Vaihto-oppilaana Poitiersissa, Ranskassa

Tämä teksti kertoo opiskelustani Ranskassa vuonna 2011. Käsittelen kirjoituksessa kokemuksiani useasta eri näkökulmasta. Matkan aikana otettuja valokuvia varten on luotu erillinen sivu, johon pääsee painamalla tätä.


SISÄLTÖ


 – Yleiskuvaus
 – Syyt hakea vaihto-oppilaaksi
 – Vaihto-oppilaaksi hakeminen
 
Kohti Poitiersia
 – Asunto
 – Kohdekaupunki
 – ESCEM ja opiskelu siellä
 – Hintataso ja raha-asiat
 – Vapaa-aika ja matkustelu
 – Säästä
 – Ranskalaisista piirteistä
 – Muutama yksittäinen anekdootti
 – Mikä Suomi on ja missä se sijaitsee?
 – Tiiviimmistä ihmissuhteista
 – Loistava kokemus

Yleiskuvaus

Olin Tampereen yliopiston opiskelijana ERASMUS-ohjelman kautta vaihto-oppilaana Poitiersissa, Ranskassa kevätlukukauden 2011. Opiskelin kauppatieteitä ESCEM (Ecole Supérieure de Commerce Et Management) business schoolissa. Osallistuin maisteritason International Business Management -koulutusohjelmaan (suom. kansainvälinen johtaminen), jonka opetuskieli oli englanti. Suoritin 30 opintopistettä learning agreementin mukaisesti. Tarkasti vaihto-opiskeluni sijoittui ajalle 4.1.2011 - 3.6.2011. Olin aloittanut opintoni Tampereen yliopistossa syksyllä 2009, joten kyseessä oli siis toinen lukuvuoteni.


Syyt hakea vaihto-oppilaaksi

Ensimmäisen Tampereella viettämäni lukuvuoden jälkeen kesällä 2010 tarvitsin kipeästi jotakin radikaalia irtiottoa arjesta, sillä tunsin olevani niin sanotusti tyhjän päällä. Tämä johtui ensisijaisesti minulle hiljattain annetusta kielteisestä päätöksestä, joka koski anomustani saada siirtyä Vaasan yliopistoon jatkamaan opintojani, kuten Opiskelu ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa -sivulta käy ilmi. Opiskeleminen Tampereen yliopistossa ei siis sillä hetkellä kiinnostanut minua juuri lainkaan. Minulla oli siten pikainen tarve tehdä jonkinlainen mielekäs suunnitelma seuraavaksi lukuvuodeksi, joka ei tullut normaalimuotoisena kysymykseen. Vallitseva tilanne ajoi minut hyvin nopeasti harkitsemaan vaihto-opiskelua, joka vaikutti mainiolta ja luonnolliselta lääkkeeltä uhkaavaan aikaansaamattomuuden olotilaan. Pian olinkin päättänyt, että seuraavaksi opintoja ei tehtäisi Tampereella tai Vaasassa, vaan Ranskassa. Nyt minulla oli jälleen jokin päämäärä, jota kohti edetä, mikä antoi välittömästi merkittävän annoksen intoa ja energiaa.

Samalla oivalsin, kuinka ilmeinen vaihtoehto ulkomailla opiskeleminen oikeastaan oli: tiesin, että minua kaduttaisi myöhemmin suunnattomasti, jos en olisi hyödyntänyt opiskeluoikeuden suomaa hienoa mahdollisuutta kehittää itseään erilaisessa ympäristössä. Pelko katumuksesta oli lopulta niin merkittävä, että se itsessään sinetöi suunnitelmani.

Minulla oli myös vahva intuitio siitä, että vaihto-oppilaaksi hakeminen ylipäänsä on erinomainen idea. Ensinnäkään en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Ranskassa, joten vaihto-opiskelu oli hyvä mahdollisuus tehdä se. Ranskaa voidaan historiallisesti merkittävien tapahtumien ohella pitää muun muassa kielen, gastronomian ja muodin näkökulmasta merkittävänä kulttuurimaana, minkä vuoksi sen tunteminen ja kokeminen on keskeistä. Lisäksi olin opiskellut useita vuosia ranskan kieltä, joten halusin vihdoin päästä soveltamaan taitoa autenttisessa ympäristössä. Varsinaiseksi opiskelukieleksi korkeakoulussa koin ranskan kuitenkin vielä liian haasteelliseksi, minkä vuoksi valitsin englanninkielisen koulutusohjelman.

Pitkäaikaisempi asuminen ja opiskeleminen (tai työskentely) ulkomailla on yksiselitteisesti eri asia kuin lyhyt lomamatka jossakin turistikohteessa hotelliin majoittuneena – Pariisissa vietetyn helpon viikonlopun jälkeen ei ole mielekästä väittää tuntevansa hyvin Ranskaa. Halusin siis oppia tuntemaan maata aidosti ja syvällisemmin. Noin puolen vuoden ajan pienemmällä paikkakunnalla asuminen arkisissa olosuhteissa antaisi siihen hyvät mahdollisuudet. Ulkomailla eläminen avartaa maailmankuvaa eli auttaa ymmärtämään paremmin maailman monimuotoisuutta; siis huomaamaan muun muassa tapoihin ja käytäntöihin liittyviä eroavaisuuksia eri maiden välillä osana suurta kulttuuriin liittyvää kokonaisuutta. Lisäksi yhtäkkiä täysin vieraaseen ja tuntemattomaan ympäristöön asettuminen pidemmäksi aikaa auttaa edelleen periaatteessa loputtomassa itsenäistymisprosessissa sekä ylipäänsä itseluottamuksen kehittymisessä. Toki halusin myös päästä tutustumaan paikallisiin ihmisiin muiden vaihto-oppilaiden ohella.

Akateemiset syyt eivät siten olleet läheskään keskeisin tekijä ulkomailla opiskelua harkitessani, joskin ajatus myöhemmin ansioluetteloon vaihto-opiskelusta saatavasta, varmasti hyödyllisestä merkinnästä lisäsi osaltaan motivaatiota. Opintoihin ja oman osaamisen kehittämiseen liittyvillä seikoilla oli siten toki merkitystä kokonaisuudessa, mutta ensisijaisesti kuitenkin halusin Ranskasta jotain sellaista, mitä Suomesta ei saa: uusia opettavaisia kokemuksia, joita ei rahalla voi ostaa.

Näiden asioiden sisäistäminen orientoi minut hyvin vahvasti vaihto-opiskelua varten. Seuraava vaihe oli niin sanotusti ryhtyä tuumasta toimeen ja hankkia opiskelupaikka Ranskasta.


