkiksi jonkinlaisen esityksen laatiminen tai oppimispäiväkirjan tekeminen tentin sijaan tai sen ohella. Vielä harvemmin kyseeseen tulee kurssikirjallisuuteen perustuvan esseen kirjoittaminen kurssin suorittamiseksi. Toisin sanoen kirjallisuusessee edustaa toista ääripäätä muotona suorittaa tietty kurssi. Kyse ei ole kuitenkaan vain teknisestä eroavaisuudesta esiintyvyyden näkökulmasta, vaan merkittävästä aitoon oppimiseen ja kehittymiseen liittyvästä tavasta suorittaa kurssi. Seuraavassa esitän vastavuoroisesti, mitä kirjallisuusesseen laatiminen edellyttää ja kuinka se tukee oppimista selvästi tenttimistä paremmin.

Kirjallisuusessee on oppimismenetelmänä tyystin erilainen. Opiskelija saa rauhassa paneutua aiheeseen ja käsitellä sitä. Hänen ei tarvitse olla huolestunut siitä, että olisi tarkastusta varten opiskellut niin sanotusti vääriä asioita, vaan voi ilmentää vapaasti omia ajatuksiaan ja huomioitaan teemoista. Tällainen toki kehittää analyyttisyyttä ja kirjoitustaitoa sekä ylipäänsä edesauttaa todellista oppimista. Myös mahdollisuus tarkastella tilanteen mukaan muiden tuotoksia ja heidän mielipiteitään sähköisen oppimisympäristön kautta on erityisen mielenkiintoista ja avartavaa.

Kirjallisuusesseessä ei ole kyse yksittäisten termien tai mallien ulkoa opettelemisesta, vaan asioiden sisäistämisestä ja kokonaisuuksien hahmottamisesta. Tuotoksen laatiminen ohjaa opiskelijan tarkastelemaan aihepiiriä syvällisemmin. Käsiteltävistä teemoista esimerkiksi parinkymmenen sivun mittaisen tekstin kirjoittaminen huolimattomasti ja ajattelemattomasti on jokseenkin mahdotonta. Ennen kaikkea työ vaatii todellista omistautumista aivan eri tavalla kuin mekaaninen tentti. 

Markkinoinnin perusteet -kurssi oli siis laajuudeltaan viisi opintopistettä. Opiskelija sai kurssista merkinnän rekisteriinsä läpäisemällä tentin, joka perustui lähinnä yhteen, melko massiiviseen markkinointia käsittelevään teokseen. Käytännössä kurssi suoritettiin opettelemalla ulkoa omat, kirjatiivistelmään ja aiempiin koekysymyksiin perustuvat muistiinpanot. Sen sijaan tässä esimerkkinä käsiteltävän Henkilöstön johtaminen -kurssin laajuus oli kuusi opintopistettä, joista neljä oli suoritettavissa joko tiettyihin opuksiin perustuvalla tentillä tai erillisellä kirjallisuusesseellä (kurssi koostui siis erikseen kahden opintopisteen tentittävästä luento-osuudesta sekä neljä opintopistettä käsittävästä kirjallisuudesta). Opiskelija saattoi siis valita, suorittaako kurssiin kuuluvan kirjallisuuden tenttimällä vai laatimalla kirjallisuusesseen. 

Valitsin toki kirjallisuusesseen suoritusmuotona edellä eriteltyjen syiden vuoksi. Oppiminen on toki ensisijaisesti tavoiteltava asia, mutta tenttimisen yhteydessä laiskuus ja tehokkuus ottavat vallan tilanteessa, jossa tavoitteellisuus perustuu opintopisteiden keräämiseen. Itse käytin kyseisen esseen tekemiseen pari viikkoa: kahden englanninkielisen ja yhden suomenkielisen kirjan (yht. reilusti yli tuhat sivua tekstiä) lukeminen ajatuksella kannesta kanteen, erään aineistoon kuuluneen raportin tarkasteleminen sekä varsinaisen kirjallisen osuuden luominen oli toki jokseenkin työlästä. Tämäkin osaltaan osoittaa kirjallisuusesseen ilmeisen eroavaisuuden tenttimiseen verrattuna. Huomioitakoon, että kukaan ei koskaan lukisi näin tarkasti kyseisiä opuksia, jos kyseeseen tulisi perinteinen tentti. Tällöin turvauduttaisiin jälleen viime hetkellä toteutettavaan tärppi-menetelmään, koska todennäköisten kysymysten ulkopuolelle jäävään materiaaliin ei olisi motivaatiota paneutua.


       
                               Kirjallisuusessee laadittiin muun muassa oheisten teosten pohjalta.


Tein siis kirjallisuusesseen ihmisluonnon mukaisesti sekä mahdollisimman vähällä työmäärällä eli laiskasti että mahdollisimman vähällä vaivalla eli tehokkaasti, mutta siitä huolimatta lopputulos oli myönteinen ja sinänsä tavoiteltava. Tämä johtuu siitä, että menetelmä itsessään pakotti minut toimimaan tavalla, mikä on toivottavaa. Esimerkki korostaa hyvin sitä, kuinka laiskuus ja tehokkuus eivät määritä sitä, kuinka paljon asialle on omistauduttava sen onnistumiseksi myönteisellä tavalla. Menetelmän kehittyessä sen sijaan älykkyyden ja ahkeruuden merkitys korostuu.

On myös hyvä painottaa, että kirjallisuusesseen laatimisesta sai yhden opintopisteen vähemmän kuin markkinoinnin kurssin suorittamisesta tenttimällä.  Kontrasti ilmentyy hyvin tutustumalla kyseiseen kirjallisuusesseeseen, jota pääsee tarkastelemaan painamalla alla olevaa linkkiä (essee käsittelee erityisesti luottamuksen käsitettä).

KIRJALLISUUSESSEE (PDF-tiedosto)



Korkeakoulun ja alkoholin vankkumaton liitto

Opiskelijaelämään kuuluu toki opiskelijajärjestöjen järjestämät vapaa-ajanvietot ja riennot. Ajankohtia, teemoja ja paikkoja on loputtomasti erilaisia: voidaan mennä yökerhoon perjantaina kuukausittain järjestettäviin poikkitieteellisiin bileisiin, laivaristeilylle viikonlopuksi viettämään ensimmäisen lukuvuoden päättäjäisiä tai Lapin tuntureille laskettelemaan oman ainejärjestön kanssa. Erilaisia tapahtumia on jatkuvasti ja ideoita niiden järjestämiseksi riittää aina. Pohjimmiltaan niin sanottuja juhlallisuuksia yhdistää erityisesti yksi piirre: alkoholi ja sen runsas nauttiminen. Tästä ei tehdä juuri koskaan poikkeusta.

Toisin sanoen ihmiset organisoivat opintojen lomassa 
kuten arjessakin  itselleen minkä tahansa tilaisuuden käyttääkseen alkoholia yhdessä. Tapahtumalle annetaan yliopistossa (tai ammattikorkeakoulussa) vain jokin harhaanjohtava, itse tarkoituksesta huomion pois siirtävä nimi: "sitsit", "vappu-humu", "rinnerieha", "fuxi-bileet", "pikkujoulut", "kiertoajelu"... Tapahtumia siis markkinoidaan tietyllä teemalla, mutta käytännössä pääosassa on kuitenkin aina alkoholi. En ole tietoinen yhdestäkään kampuksen ulkopuolella järjestetystä tapahtumasta, jossa ei nautittaisi alkoholia kollektiivisesti. Nimiharhaa korostavana kuriositeettina voin mainita, minkälainen oli tapahtuma nimeltä "smurffi-olympialaiset"; smurffi tarkoittaa Tampereen yliopiston kauppatieteilijöiden keskuudessa ensimmäisen vuoden opiskelijaa (eli fuksia). Normaalisti sana olympialaiset viittaa urheiluun, mutta lukuvuoden alussa järjestettyjen smurffi-olympialaisten idea oli kuitenkin seuraava: opiskelijat kiersivät rasteja, joilla toimitettiin jokin varsin etäisesti liikuntaan liittyvä tehtävä. Rastin aluksi tai päätteeksi opiskelijoille kuitenkin aina tarjottiin varsin innokkaasti alkoholia. Toisin sanoen rastien tehtävinä oli nauttia alkoholia, minkä ohessa tehtiin jotakin muuta.

Pidän valitettavana, että yhteisiin ajanvietteisiin ei useinkaan kuulunut mitään mielekkäämpää ohjelmaa. En itse käytä alkoholia, mutta tietenkin niin sanotusti muodon vuoksi osallistuin varsinkin opintojen alussa sekä satunnaisesti myöhemminkin opiskelijatapahtumiin. Aiheen näkökulmasta tapahtumat noudattivat kannaltani seuraava kolmivaiheista kaavaa, mikä ilmentää sekä alkoholin vahvaa asemaa opiskelijoiden keskuudessa että heidän todellista haluttomuuttaan käyttää sitä ryhmään kuulumisen vuoksi.

Vaihe 1:

    Ihmiset alkavat nauttia alkoholijuomiaan. Pian joku huomaa, että minä en osallistu siihen. Seuraavaksi     minulle todetaan hämmentyneenä:

   
"Mitä! Onks toi vettä? Mikset sä juo? Kaikkihan tääl juo. Outoo. No, kukin tyylillään."

    Tämän jälkeen kyseinen henkilö ei enää juttele saman illan aikana kanssani. Sana tosin kiertää siitä, että     alkoholi ei maistu kaikille.

Vaihe 2:

    Ihmiset ovat jo humaltuneita. Tässä kohtaa minuun kohdistunut ihmetys muuttuu aggressiivisemmaksi     pyrkimykseksi liittää minut osaksi muuta joukkoa, kun lasia tungetaan kasvojeni eteen:

  
 "Terho, ota tosta vähä! No ota nyt. Vähä vaa, se on hyvää. Juomaahan tänne on tultu! Ihan vähä vaa.
       Ota, ota. Pienet. No voi vittu ei väkisin..."