Vaihto-oppilaaksi hakeminen

Normaalisti vaihto-oppilaaksi haetaan aina kevätlukukauden aikana, mutta itse osallistuin syksyllä järjestettävään täydennyshakuun, jolloin voisi hakea opiskelemaan ulkomaille vielä seuraavaksi kevätlukukaudeksi (alkaneella syyslukukaudella suoritin vielä joitakin yksittäisiä kursseja Tampereella). Minulla oli selvät kriteerit vaihto-opiskelulle. Sen tulisi kestää yksi lukukausi (kevät), kohdemaa olisi Ranska ja opiskelu toteutettaisiin englanniksi. Muulla ei ollut tässä vaiheessa merkitystä. Tampereen yliopiston kansainvälisistä asioista vastannut Terhi Nieminen (johtamiskorkeakoulu) antoi minulle hyvin auttavaisesti kriteerieni perusteella nopeasti muutaman eri vaihtoehdon, joista lopulta pari vaikutti varsin potentiaaliselta. Näistä vaihtoehdoista päädyin lopulta – tutustuttuani kaupunkiin internetissä sekä luettuani muiden opiskelijoiden vaihtokertomuksia – Poitiersiin ja ESCEMiin (koulun muut yksiköt sijaitsevat Toursissa ja Pariisissa, joissa opetus on ranskaksi).

Ilmoitettuani kansainvälisten asioiden hoitajalle halustani opiskella Poitiersissa, hän otti yhteyttä kohdeyliopistoon ja tiedusteli mahdollisuuttani hakea sinne. Myöntävän vastauksen jälkeen toimitin vaadittavat dokumentit kansainvälisten asioiden toimistoon, mistä ne lähetettiin Ranskaan. Asiakirjoihin kuuluivat muun muassa perustietolomake, opintosuoritusote Tampereen yliopistosta ja todistukset aikaisemmista opinnoista, kielitaitotodistukset, ansioluettelo sekä opintosuunnitelma lukukautta varten. Tässä vaiheessa valmistelevat toimenpiteet perustuivat siis lähinnä erilaisten dokumenttien lähettämiseen ja vastaanottamiseen kotiyliopiston ja kohdeyliopiston välillä.

Myöhemmin syksyllä ESCEMistä lähetettiin hyväksymiskirje, joka sisälsi nipun erilaisia lomakkeita sekä ohjeita – näistä siis osa lähetettiin jälleen takaisin kohdeyliopistoon. Joitakin papereita joutui siirtelemään vielä joulukuussa, mutta opiskelupaikka kyseisessä koulussa oli kuitenkin käytännössä varmistunut, mikä oli pääasia. Käytännössä piti enää huolehtia itsensä järjestämisestä Poitiersiin vuoden 2011 alussa.

Hakuprosessi oli hämmästyttävän yksinkertainen ja sujuva. Tästä näkökulmasta yliopistojen välinen yhteistyö on tiivistä ja niiden muodostama verkosto on laaja. ERASMUS-ohjelma (muiden vaihto-ohjelmien ohella) antaa hyvin monipuoliset mahdollisuudet vaihto-opiskeluun. Ohjelmaan kuuluvia kohdemaita ja -kaupunkeja on Euroopassa lukuisia, ja halutessaan opiskelija pääsee ulkomaille jokseenkin varmasti, jos on valmis edes vähän joustamaan omista toiveista. Tosin siihenkään ei aina ole tarvetta: esimerkiksi minua erityisesti kiinnostanut kohde eli Poitiers ei ollut normaalisti suosituimpien hakukohteiden kuten Yhdysvaltojen, Englannin sekä tiettyjen niin sanottujen lämpimien maiden joukossa, jolloin siihen hyväksytyksi tuleminen oli helpompaa. Oli oikeastaan melko yllättävää, että Ranska sekä erityisesti siellä olevat pienemmät kaupungit eivät olleet opiskelijoiden suosiossa edellä mainittujen kohteiden tapaan. Valtavirrasta poikkeavista mieltymyksistäni oli siis tällä kertaa paljon hyötyä, ja sain mitä halusin.

Tampereen yliopistosta ei sillä erää lähtenyt muita vaihto-opiskelijoita Poitiersiin, mitä pidin positiivisena, sillä se olisi helposti saattanut johtaa liian tiiviiseen kanssakäymiseen toisen suomalaisen kanssa. Sain siten alusta asti keskittyä matkaan itsenäisesti.


Kohti Poitiersia

Matkatavaroiden pakkaaminen on vaihto-opiskelijalle aina mielenkiintoinen projekti. Tuntui erikoiselta pohtia, mitä tarvitsen mukaan seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Toisin sanoen itseltään piti kysyä, mitä tarvitaan harvemmin kuin kerran puolessa vuodessa, ja pakata kaikki muu matkalaukkuun. Tämä tarkoitti pitkää listaa vaatteista hygieniavälineisiin sekä kaikkea mahdollista niiden väliltä asiaan kuuluvien matkustusasiakirjojen sekä vaihto-opiskeluun liittyvien dokumenttien ohella. Lisäksi olin hankkinut ERASMUS-vaihtoon lähtevältä vaaditun sinisen EU-sairausvakuutuskortin Kelasta. Otin itselleni suomalaisesta vakuutusyhtiöstä myös erillisen matkavakuutuksen sekä matkatavaravakuutuksen. Kohdeyliopisto tarjosi myös jonkinlaista vakuutusta, mutta suosin tällä kertaa kotimaista vaihtoehtoa.

Mahdolliset saapumispäivämäärät Poitiersiin ESCEMistä saatujen ohjeiden mukaan olivat 4. ja 5. tammikuuta 2011. Seuraavana päivänä järjestettäisiin tervetuliais- ja orientaatiotilaisuus uusille vaihto-oppilaille. Valitsin päivistä aikaisemman, jotta ehtisin tarvittaessa järjestellä ylimääräisiä asioita paikan päällä. Olin varannut internetin kautta sekä lentoliput (Finnair) että junaliput (SNCF). Lentoni oli Helsingistä Pariisiin, mistä jatkaisin matkaani Poitiersiin junalla. Ranskan valtion TGV-junat toki kulkevat näppärästi suoraan Charles de Gaullen lentoasemalta muun muassa Poitiersiin noin kahdessa ja puolessa tunnissa. 

Lopulta 4. tammikuuta 2011 siirryin varhain aamulla Helsinki-Vantaan lentoasemalle, nousin Finnairin koneeseen ja jätin Suomen taakseni. Urakka oli alkanut, ja muistan sen oikeasti aina kuin eilisen. Saapuminen Pariisin lentokentälle ja edelleen juna-asemalle olivat oikeastaan melko jännittäviä, koska tällä kertaa ei voinut ottaa taksia hotelliin, vaan piti matkustaa yhä syvemmälle Ranskaan kohti tuntematonta. Kun vihdoin istuin junassa matkalla Pariisista Poitiersiin matkatavaroineni, olin omalla tavallaan jo melko huojentunut, sillä lennot tai junat eivät olleet myöhästelleet, ja tiesin saapuvani Poitiersin asemalle sovittuun aikaan iltapäivällä. ESCEMin opiskelijajärjestölle Alohalle oli nimittäin aikaisemmin ilmoitettu saapumisaikani, jotta paikalliset tutorit voisivat olla vastaanottamassa minua ja kenties muitakin samalla junalla saapuvia vaihto-opiskelijoita.

Poitiersin juna-asemalla minua oli siis vastassa kaksi Alohan jäsentä, jotka merkitsivät minut saapuneeksi ja toivottivat tervetulleeksi. Seuraavaksi tapasin asemalla vuokraisäntäni, joka alkoi heti kyydittää minua autollaan lähistöllä olevaan asuntoon. Jätin tavarani sinne, minkä jälkeen vuokraisäntä edelleen vei minut muiden jo saapuneiden vaihto-oppilaiden luo johonkin toiseen asuntoon, minne opiskelijoita kerättiin yhteen ensimmäistä iltaa varten. Se kului lopulta eräässä baarissa pikaisesti muihin tutustuessa sekä epävirallisen tiedon jakamiseen Alohan taholta (myöhemmin parin seuraavan viikon aikana opiskelijajärjestö auttoi aktiivisesti opiskelijoita muun muassa tilin avaamisessa paikalliseen pankkiin sekä kännykkäliittymän hankinnassa). 

Myöhään illalla kävelin ydinkeskustasta takaisin asunnolleni. Ensimmäinen hektinen päivä oli käytännössä takana ja tuntui hyvältä saada vihdoin hieman rauhoittua ennen kohta varsinaisesti alkavaa vaihto-opiskelua. Unelle oli tarvetta.


Asunto

Olin hakenut asuntoa aikaisemmin suoraan ESCEMin kautta ja hyväksynyt ensimmäisen minulle tarjotun vaihtoehdon. Paperilla se oli vaikuttanut kohtalaisen asialliselta, vaikken saanutkaan huonetta omalla kylpyhuoneella, mitä olin toivonut. Paikan päällä jouduin kuitenkin manaamaan hieman huonoa tuuriani, kun asetuin taloksi asuntoon. Jaettava kylpyhuone oli todella pieni ja epäviihtyisä, valaistuskin oli huono. Huoneeni ovessa ei ollut lukkoa, eikä yhteinen keittiökään ollut niin sanotusti mikään maailman kodikkain. Lattia oli yksiselitteisesti jääkylmä, jonka päällä piti kävellä kengät jalassa. Ensimmäisenä yönä nukuin T-paita yllä visusti peiton alla lämmitettyäni jalkani ensin kuumassa vedessä (jota sentään tuli hanasta), koska huoneessa oli ehkä jopa alle 15 astetta lämmintä lämmityspatteri ei toiminut. Muistan hyvin, kuinka otin yöllä kannettavan tietokoneeni esille ja aloin etsiä internetistä tilastotietoja Poitiersin ilmastosta: halusin tietää, milloin se alkaisi lämmetä.

Seuraavana aamuna vierailin erään toisen suomalaisen, Jarkon, asunnolla, jonka nähtyäni kirosin entistä enemmän omaani (Jarkko oli tullut Itä-Suomen yliopistosta ja opiskeli ESCEMissä Global Financial Management -ohjelmaa). Minulla oli kuitenkin onnea, sillä mainitessani siinä hetkessä asuntojen eroista eräälle, kyseisessä opiskelija-asuntolassa oleskelevalle kanadalaiselle, hän osasi kertoa vapaita huoneita olevan vielä jäljellä. Pyysin heti saada vuokranantajan yhteystiedot, minkä jälkeen soitin hänelle. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa todella hyödyntämään ranskan kielen taitoani. Myöhemmin samana iltana siirsin tavarani kyseiseen asuntokompleksiin ja saatoin olla maailman onnellisin mies. Toisen asunnon vuokranantaja ei ollut lähdöstäni kovin mielissään, mutta kirjallista vuokrasopimusta ei kuitenkaan ollut suureksi onnekseni vielä ehditty tehdä, joten ajattelin tällä kertaa kylmästi (kirjaimellisesti) omaa etuani.

Asuntoni uudessa opiskelija-asuntolassa oli yksiselitteisesti täydellinen omien mieltymyksieni näkökulmasta. Minulla – kuten kaikilla muillakin kyseisessä paikassa – oli pieni huone, johon kuului myös erillinen kylpyhuone. Sen sijaan keittiö oli yhteinen ja kaikkien asuntolassa olevien käytettävissä. Oma siisti huone fasiliteetteineen sekä mahdollisuus tavata muita ihmisiä suuressa yhteisessä keittiössä oli todella mieluisa järjestely. Huoneessa oli myös lähes aina mukavan lämmin. Lisäksi asuntola sijaitsi suoraan Poitiersin juna-asemaa vastapäätä (mikä oli toki todella käytännöllistä) ja alle 15 minuutin kävelymatkan päässä koululta. Vuokra oli vain 305 euroa kuukaudessa sisältäen veden ja sähkön, lisäksi langaton nettiyhteys maksoi 10 euroa kuukaudessa. Oman huoneeni perusteella paikan hinta-laatusuhde oli todella hyvä. Pelkästään asuminen kyseisessä asuntolassa sai minut aina erittäin hyvälle tuulelle kevätlukukauden aikana.

Paikallinen asuntotukitaho CAF muuten antoi hakemusta vastaan omassa tapauksessani noin 100 euroa kuussa vuokratukea, minkä järjestämisessä opiskelijajärjestö Aloha oli myös auttavainen. Lisäksi sain ERASMUS-apurahaa 200 euroa kuukaudessa, mistä oli tehty hakemus jo ennen matkaa.