Vaihe 3:

    Myöhemmin illalla joku vahvasti humaltunut henkilö sopertaa minulle muun juttelun lomassa:

 
"Hei... Tosi hieno juttu... Ettet sä juo... Oikeesti... Rispektii... Toi on kunnioitettavaa et joku pystyy..."


Opiskeluun liittyvä alkoholinkäyttö antaa toki ajattelemisen aihetta. On ironian huipentuma, että kouluttautumisen näkökulmasta Suomen korkeinta sivistystä edustava kulmakivi, yliopistolaitos, kannustaa nuoria ihmisiä niin voimakkaalla tavalla integroitumaan substanssiin, joka on perinteisesti aiheuttanut suomalaisessa yhteiskunnassa merkittäviä ongelmia. Yliopistomaailman ulkopuolisille voi jopa olla jonkinasteinen yllätys tieto siitä, että juhlivat opiskelijat eivät keskimäärin pukeudu tweed-takkeihin, keskustele päivänpolitiikasta ja siemaile hillitysti ranskalaisia vuosikertaviinejä. Sen sijaan mauttomiin opiskelijahaalareihin sonnustautuneiden henkilöiden puheenaiheet pyörivät juomalaulujen ja TV:ssä äsken esitetyn C.S.I.-sarjan juonikäänteiden ympärillä kotimaisten keskioluiden ja väkevien juomien kanssa. Ei ole myöskään lainkaan tavatonta, että seuraavan päivän kaikki luennot jätetään akateemiseen vapauteen vedoten väliin, koska juhliminen on päättynyt konttaamiseen lattialla. Toisin sanoen yliopistossa rellestetään ja räyhätään tilanteen mukaan jokseenkin samalla tavalla kuin niin sanotussa lähiön räkälässä: alkoholi ei tee eroa käyttäjiensä välillä.

Edellä oleva pohdinta osoittaa, että ainejärjestöt ja tutorit ohjaavat nuoria todella paljon käyttämään alkoholia. Valinta on toki lopulta jokaisen aikuisen oma, mutta alkoholin kuluttamisen korostaminen heti ensimmäiseksi opintojen korkeakoulussa alettua ei ole sinänsä asiallista tai järkevää. Ihmisillä on usein vahva tarve olla osa joukkoa, mitä ei tietenkään yksilötasolla edistetä selvillä massasta poikkeavilla toimintatavoilla. Korkeakoulussa pari ensimmäistä viikkoa (fuksi-viikot) kuluvat erilaisten tapahtumien parissa, jotka kulminoituvat alkoholinkäyttöön. Uudet opiskelijat pyrkivät uudessa ympäristössä ja uusien ihmisten keskuudessa toki toimimaan luonnollisena osana ryhmää. On suotavaa käyttäytyä jokseenkin linjassa muiden kanssa, jotta eristäytymisen riski pienenisi. Annettakoon tästä jälleen kuvaava esimerkki: Eräällä sisätiloissa pidetyllä rastilla tietyn ryhmän tehtävänä oli kasata jäsentensä (fuksien) vaatteista mahdollisimman iso pino lattialle. Käytännössä vitsi perustui siis siihen, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita riisuutumaan muiden edessä
(tämä osaltaan korostaa jälleen tyypillistä, yliopistossakin usein esiintyvää lapsellista käytöstä, joka ei edes onnistu olemaan hauskaa). Ryhmässä eräs ujohko tyttö osallistui fuksi-viikkojen ohjelmaan täysipainoisesti; niinpä hän seisoi vaatekasan edessä ylävartaloa enää rintaliivit peittäen. Tehtävää valvoneet  haalareihin pukeutuneet ja humalaiset  tutorit alkoivat muun raikumisen ja musiikin keskellä leikkimielisesti vaatia, kuinka tytön pitäisi ottaa myös rintaliivit pois vaatekasan kasvattamiseksi, mikä myös lopulta tapahtui, kun juuri täysi-ikäistyneet rinnat saivat raitista ilmaa. Opiskelijan eleiden ja ilmeiden perusteella tilanteessa arvioin, kuinka omaehtoisesti neiti todellisuudessa hoiti kyseisen toimituksen. Ilman yllytyskonserttia toppi ja rintaliivit olisivat varmasti pysyneet päällä. Toisin sanoen ilman alkoholia ja sosiaalista painetta tätä ei olisi tapahtunut. Tarina korostaa siis seuraavaa opetusta: kuka olisi arvannut, että hienot yliopisto-opinnot alkavat suurella alkoholin käytöllä, kovaäänisten tutoreiden alatyylisillä jutuilla sekä riisuutumisella muiden edessä. Discite moniti.

Pidän ihmeellisenä, että korkeakouluissa vanhempien opiskelijoiden organisoima, fukseille suunnattu orientoiminen rakentuu niin vahvasti alkoholin ympärille. Välittömästä ilmapiiristä huolimatta tutorit ovat väistämättä eräänlaisia auktoriteetteja, joilta uudet opiskelijat saavat vahvoja vaikutteita opintojensa toteuttamiseen. Niinpä myös tähän aihepiiriin pätee ensivaikutelman tärkeys. 