Kohdekaupunki

Pariisista noin muutama sata kilometriä lounaaseen, edelleen sisämaassa sijaitseva Poitiers on niin sanotusti ikivanha kaupunki, jonka historia ulottuu Rooman valtakuntaan asti. Kaupunki onkin ulkoisesti hyvin kaunis vanhoine kirkkoineen, näyttävine rakennuksineen ja muinaisine katuineen; alue on idyllinen. Poitiersissa on erittäin suuret korkeuserot pienellä alueella, ja kaupunki tarjoaa paljon nähtävää. Keskustassa on toki ostoskeskus, ravintoloita, baareja, elokuvateattereita, hieno keskusaukio, pieniä puoteja, runsas tori… Nykyään Poitiersissa asuu noin satatuhatta asukasta eli ranskalaisittain kaupunki on varsin pieni. Asukkaista merkittävä osa on opiskelijoita sekä Ranskasta että ulkomailta – asukaslukuun suhteutettuna Poitiersissa on enemmän opiskelijoita kuin missään muussa Ranskan kaupungissa. Jalankulkijoille pyhitetty keskusta on hyvin vilkas ja eloisa erityisesti kesäisin. Poitiersissa on myös todella hieno ja iso puisto, Parc de Blossac, jossa minä vietin monien opiskelijoiden ja muiden ihmisten ohella aurinkoisina päivinä paljon aikaa. Lisäksi kaupungista on hyvät yhteydet joka suuntaan Ranskassa. 


ESCEM ja opiskelu siellä

Poitiersin yliopisto on perustettu jo 1400-luvulla eli se on Ranskan toiseksi vanhin yliopisto. Kyseistä yliopistoa ei kuitenkaan pidä sekoittaa ESCEMiin, joka on itsenäinen, vuonna 1998 perustettu kauppakorkeakoulu (vrt. esimerkiksi Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu vuoteen 2010 asti). ESCEM sijaitsee mukavasti aivan Poitiersin ydinkeskustassa.

Mainittakoon aluksi, että opintojen vaativuus sekä opetuksen taso olivat mielestäni asiallisia. Ryhmätöihin ja tentteihin oli todella valmistauduttava, jotta niistä sai hyväksytyn arvosanan. Päteviä opettajia oli niin Ranskasta, Yhdysvalloista, Englannista kuin Kreikasta. Ranskalainen Le Point -lehti sijoittikin vuonna 2010 ESCEMin 8. sijalle neljäkymmentä ranskalaista kauppakorkeakoulua käsittävällä listalla.

Opiskelu ESCEMissä oli hyvin koulumaista, eikä muistuttanut kovin paljoa opiskelua suomalaisessa yliopistossa. Toisin sanoen akateemista vapautta ei sovellettu juuri lainkaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että lähiopetuksessa oli läsnäolopakko, opetus tapahtui luokissa ja opettajan kanssa oltiin aktiivisesti vuorovaikutuksessa. Lähes jokaiseen kurssiin kuului tentin lisäksi myös erillinen ryhmätyö, joka esitettiin muulle luokalle. Teknisesti kokonaisuus muistutti elementteineen siis hyvin paljon opiskelua suomalaisessa ammattikorkeakoulussa (siellä suorittamani bachelor-tasoinen tutkinto mahdollisti maisteriohjelmaan osallistumisen Ranskassa).

Päivät olivat lukujärjestyksen osalta melko täysiä. Maisteriohjelman opiskelijoilla ei ollut perioditaukoja lukuun ottamatta kuin pari tyhjää päivää koko lukukauden aikana, joskin joskus päivät saattoivat olla kovin lyhyitä. Koululle piti joka tapauksessa kävellä käytännössä joka arkipäivä (suomalaisessa koulutusjärjestelmässähän yliopistolla vierailua voi tunnetusti karttaa hämmästyttävän pitkiä ajanjaksoja ilman, että se häiritsee millään tasolla opintoja). Vertailun vuoksi voidaan todeta, että esimerkiksi bachelor-ohjelmassa maaliskuu oli käytännössä kokonaan vapaa. Maisteriohjelman intensiivisyys oli siten toivottavaa myös siitä näkökulmasta, että vaihtojakso kesti yhden lukukauden.

Opettajat yleensä jakoivat opiskelijoille kurssimateriaalin eli tulostettuja powerpoint-dioja, joita käytiin läpi oppitunneilla. Mitään kirjoja ei tarvinnut ostaa, vaan niitä saattoi lainata koulun kirjastosta, jos sille tunsi tarvetta. Käytännössä kuitenkin opetuksen seuraaminen, luentomateriaali ja omien muistiinpanojen tekeminen riittivät aineistoksi tentteihin.

Kurssit olivat intensiivisiä eli ne kestivät vain viikon tai pari, mikä oli mielenkiintoinen järjestely. Toisin sanoen koulussa opiskeltiin aina kokopäiväisesti vain yhtä kurssia kerrallaan, minkä jälkeen oli tentti ja ryhmätyön esittäminen muille opiskelijoille. Tämän jälkeen alkoi uusi kurssi. Toimintamalli sopi erinomaisesti omiin mieltymyksiini. Yksi asia tehtiin tehokkaasti vuorollaan, minkä jälkeen siitä ei tarvinnut enää huolehtia. 

International Business Management  -ohjelmaan kuului kursseja brändäyksestä kansainväliseen lakiin sekä riskienhallinnasta projektijohtamiseen. Opinnot koskettivat siis melko laveasti useaa eri erikoisalaa, mikä oli oikeastaan yllättävää. Odotin, että kolmenkymmenen pisteen opintokokonaisuus olisi keskittynyt enemmän tiettyyn yksittäiseen teemaan (johtamiseen). Mikään pettymys tämä ei kuitenkaan ollut, sillä otin mielelläni vastaan kaiken sen mitä tarjottiin. Ennen matkaa olisi kuitenkin ehkä ollut toivottavaa saada vielä enemmän tietoa siitä, kuinka opetus käytännössä järjestetään tosin yllätykselliset elementit ovat aina oleellinen ja luonnollinen osa vaihto-opiskelua.

Melko lähellä ESCEMiä oli yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu ruokala, jossa sai kohtalaisen hyvää ruokaa vain kolmen euron hintaan (tätä varten oli varattava rahaa erilliseen CROUS-korttiin, jonka sai hankittua kyseisen kiinteistön palvelutiskiltä). Ateriat olivat kouluruoaksi laadukkaita ja niihin kuului sekä pieni alkupala kuten tietyntyyppinen juusto että jälkiruoka kuten vanukas. Ruoan melko hyvä taso ja imago selvästi ilmensivät osaltaan ranskalaisten suhtautumista ruokaan. Myös keittiön henkilökunta oli sikäläiseen tapaan palvelualtista ja samalla tärkeytensä tiedostavaa. 

Koulun tiloissa oli todella hyvä vapaa-ajanviettotila K’Fet, joka piristi jokaista koulupäivää. Se oli iso hallimainen, korkea huone, jossa opiskelijat pyörivät luentojen lomassa tai vapaa-ajallaan. Kahvilasta saattoi myös ostaa lounasaikaan jotain syötävää. Itselleni erittäin mieluinen väline oli huoneessa ollut biljardipöytä, jonka ääressä vietin aikaa varmasti eniten kaikista opiskelijoista. ESCEMissä oli myös asiallinen kirjasto, joskaan en itse loppujen lopuksi kovin montaa kertaa siellä vieraillut. Koulun tilat olivat mielestäni kokonaisuudessaan erittäin hyvät.


Hintataso ja raha-asiat

Kotimaisten ja ulkomaisten hintojen vertailu kuuluu tietenkin jokaiseen matkaraporttiin. En alkanut tehdä Ranskassa mitään tarkempaa selvitystä asiasta, mutta sain puolen vuoden aikana sellaisen käsityksen, että Poitiersissa tuotteet ja palvelut ovat keskimäärin selvästi suomalaisia halvempia. Mieleenpainuvina esimerkkeinä mainittakoon ainakin seuraavat yksittäiset ostokset: puolen litran Coca Cola -pullo à 1 € (Suomessa noin 2 €), solarium noin 4 € / 10 min. (Suomessa noin 10 € / 10 min.) sekä ravintolaillallinen ilman alkoholia hyvätasoisessa paikassa noin 30 € (Suomessa noin 50 €). Join myös paikallisessa ostoskeskuksessa melko usein asiakkaalle juuri puristettua appelsiinimehua, sillä muutaman desilitran mukillinen maksoi tuolloin vain 1,3 euroa (Suomessa tällaisesta joutuu maksamaan naurettavasti useita euroja). Monissa kohteissa Poitiersin hintataso oli siis selvästi suomalaista matalampi. Kaupasta ostettu ruokakori oli ehkä hieman suomalaista vastaavaa halvempi (erityisesti lihan osalta), polttoaine sen sijaan oli käytännössä yhtä kallista kuin Suomessa. Asumiskustannukset olivat myös jonkin verran Suomen tasoa edullisemmat, kuten aikaisemmasta kirjoituksesta käy ilmi. On kuitenkin syytä mainita, että nämä toteamukset koskevat nimenomaan Poitiersia. Muistan aina, kuinka eräässä ravintolassa Champs-Élysées-kadulla Pariisissa join elämäni kalleimman Coca-Colan: puolen litran lasillisen listahinta oli 11,50 euroa (tämä on tietenkin äärimmäinen, kärjistävä ja huvittava esimerkki).

Mainittakoon tässä, että tulin myös käyttäneeksi jonkin verran taksia, sillä se oli sangen edullinen. Lähtöhinta oli aina vain 2,4 euroa, joskin lopullinen vähimmäistaksa oli hieman yli kuusi euroa. Joka tapauksessa taksin käyttö saattoi tilanteen mukaan olla otollinen tapa liikkua edullisuutensa ja luotettavuutensa vuoksi. Lisäksi autot, kuljettajat ja toimintamallit vastasivat Poitiersissa jopa suomalaisia laatustandardeja. Toisaalta taksin käyttö Pariisissa oli epämiellyttävämpää. Ottaessani taksin esimerkiksi lentokentältä yöllä keskustan ulkopuolelle siirtyäkseni, jouduin jonkun huonon auton omistaneen sekä epämiellyttävän ja ranskaa huonosti puhuneen, pohjoisafrikkalaiselta näyttäneen lieron matkaan, joka rikkoi kaikkia mahdollisia liikennesääntöjä tehden matkasta suorastaan vaarallisen. Hän ei myöskään (aidosti) osannut määränpäähän kunnolla ja veloitti lopulta ylihintaa. Myös toisella kertaa Pariisissa kuljettaja ajoi määränpäähän röyhkeästi niin sanotusti maisemareittiä, vaikka olin tarkoituksella valehdellut hänelle käyneeni kaupungissa jo moneen kertaan aikaisemmin välttääkseni huijausyritykset. Onneksi kohtasin myös asiallisia takseja, mutta Poitiersissa niiden toiminta oli joka tapauksessa selvästi parempaa.

Toisin sanoen jokseenkin edullisen hintatason johdosta vain noin viidellä sadalla eurolla josta saadut avustukset kattoivat siis jo yli puolet  kuukaudessa oli ainakin teoriassa mahdollisuus pärjätä. Käytännössä summa tosin oli toki ehkä parisataa euroa suurempi muun muassa herkuttelun, matkustelun ja erilaisten hankintojen mukaan. Oleellista kuitenkin oli, että esimerkiksi tuhannella eurolla kuukaudessa olisi voinut elää kuin kuningas, mikä olisi Suomessa huomattavasti vaikeampaa.


Vapaa-aika ja matkustelu

Opiskelijoille oli joka viikko jotain vapaa-ajan ohjelmaa. Käytännössä tämä toki tarkoitti useimmiten baariin tai yökerhoon lähtemistä lähinnä viikonloppuisin. Jos jollakin kertaa ei ollut olemassa niin sanotusti ylhäältä päin koordinoitua tapahtumaa, opiskelijat järjestivät itse yhteisiä rientoja. Poitiersissa oli kaksi merkittävää yökerhoa, Nexxt keskusta-alueen eteläpuolella sekä La Grand’Goule lähempänä varsinaista ydinkeskustaa. Lisäksi ihmiset kävivät useasti keskustan EstOuest-baarissa ESCEMin läheisyydessä. Myös asuntolani yhteiskeittiö toimi hyvien tilojensa vuoksi silloin tällöin illanviettojen pitopaikkana, mihin tuli väkeä myös muista asuntoloista. Tämä oli tietenkin hyvin käytännöllinen järjestely oman residenssini asukkaille. 

Samassa kiinteistökompleksissa asui muuten eräs vanhempi, kiukkuinen Madame, joka kuulemma vuodesta toiseen oli puuttunut tiukasti juhlintaan. Hän ei siis ollenkaan pitänyt opiskelijoiden illanvietosta aiheutuneesta melusta, vaikka se olisi ollut vähäistä. Rouva avasi aina välittömästi kymmenen jälkeen illalla (hiljaisuusjakson alettua) sisäpihan ikkunan ja alkoi huutaa vihaisesti solvauksia opiskelijoille ilmeisesti hieman periaatteellisesti. Välillä poliisit Peugeoteineen saapuivat hänen pyynnöstään katsastamaan tilanteen, joskin sakoilta tiettävästi aina säästyttiin. Kerran kyseinen henkilö yritti muun muassa heittää ikkunastaan joidenkin opiskelijoiden päälle ämpärillisen vettä, mikä oli minusta erityisen hauskaa. Vastavuoroisesti tietyt opiskelijat provosoivat rouvaa toteamalla tälle ilmeisen sarkastisesti ”Je t’aime, ah, je t’aime, Madame”. Pahimmillaan huudot kuuluivat yksinkertaisesti myös muodossa ”Fuck you, we will kill you!”. Tämän toteamuksen jälkeen on varmasti oman maineeni vuoksi syytä mainita, etten itse rauhallisena ja seesteisenä seuramiehenä ollut aiheuttamassa häiriöitä tai riidoissa kyseisen naishenkilön kanssa. Tilanteita oli kuitenkin kieltämättä varsin huvittavaa seurata sivusta osana joukkoa. 