Tämän tekstiosuuden tarkoituksena ei tietenkään ole soimata instituutiota sinänsä, vaan käsitellä alkoholia yhtenä keskeisenä opiskeluun liittyvänä, kenties kielteisenä elementtinä, joka koskee myös yliopistoa.
Jokainen ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa opiskellut voi varmasti todeta teesini oikeiksi. Yliopiston yksiselitteistä hienoutta yksilön henkisten avujen edistäjänä sekä kehityksen kehtona korostetaan vahvasti erikseen Ajatelmia kahden korkeakoulututkinnon ja seitsemän vuoden jälkeen -sivulla. 


Vuorovaikutus oppitunneilla ja luennoilla: hyviä muistoja ongelmallisen rakenteen keskellä

Aiemmin tekstistä on käynyt ilmi, kuinka ammattikorkeakoulu ja yliopisto eroavat merkittävästi toisistaan ainakin opiskelukäytännöiltään. Yliopistossa luennoille osallistuminen ei ole läheskään yhtä yleistä, mikä perustuu akateemiseen vapauteen. Lisäksi tylsänä ja monotonisena pidettävä luennoitsija voi vaikuttaa siihen, ettei luennoilla käydä kovin aktiivisesti (ammattikorkeakoulussa tämä on vain hyväksyttävä läsnäolovelvollisuuden vuoksi). Opettajilla, professoreilla ja luennoitsijoilla on toki tärkeä rooli ja merkitys opiskelijoiden kehittymisessä, motivoinnissa ja osallistamisessa. Toisin sanoen kurssista vastaava henkilö vaikuttaa erittäin paljon siihen, kuinka mielekkääksi opiskelijat kokevat tietyn kurssin.

Yleensä massaluennot ovat valitettavasti varsin hyödyttömiä suhteessa siihen, kuinka paljon arvokkaasta yhteisestä ajasta luennoitsijan kanssa olisi mahdollista saada tietoa ja oppia. Tämä johtuu siitä, että akateemisuus ja pedagogiikka eivät välttämättä kohtaa käytännössä millään tavalla. Vertailun vuoksi mainittakoon, että tärkeä osa esimerkiksi ala-asteen opettajan pätevyyttä on kyky välittää osaamistaan hyväksi koetulla tavalla lapsille  opettaja toimii samalla jopa jonkinasteisena kasvattajana. Sen sijaan yliopiston professorilla ei välttämättä ole mitään käsitystä vuorovaikutukseen tai opetusmenetelmiin liittyvistä tekijöistä. Hän on ainoastaan oman alansa asiantuntija, jolla on vapaus esittää näkemyksiään yleisölle niin elottomasti ja harmaasti kuin haluaa. Opiskelijat kokevatkin usein, että luennoilla ei ole tämänkään vuoksi hyödyllistä käydä, vaan tenttiin valmistaudutaan tyypilliseeen tapaan tärppejä opettelemalla.

Joukkoon mahtui esimerkiksi Tampereen yliopistossa onneksi myös luennoitsijoita, joilla oli päinvastainen vaikutus opiskelijoihin. Parhaimmillaan luennoitsija oli jopa ensisijainen syy osallistua lähiopetukseen. Niinpä haluan vastavuoroisesti mainita nimeltä muutaman esimerkin heidän edustaessa ideaalista asetelmaa opiskelijan näkökulmasta (vaikkakin kyse on jonkin verrran niin sanotusta makuasiasta).

Ensimmäiseksi hehkutan (tätä nykyä jo eläköitynyttä) Tampereen yliopiston hallintotieteen professoria Risto Harisaloa (HTT). Hän oli ennen kaikkea selväsanainen ja jämäkkä. Kontakti yleisöön oli aina mainio. 
Harisalo piti myös huolen siitä, että hänen puhuessaan muut olivat hiljaa. Jos jotkut tohtivat puhua keskenään hänen luennollaan, Harisalo keskeytti heti puheenvuoronsa ja ilmoitti aina samalla tavalla, että keskustelun sisältö pitää kertoa hänellekin. Muussa tapauksessa piti poistua luentosalista.

Minulle on jäänyt mieleen erityisesti seuraava tapaus eräältä hallintotieteen kurssiin liittyvältä luennolta. Harisalo oli edellisellä luennolla tokaissut, että saapuminen yliopistolle polkupyörällä keinona ehkäistä ilmastonmuutosta on jokseenkin naiivia. Seuraavalla luennolla johtajuudesta esitelmöidessään Harisalo kertoi, kuinka tärkeää on johtajan kyky olla provosoitumatta. Tämän jälkeen Harisalo esitti yleisölle aivan ohimennen kysymyksen tyylilleen uskollisesti pilke silmäkulmassa ja näennäisen itsekriittisesti: "Kuinka montaa teistä muuten kävi ärsyttämään, kun minä viimeksi sanoin, että se on lapsellista tulla polkupyörällä kampukselle ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi?" Tässä kohtaa useat ujommatkin
(tiettävästi aatemaailmaltaan vihreät) henkilöt näkivät oivan tilaisuuden osoittaa kollektiivisesti mieltään, kun salissa nousi useita käsiä nopeasti ja korostetusti ylös. He halusivat viestittää professorille, että tämä oli toiminut kärjistetysti ja harkitsemattomasti (aivan kuin Harisalo ei olisi itse ollut tietoinen tyylistään tehokeinona). Harisalo katseli hetken yleisöä vasemmalta oikealle ja kevyesti virnuillen nyökytteli päätään. Seuraavaksi ilme muuttui tuimaksi, kun hän sanoi tomerasti: "Noniin! Te ette sovi johtajiksi!" Bada bing bada boom. Viimeistään tämä sinetöi Harisalon aseman minun ehdottomana suosikkinani. Harisalon tavasta luennoida saa kuvan oheisesta videosta (se ei ole minun kuvaamani, vaan kyse on YouTubesta löytyvästä videosta).





Myös Kari Lohivesi (KTT) Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta tunnetaan hyvin opiskelijoiden keskuudessa varsinkin suosittuna luennoitsijana sekä erityisesti liiketoiminnallisten strategioiden asiantuntijana. Kyseeseen tulee siis korkean tutkinnon ohella henkilön osaaminen toimia opettajana; nämä ovat tietenkin kaksi eri asiaa, kuten aiemmin todetaan. Tohtoritutkinnon eli muodollisen pätetyyvden lisäksi Lohivesi sai opiskelijat kiinnostumaan aiheistaan mukaansatempaavalla esiintymisellään ja tyylillään kuvata ilmiöitä 
arkisia ilmauksia ja jopa voimasanoja välttelemättä. Lisäksi Lohivedellä oli myös aina kirjaimellisesti pilke silmäkulmassa, mikä asetti kuulijan keskittymään hänen ulosantiinsa saadakseen tietää kohta seuraavan tarinan loppuhuipennuksen. Lohiveden luennot perustuivat teoreettisen substanssin ohella paljon käytännön esimerkkeihin ja anekdootteihin. Hän myös pukeutui usein arkisesti ja antoi itsestään mielellään reteän ja välittömän vaikutelman. Lohivesi tuntee oman arvonsa, mikä toki antaa yleensä itsevarmuutta poiketa massasta. Omintakeisesta persoonastaan huolimatta Lohivesi on kuitenkin kokonaisuutena neutraalimpi toimija, eikä hän jaa opiskelijoiden mielipiteitä yhtä vahvasti kuin Harisalo. Lohivesi on myös valittu opiskelijoiden keskuudessa joitakin kertoja parhaimmaksi luennoitsijaksi (tätä toki edesauttaa se, että keskimäärin professorit ovat yleisön näkökulmasta jokseenkin värittömiä tapauksia, jolloin joukosta vähänkin erottuva saa osakseen huomiota). Lohiveden tavasta luennoida saa kuvan oheisesta videosta (se ei ole minun kuvaamani, vaan kyse on YouTubesta löytyvästä videosta).




Yliopistossa oli toki muitakin antoisia ja innostavia luennoitsijoita ja ohjaajia, jotka osaltaan integroivat opiskelijaa mainiosti osaksi yliopistoyhteisöä (muun muassa oman kandidaattiseminaarini vetäjä Hanna Salminen). Yhtä lailla Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opettajista minulle on jäänyt erittäin myönteisesti mieleen Lauri Kivistö ja Martin Stenberg, joista jälkimmäinen muuten väitteli filosofian tohtoriksi Tampereen yliopistossa vuonna 2012. Stenberg pitää varmasti hallussaan jonkinlaista epävirallista ennätystä korkealentoisimpien PowerPoint-diojen laatijana, mistä hänen kursseilleen osallistuneet ovat varmasti kanssani yhtä mieltä. Diojen visuaalinen suureellisuus saattaa kuitenkin olla vain näennäistä, koska Stenberg mitä ilmeisimmin todella hallitsee asiansa tavalla, jota enemmistö ei oikeasti hahmota.


Pyrkiminen Vaasan yliopistoon opintojen lomassa

Pyrkiminen yliopistoon -sivulla mainittiin, kuinka tunsin aihetta voimakkaaseen jälkiviisasteluun hakukohteiden asettamisesta tiettyyn järjestykseen. Opiskelupaikan saavuttaminen itsessään tuntui äärimmäisen upealta, mutta melko pian huomasin, että hakukohteiden asettaminen toisenlaiseen järjestykseen olisi kenties ollut minulle teknisesti suosiollisempaa. Tätä käsitellään seuraavaksi, koska kyse on oleellisesta asiasta koko opintojeni kannalta.

Yliopistoon pyrkiessäni en tehnyt minkäänlaista vertailua yliopistojen välillä. Tämä johtui tavastani ajatella yksioikoisesti siten, että yliopistot erottaisi toisistaan vain paikkakunta. Tämä käsitys ei tietenkään vastaa lainkaan todellisuutta, sillä yliopistoilla on melko vahva autonomia eli kansanomaisemmin itsehallinto; asema on kirjattu perustuslakiin. Käytännössä kyse on siitä, että yliopistoilla on mahdollisuus järjestää muun muassa organisaationsa rakenne sekä opetustarjontansa sisältö ja sen toteuttaminen omien päätöstensä perusteella ilman merkittäviä ulkopuolisia vaikuttimia.