Lisäksi myöhemmin öisin vilkkaan kadun varrella sijaitsevan asuntolamme ulkopuolelle ilmaantui usein käyskentelemään pari niin sanottua itsensä kaupittelijaa yksiselitteisesti jokseenkin kamalissa lateksivaatteissaan ja lievästi yliampuvissa meikeissään, joten ainakaan värittömyydestä ei paikkaa voinut syyttää. Minua aina nauratti, kun avasin yöllä kadun puolella olevan ikkunani vain saadakseni sisälle raitista ja viileää ilmaa, ulkopuolelta kuului kutsuvasti "Bonsoir...".

Melko kiireisestä aikataulusta huolimatta joskus oli aikaa käydä myös muissa kaupungeissa joko yksin tai muiden opiskelijoiden kanssa. Esimerkiksi Pariisiin matkustin muistaakseni neljä kertaa, joskin jokainen näistä vierailuista oli hyvin lyhyt. Lisäksi kävin La Rochellessa, Bordeaux’ssa, Toursissa sekä toisen maailmansodan muistokylässä Oradour-sur-Glanessa lähellä Poitiersia. Nämä kohteet osaltaan antoivat paljon uusia kokemuksia. Toisella kertaa Bordeaux’ssa käydessäni äänestin Suomen eduskuntavaaleissa, mikä oli mielenkiintoista. Siirtyminen paikasta toiseen tapahtui lähes aina junalla, ja liikkuminen kyseisellä tavalla onkin Ranskassa hyvin kätevä matkustusmuoto: TGV:llä pääsee nopeasti ja vaivattomasti paikasta toiseen, joskin ranskalaisten keskivertoa herkempi lakkokulttuuri saattaa joskus vaikuttaa esimerkiksi junien toimintaan. Lisäksi Carte 12-25 -kortti mahdollistaa junalla matkustamisen puoleen hintaan, joten se kannattaa hankkia, mikäli junaa käyttää yhtään useammin. Itse en tosin voinut tätä mahdollisuutta valitettavasti hyödyntää, koska olin niin sanotusti yli-ikäinen. Juna-asemilla kuulutuksia edeltävä äänimerkki on muuten kaikessa pirteydessään ja iloisuudessaan todella hypnoottinen, jota ei ikinä unohda. Se jää unohtumattomasti todennäköisesti jokaisen Ranskassa vierailevan ja junalla matkustavan mieleen. Äänen kuunteleminen internetistä siirtää ajatusmaailman pariksi sekunniksi jopa pelottavan intensiivisesti keskelle ranskalaisten juna-asemien vilskettä.

EMBED SNCF

Kuntosalilla käyminen oli minulle tärkeää heti alusta asti, joten halusin löytää paikan missä harjoitella. Nopeasti kävi ilmi, ettei Ranskassa ole ollenkaan sellaista kehonrakennuskulttuuria kuin esimerkiksi Suomessa. Muun muassa pyöräilystä ja jalkapallosta tunnettu kansakunta ei ollut kovinkaan innostunut lihasten kasvattamisesta, mikä näkyi myös ulospäin. Ulkoisena havaintona siis huomioitakoon tässä kohtaa, että sekä ranskalaiset miehet että naiset ovat yleisesti kohtalaisen hoikkaa väkeä. Vastaan ei helposti kävele sen enempää erityisen lihaksikasta kuin ylipainoista henkilöä. Patonki sekä tupakka maistuvat päivän ravintona ennen täyteläisempää illallista, ja joka paikkaan kävellään ripein askelin, mikä vaikuttanee osaltaan paljon habitukseen. Oli myös melko yllättävää, ettei ESCEMin liikuntajärjestö BDS osannut neuvoa minulle yhdenkään kuntosalin yhteystietoja niistä kysyessäni. Tällainen tilanne tuntuisi melko käsittämättömältä Suomessa, missä kuntosaleja on joka nurkan takana. Jouduin siten itse etsimään internetistä kuntosaleja, mikä sekin osoittautui edellä mainitusta syystä hieman vaikeaksi. Lopulta ostin jäsenyyden kevääksi eräälle lähellä asuntoani olleelle kuntosalille. Tämäkään kuntosali ei täysin vastannut raavaan suomalaisen miehen kuvitelmaa painonnostosalista, joskin siellä pystyi melko hyvin harjoittelemaan. Jo tammikuun aikana kyseinen kuntosali kuitenkin suljettiin oikeuden päätöksellä finanssiongelmien takia, minkä jälkeen minun piti jälleen löytää uusi kuntosali jostakin (samalla menetin 200 euroa, jotka olin jäsenyydestäni kevätlukukautta varten maksanut). Lopulta löysin mainion kuntosalin keskustan ulkopuolelta – matka sinne tosin kesti 20 minuuttia bussilla, mutta harjoittelusta en halunnut tinkiä. Tämä kuntosali oli kolkkoudessaan erinomainen ja muistutti paljon suomalaista harjoittelupaikkaa. Palvelu oli myös käytännössä ilmainen, sillä kuntosali oli kaupungin tarjoama: sen käyttö maksoi asiakkaalle vain 125 euroa vuodessa. Kyseessä oli Club Haltérophile Poitiers.

Ranskassa maistoin vihdoin myös ruokalajeja, joihin en vielä ollut aikaisemmin Suomessa tohtinut tutustua. Kulinarismin kehdossa oli kuitenkin periaatteen vuoksi kokeiltava uusia asioita, joten Poitiersissa lautaselle päätyivät ravintoloissa siten tartar-pihvi, etanoita ja sammakonreisiä. Erityisen hyvä ravintola muuten oli Poitiersin keskustassa sijaitseva Bistrot du Boucher, jossa kävin muutaman kerran. Maanläheisen mutta tyylikkään ravintolan ruoka oli erittäin herkullista ja tunnelma erinomainen. Myös ravintolan hintataso oli suhteellisen edullinen, joten paikka on ehdottomasti useammankin vierailun arvoinen.