Yksi tärkeä yliopistojen autonomiaa ilmentävä piirre on yliopistojen oikeus valita omat opiskelijansa (toki tämä tapahtuu lain puitteissa). Asia korostuu muun muassa niin sanotussa erillishaussa, joka ei ole osa yhteishakua. Erillishaun tarkoituksena on luoda mielekäs väylä hankkia opiskelupaikka sellaisille henkilöille, jotka voivat osoittaa valmiutensa opintojen aloittamiseksi muun kuin perinteisen pääsykokeen kautta. Yleensä kyse on jonkin muun tutkinnon tekemisestä aikaisemmin, jonka perusteella henkilö voidaan hyväksyä opiskelijaksi tiettyyn koulutusohjelmaan ilman erillistä pääsykoetta. Esimerkiksi tradenomitutkinnon suorittanut henkilö voidaan tietyin edellytyksin valita opiskelijaksi suoraan maisteriohjelmaan yliopistossa. Keskeinen erillishakuun liittyvä piirre on siis hakijan tausta, johon valintamenettely perustuu. Aloituspaikkojen määrä on myös yleensä vain muutamia tietyssä valintaryhmässä.

Vuoden 2009 yhteishaussa olin hakenut ensisijaisesti Helsingin kauppakorkeakouluun, toissijaisesti Tampereen yliopistoon ja kolmanneksi Vaasan yliopistoon. Siinä vaiheessa yhteishakua, kun hakukohteiden järjestykseen ei enää voinut vaikuttaa, huomasin erään erittäin oleellisen asian, johon edellä viitataan: eri yliopistot suhtautuvat varsin eri tavoin esimerkiksi tradenomitutkinnon merkitykseen yliopisto-opintojen korvaajana.

Tässä kohtaa on hyvä tehdä käsitteellinen ero opintojen korvaavuudesta
ja sisällyttämisestä. Korvaavuudella tarkoitetaan, että muualla suoritettu opintokokonaisuus tai kurssi voidaan lukea luonnolliseksi osaksi tehtävää tuktintoa. Tällöin henkilön ei tarvitse suorittaa tiettyä oppimäärää uudestaan, vaan se katsotaan jo tehdyksi. Sen sijaan sisällyttäminen tarkoittaa, että muualla suoritettu opintokokonaisuus tai kurssi liitetään osaksi tiettyä tutkintoa ylimääräisenä oppimääränä. Käytännössä kyse on opintopisteiden kokonaismäärän lisääntymisestä ja merkinnästä opintorekisterissä, mikä ei kuitenkaan vaikuta senhetkisen tutkinnon suorittamiseen sinänsä. Korvaavuudet ja sisällyttämiset perustuvat opinto-oppaisiin, joissa olevia opintojen sisällölisiä kuvauksia vertaillaan keskenään. Esimerkiksi kurssi X voidaan korvata eli katsoa suoritetuksi kurssin Y perusteella, jos ne ovat sisällöllisesti tarpeeksi lähellä toisiaan. Toisaalta kurssi Y voidaan sisällyttää tutkintoon ylimääräisenä suorituksena kurssin X ohella, jos ne ovat aihepiirin näkökulmasta jokseenkin lähellä toisiaan. Sen sijaan kurssia Y ei voida sisällyttää tutkintoon lainkaan, jos sillä ei ole tarpeeksi yhteyttä tehtävään tutkintoon.

Oleellista on yliopistojen nauttiman autonomian mahdollistama vapaus käyttää omaa harkintaansa myös tällaisissa tapauksissa. Tietty yliopisto voi siis melko vapaasti tehdä itsenäisiä päätöksiä siitä, kuinka se soveltaa oikeuttaan tulkita opintojen korvaamista. Tämä oli minulle varsin keskeinen kysymys, sillä yliopistojen välillä ilmeni merkittäviä eroja siinä, kuinka ne suhtautuvat tradenomitutkintoon yliopisto-opintojen korvaajina. Seuraavassa on eritelty, kuinka omat hakukohteeni arvioivat yhteishaun kautta yliopistoon hyväksytyksi tulleen opiskelijan aiemmin suorittamaa tradenomitutkintoa vuonna 2009.


  *  Helsingin kauppakorkeakoulu --> Tradenomitutkinto ei korvaa mitään yliopisto-opintoja

  *  Tampereen yliopisto --> Tradenomitutkinto korvaa 40 opintopistettä

  *  Vaasan yliopisto --> Tradenomitutkinto korvaa kandidaattitutkinnon lähes kokonaan, jolloin
      opiskelija voi siirtyä täydennyskurssien kautta suoraan maisteriohjelmaan.


Erot voivat siis olla häkellyttäviä, mikä ilmentää konkreettisesti yliopistojen itsehallintoon perustuvia, toisistaan poikkeavia rakenteita. Oheisesta, vertailevasta kuvaksesta on nopeasti havaittavissa, että tradenomitutkinnon suorittaneelle henkilölle Vaasan yliopisto on
tutkintoteknisestä näkökulmasta toki ylivoimaisesti edullisin vaihtoehto. Toisin sanoen Helsingin kauppakorkeakoulussa tradenomitutkinnon suorittaneen henkilön tuli aloittaa kauppatieteelliset opinnot kokonaan alusta kauppatieteiden kandidaattitutkinnon parissa. Sen sijaan Vaasan yliopistossa saattoi siirtyä käytännössä suoraan maisteriohjelmaan tradenomitutkinnon perusteella. Huomioitakoon, että kyse on siis noin kolme vuotta kestävien opintojen kokonaisuudesta.

Tämä oli tietenkin harmillinen asetelma minun kannaltani. Yhteishakuun liittyvien säännösten vuoksi minun oli ollut mahdollista ottaa opiskelupaikka vastaan vain Tampereen yliopistossa, vaikka olin hakenut myös Vaasaan yliopistoon, minne pisteeni olivat myös riittävät selvällä marginaalilla. Niinpä koin aiheelliseksi yrittää hankkiutua Vaasan yliopistoon erillishaun kautta vuonna 2010.

Aloin siis suunnitella projektiani heti ensimmäisen lukuvuoden aikana Tampereen yliopistossa. Tarkoituksenani oli hakea Vaasan yliopistoon tradenomitutkinnon perusteella, minkä lisäksi ajattelin opiskeluoikeuteni Tampereen yliopistossa olevan vahva näyttö edellytyksistäni opiskella myös Vaasan yliopistossa. Pidin suunnitelmaani pyrkiä Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan maisteriohjelmaan erillishaun kautta varsin toteuttamiskelpoisena. Niinpä opiskelin Tampereella lähinnä sellaisia kursseja, joilla voitaisiin korvata kursseja myöhemmin Vaasassa.

Erillishakuun osallistuminen oli myös varsin yksinkertainen ja tekninen toimenpide, millä oli oleellinen merkitys aikeita osallistua erillishakuun arvioitaessa. Kyseeseen ei tullut minkäänlaista pääsykoetta, vaan opiskelupaikkaa haettiin niin sanotusti papereilla, jolloin tarvitsi vain postittaa hakudokumentit kohdeyliopistoon. Osallistuin siis hakuryhmään, joka oli tarkoitettu tradenomitutkinnon suorittaneille. Hyväksytyt hakijat aloittaisivat opiskelun Vaasan yliopistossa käytännössä suoraan maisteriohjelmassa. Toisin sanoen tradenomi voisi suorittaa kauppatieteiden maisteritutkinnon parissa vuodessa, mikä on oleellista. Hakijat asetettiin paremmuusjärjestykseen armotta tutkintotodistuksen keskiarvon mukaan.

Tradenomitutkintoni arvosanat olivat hyvät, mutta tiesin jo etukäteen. että keskiarvoni ei todennäköisesti olisi riittävän korkea hyväksytyksi tulemiseksi 
jälleen kerran kyseeseen tuli kilpailun suhteellisuus. Käytännössä arvosanojen olisi pitänyt olla kauttaaltaan erinomaiset hyväksytyksi tulemiseksi. Hakuprosessiin osallistuminen ei kuitenkaan vaatinut hakupapereiden lähettämistä monimutkaisempia toimenpiteitä, joten päätin yrittää. Dokumenttien oheen saattoi kuitenkin ohjeiden mukaan liittää vapaamuotoiset perustelut, jotka voisivat puoltaa hyväkstyksi tulemista. Koin tämän olevan oiva mahdollisuuteni tulla kuulluksi pelkkien tutkintotodistuksen arvosanojen ohella. Niinpä laadin seikkaperäiset perustelut sille, miksi pidin itseäni sopivana henkilönä maisteriohjelmaa varten. Vetosin toki opiskeluoikeuteeni Tampereen yliopistossa, mistä on jonkin verran vaikeampi saada opiskelupaikka kuin Vaasan yliopistosta. Tätä osaa hakemuksestani voi tarkastella painamalla alapuolella olevaa linkkiä.

Hakemukseni Vaasan yliopiston erillishaussa vuonna 2010 (pdf)


Valintatulokset annettiin postitse lukuvuoden jälkeen. Sain tiedon siitä, että minua ei ollut hyväksytty maisteriohjelmaan, mitä olin hieman ounastellut. Hakijat oli asetettu paremmuusjärjestykseen tutkintotodistuksen keskiarvon perusteella (myöhemmin selvitin, että vapaamuotoisilla perusteluilla ei ollut ollut käytännössä mitään vaikutusta valintaan). Vaasan yliopiston minulle antamaa päätöstä voi tarkastella painamalla alapuolella olevaa linkkiä.

Erillishakua koskeva päätös (jpeg)

Kaikkiin päätöksiin on toki aina mahdollista hakea muutosta. En ollut tyytyväinen Vaasan yliopiston ratkaisuun asiassa, vaan pidin sitä kokonaisuutena arvostellen kohtuuttomana. Tämän vuoksi laadin oikaisupyynnön. Kirjelmä sisälsi myös anomuksen siirrosta Tampereen yliopistosta Vaasan yliopistoon, mikäli muutoksenhaku ei olisi tuloksellinen. Muutoksenhakua ja siirtoanomusta voi tarkastella painamalla alapuolella olevaa linkkiä.