Säästä

Poitiersin ilmasto oli – ainakin vuoden alussa – oikeastaan viileämpi kuin etukäteen saattoi odottaa. Kaupungista ei ole kovinpitkä matka Etelä-Ranskaan, johon liittyvät mielikuvat lämpimistä rannoista. Tammikuussa lämpötila oli Poitiersissa öisin lähes pakkasen puolella, päivälläkin joutui tyytymään muutaman plus-asteeseen. Kun alhaiseen lämpötilaan yhdistyi jatkuvasti kostea ilma, sää tuntui jokseenkin kalsealta (sainkin monien muiden ohella flunssan tammikuun aikana), joten asiallinen talvipukeutuminen oli suotavaa. Sää pysyi melko muuttumattomana aina maaliskuun puoliväliin asti, kunnes kevät yhtäkkiä saapui kaupunkiin. Selvää kesän tuntua oli ilmassa jo huhtikuun alussa, ja kuun puolessa välissä sai jo nauttia kovista helteistä. Paikalliset osasivat kuitenkin kertoa, että sellainen lämpöaalto ei ole tavanomainen. Joka tapauksessa todella lämpimät ilmat jatkuivat vaihtojakson loppuun asti. Suomeen palatessani olin jo parin kuukauden ajan ehtinyt nauttia kuumista päivistä ja hankkia mainion rusketuksen, kun kotimaassa ilma vasta pikkuhiljaa alkoi lämmetä.


Ranskalaisista piirteistä

Ranskalaisten mentaliteetti ja tavat toimia eroavat mielestäni selvästi suomalaisesta. Perustan tässä esitetyn näkemykseni omiin kokemuksiini ja havaintoihiini historiallisia näkökulmia hyödyntävän, syvällisen sosiologisen pohdinnan sijaan. Yleisellä tasolla lienee joka tapauksessa selvää, että muun muassa maailmankuulu keittiö (haute cuisine), suurvalta-aika eurooppalaisen mahdin imentäjänä sekä Ranskan asema maailman suosituimpana matkailukohteena osaltaan vaikuttavat keskeisesti käsitykseen korostuneesta ylpeydestä koskien omaa kansallista identiteettiä.

Seuraavassa käyttämäni ilmaisu ”ranskalaiset” ei tietenkään viittaa koko väestöön, vaan kokonaisuutena niihin yksittäisiin tapauksiin, joita matkani aikana kohtasin. Sanoessani, että ranskalaiset esimerkiksi eivät osaa kovin hyvin englantia, tarkoitan tällä pohjimmiltaan ainoastaan heitä, joiden kanssa olin tekemisissä. Sanoudun irti diskriminaatiosta, mutta haluan tässä tapauksessa käyttää yleisluontoista ilmaisua tekstin selvyyden vuoksi.

Ranskalaiset eivät osaa kovin hyvin englantia. Erityisesti tämä korostui pienehkössä Poitiersin kaupungissa, jossa ei esimerkiksi Pariisin kaltaisen metropolin tapaan ollut totuttu puhumaan muulla kuin ranskan kielellä. Ellei halunnut suorittaa kommunikointia pelkin käsimerkein, asiointi paikallisten kanssa vaati käytännössä ainakin jonkinasteista ranskan kielen osaamista. Keskustelu englannilla ei onnistunut juuri missään, mikä oli suomalaiselle hyvin yllättävää. Esimerkiksi asioidessani kaupungin liikuntatoimistolla, keski-ikäinen virkailija ei osannut lainkaan englantia. Toisaalta paikallisen supermarketin nuoren myyjän oli vaikea muodostaa yhtä ainoaa lausetta englanniksi hänen kanssaan jutellessani. Edes toimistovirkailija ESCEMin pääaulassa ei puhunut (tai halunnut puhua) kyseistä kieltä. Ranskalaiset todella kunnioittavat omaa kieltään englantia enemmän, mihin on varmasti osittain historialliset syyt. Minua tämä ei tietenkään häirinnyt, sillä pääsin harjoittamaan ranskan kielen taitoani, joten totean asian lähinnä neutraalina havaintona minkäänlaisen pettymyksen sijaan. Tulin ranskaa opiskelleena tällä romanttiseksi ja kauniiksi kutsutulla kielellä kohtalaisesti toimeen arkipäiväisissä asioissa. Nautin siis saadessani käyttää ranskan kieltä. Taktiikkani olikin usein aloittaa keskustelu tuntemattoman kanssa kysymyksellä ”Est-ce que vous parlez anglais (Puhutteko englantia)?” Kun vastaus oli lähes aina kieltävä, saatoin jatkaa ”Alors, je peux essayer parler francais puis (Minä voin sitten yrittää puhua ranskaa)”, jolloin jää oli niin sanotusti rikottu ja minuun suhtauduttiin lämpimämmin, kun yritin kommunikoida heidän omalla kielellään pienistä vaikeuksista huolimatta.

Suomalaisena ja erityisesti armeijan käyneenä niin kutsuttu kellokuri tulee minulle selkäytimestä: kun sovitaan, että tapaaminen on esimerkiksi kello 14 tai jokin asia hoidetaan tiettyyn määräaikaan mennessä, siitä pyritään pitämään tarkasti kiinni. Tarvittaessa pahoittelut ovat sen mukaiset. Ranskalaisia sovitut aikataulut eivät näyttäneet kiinnostavan yhtä paljon, minkä mukaan en kuitenkaan itse oppinut missään vaiheessa elämään (luennot ESCEMissä kuitenkin alkoivat ja päättyivät aina täsmällisesti). Vielä lukukauden lopussa tullessani itse ajoissa paikalle johonkin sovittuun tapaamiseen ja jouduttuani lopulta odottamaan häiritsevän paljon, manasin sitä, etten ollut vieläkään onnistunut antaa itseni olla myöhässä. Suomalaista järjestelmällisyyttä ja johdonmukaisuutta kaipasi välillä, sillä esimerkiksi sähköposteihin vastattiin rasittavalla viipeellä, eikä sovittujen tapaamisten ajankohtaa siis kunnioitettu – tällä en tarkoita pelkästään kellonaikaa, vaan päivän vaihtumista ilman ennakkoilmoitusta. Myöhästelyn ja jopa suoranaisen tehottomuuden kokeminen oli välillä rasittavaa, mutta se oli totta kai hyväksyttävä: ”Maassa maan tavalla.”