Muutoksenhaku sekä siirtoanomus (pdf)

Vaasan yliopisto antoi vastauksen, jonka mukaan alkuperäistä päätöstä ei ole tarpeellista oikaista. Myös mahdollisuuteni siirtyä yliopistosta toiseen evätiiin. Saamaani vastausta voi tarkastella painamalla alapuolella olevaa linkiä.

Vaasan yliopiston kanta muutoksenhakuun ja siirtoanomukseen (pdf)

Muutoksenhakua ja siirtoani koskevien kielteisten päätösten jälkeen koin, ettei enää ollut mielekästä vatvoa asiaa. Olisin toki voinut edelleen valittaa Vaasan yliopiston kannasta hallinto-oikeuteen, mutta se olisi ollut käytännössä turhaa. On oleellista, että Vaasan yliopisto toimi asiassa selvästi lain puitteissa:
autonomian periaatteiden mukaisesti yliopistolla on oikeus valita opiskelijansa itse määrittämillään perusteilla, kunhan hakijat eivät asetu lain näkökulmasta keskenään epätasa-arvoiseen asemaan. Niinpä myös myöhemmät, muiden tahojen antamat kannat olisivat olleet minulle mitä todennäköisimmin epäsuotuisia.

On siis aina arvioitava, mihin asti kannattaa hakea itselleen oikeutta. Kyseeseen tulee prosessiin tarvittavien voimavarojen määrä suhteessa itselleen myönteisen lopputuleman todennäköisyyteen. Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen olisi voinut hakea valitusoikeutta edelleen korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Jos valituslupaa ei olisi myönnetty tai päätös olisi ollut edelleen kielteinen, vääryyden kokemista olisi periaatteessa voinut tarjota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi. Vielä tämänkin jälkeen olisi ollut yksi väylä jäljellä: henkilö voi aina tilittää tapauksensa Hannu Karpolle. Oli toki ilmeistä, että kaiken tähän käytettävän ajan saattoi kohdistaa paljon järkevämmällä tavalla eli suoraan opiskeluun.

Minulle siis riitti tällä erää yliopiston kielteinen kanta, eikä muita mielipiteitä tarvittu. Niinpä minun oli jatkettava opintojani Tampereen yliopistossa. Turhautumisen tunne herätti kuitenkin pian idean vaihto-opiskelusta, joka irrottaisi minut vähäksi aikaa tehokkaasti Tamperen yliopistosta sekä antaisi uutta ajateltavaa. Toisin sanoen ilman päätymistäni aluperin Tampereen yliopistoon sekä Vaasan yliopiston kielteistä kantaa ottaa minut opiskelijakseen en todennäköisesti olisi lähtenyt ulkomaille opiskelemaan 
juuri tällaiset odottamattomat sattumukset ohjaavat elämänkulkua lopulta varsin paljon. Siksi onkin huomionarvoista, että vaihto-opiskelusta muodostui varmasti opiskeluaikani tärkein kokemus. Aiheeseen paneudutaan Vaihto-oppilaana Poitiersissa, Ranskassa -sivulla.

Maisteriohjelmaan osallistuminen Vaasan yliopistossa ei siis tullut enää kyseeseen. Vein asian lopullisesti päätökseen lähettämällä osalle Vaasan yliopiston henkilökunnasta palautetta. Oheista palautetta saatteineen voi tarkastella painamalla alapuolella olevia linkkejä. 

Saate palautetta varten (pdf-tiedosto) sekä Varsinainen palaute (pdf-tiedosto)

Tämän jälkeen asia oli lopullisesti käsitelty. Orientoiduin vaihto-opiskelua varten sekä ylipäänsä suorittamaan kandidaattitutkinnon edelleen Tampereen yliopistossa. Tutkinnon suorittaminen Vaasan yliopistossa ei tullut enää kyseeseen.

Tapauksen opettavainen punainen lanka on siis se, että yliopistolla on oikeus valita omat opiskelijansa autonomiansa nojalla. Vastaavasti kukin yliopisto voi itse määrittää, missä määrin se rinnastaa ammattikorkeakoulututkinnon kauppatieteiden kandidaattitutkintoon. Näihin asioihin ei siis ole mitään yleispätevää linjaa, vaan ne on aina selvitettävä tapauskohtaisesti erikseen. Näkemyksistä voidaan toki myös päätellä paljon tietyn yliopiston suhtautumisesta ja asenteesta ammattikorkeakouluun korkeakouluna.



Opiskelumateriaalia

Tämän sivun päätteeksi olen laittanut videon, jossa esittelen hieman opiskelumateriaalia sekä ammattikorkeakoulusta että yliopistosta. Video on alapuolella.






- - - - -

JATKA

sivulle 4. Ajatelmia seitsemän vuoden ja kahden korkeakoulututkinnon jälkeen

TAI

palaa Kauppatieteilyä-sivuston etusivulle.


- - - - -


Takaisin pääsivulle