Yllätyin matkani aikana siitä, kuinka paljon Ranskassa pitää liikutella papereita eri asioiden vuoksi. Muun muassa asuntotukihakemuksen tekeminen CAF:ille edellytti seikkaperäisen lomakkeen täyttämistä ensin internetissä, sen tulostamista ja viemistä henkilökohtaisesti CAF:in toimistoon. Mukana toimistolla vieraillessa piti olla toki henkilötodistuksen lisäksi muun muassa koulun todistus opinto-oikeudesta, vuokrasopimus ja dokumentit pankkitilin omistamisesta (tälläkään kertaa oli turha yrittää puhua englantia). Toisaalta lääkäriltä piti hankkia terveystodistus, joka piti näyttää kuntosalilla, jotta sai tehtyä sopimuksen jäsenyydestä. Vastaavasti hikipyyhe oli ehdoton salilla vaadittu lisävaruste, ja solariumia varten piti ostaa henkilökohtaiset suojalasit. Lisäksi kauneussalongin henkilökunta piti huolen siitä, että ensimmäisillä kerroilla asiakas sai olla solariumissa vain joitakin minuutteja, mistä myös pidettiin kirjaa. Ranska vaikutti siis sangen byrokraattiselta paikalta, missä on tärkeää toimia protokollan mukaan arkisissakin asioissa.

Muodollinen mutta rento tervehtiminen oli tärkeä osa normaalia kanssakäymistä. Pelkkä pään nyökkäys ei missään nimessä riittänyt, vaan toista tuli kätellä ja häneltä piti kysyä kuulumisia. Esimerkiksi kuntosalille mentäessä oli tapana sanoa käsipäivää salin valvojalle: "Bonjour Monsieur! Ça va?" Suomessa tällainen teko saisi teatraalisuudessaan varsin koomisia piirteitä. Ainakin minun on vaikea kuvitella kanta-asiakkaan kättelevän joka kerta tiskin takan olevaa naista ja sanoa "Päivää neiti! Mitä sinulle kuuluu?" Tervehtiminen oli myös fyysisesti huomattavasti läheisempi toimitus kuin Suomessa. Poskisuudelmat olivat yleisiä, ja ne kuuluivat asiaan myös oman sukupuolen kanssa. Miehetkin siis kättelivät, nojasivat eteenpäin vieden toisen käden henkilön hartioille sekä antoivat pienet pusut poskille vasemmalta oikealle. Tähänkin tottuminen vei aikaa, mutta toisaalta se oli mielenkiintoinen sikäläinen ele, jonka teki mielellään toista kunnioittaakseen. Muistan myös aina tapauksen, kun aivan matkan alussa Nexxt-yökerhoon jonottaessamme ovella seisoskeli jopa suomalaisin silmin katsottuna karhun kokoinen portieeri. Mies näytti yksinkertaisesti siltä, ettei hänen kanssaan kannattanut aloittaa painia. Hetken kuluttua paikalle saapui toinen raavas mies, jota portieeri tervehti – antamalla tälle suudelmat molemmille poskille. Juuri Ranskaan saapuneen suomalaisen henkilön näkökulmasta toimitus vaikutti kieltämättä lievästi sanottuna feminiiniseltä ja jopa absurdilta, jollaista ei voisi odottaa näkevänsä edes DTM-yökerhon ovella Helsingissä. Kyse oli kuitenkin jälleen maan tavasta, enkä episodin jälkeenkään olisi alkanut painia portieerin kanssa. Baareihin (ei siis yökerhoihin) sai myös mennä öisin oma takki päällä, eikä sitä tarvinnut jättää narikkaan. 

Ranskalaiset ovat periaatteessa hyvin auttavaisia, sosiaalisia ja positiivisia, mikä on tietenkin varsin mukavaa asiallisen ja antoisan kanssakäymisen kannalta. Tämä kuitenkin edellyttää ehdottomasti sitä, että itse toimii korostetun kohteliaasti ja toista myötäillen. Muussa tapauksessa ranskalaisista voi yhtäkkiä tulla jokseenkin inhottavia ja epäkohteliaita persoonia. Yksikin tahaton väärä sana tai ele voi tehdä kommunikoinnista kiusallista ja hankalaa, kun he kokevat tulevansa epäasiallisesti kohdelluksi. Ranskalaiset toki rakastavat debatteja, mutta hedelmällinen, jopa itsetarkoituksellinen väittely voi hyvin helposti kääntyä vihamieliseksi sanasodaksi, jos kirjoittamattomia tapasääntöjä ei noudateta tarkasti. Ranskalaisille on myös aivan turha yrittää vakuuttaa edes faktoihin perustuen mitään sellaista, joka asettaisi ranskalaisuuden vähäisimmässäkään määrin huonoon valoon. 

Yhteenvetona voin todeta tästä teemasta, että Ranska osoittautui muun muassa edellä esitettyjen asioiden perusteella yllättävän erilaiseksi maaksi Suomeen verrattuna. Suhteellinen maantieteellinen läheisyys Suomeen nähden sekä Ranskan mieltäminen eurooppalaiseksi demokratiaksi eli itselleen tutuksi valtiotyypiksi vaikuttivat toki eroavaisuuksien kokemiseen korostetusti. Kohdemaa oli paljon erilaisempi kuin alun perin saattoi odottaa. Eroavaisuudet maiden välillä eivät kuitenkaan olleet niin voimakkaita, että ne olisivat aiheuttaneet varsinaista kulttuurishokkia. Esimerkiksi Etelä-Amerikkaan tai Aasiaan matkustettaessa suomalainen henkilö varmasti kokee jokseenkin täydellisen erilaisen maailman, jolloin kulttuurishokin käsite on mielekkäämpi käyttää.


Muutama yksittäinen anekdootti

Kielistä pitävänä henkilönä muiden kielten kuuleminen ympärillä oli mielenkiintoista. Muun muassa asuntolamme keittiössä puhuttiin englannin, ranskan ja suomen lisäksi puolaa, espanjaa ja saksaa (suomen kieltä sai siis puhua samassa kompleksissa asuneen Jarkon kanssa, mikä oli vaihdon aikana kieltämättä hyvin rentouttavaa muuten niin vieraassa ympäristössä elettäessä). Erityisen hauskaa oli kuitenkin tutustua erään yliopistossa opiskelleen ja asuntolaamme niin ikään majoittuneen afrikkalaisen kotikieleen. En valitettavasti enää muista, mistä Afrikan valtiosta henkilö oli kotoisin tai mistä kielestä oli kyse, mutta tämän alkuperäiskielen kuuleminen sai minut joka tapauksessa aina nauramaan. Pyysin häntä ainakin pariin kertaan puhumaan mitä tahansa kotikielellään vain siksi, että se huvitti minua kovasti (toki kerroin hänelle asian suoraan ja ilmoitin myös hilpeyteni olevan pelkästään hyväntahtoista). Maiskaukset, kolaukset ja kilaukset sekä muut kieltämättä koomiset äänet kuuluivat tietenkin asiaan. Kielestä tuli vahvasti mieleen South Park -animaatiosarjan hahmo Starvin' Marvin. Nauroin estoitta, mutten oikeastaan pode siitä huonoa omaatuntoa. Mielestäni kenenkään huumorintajuisen henkilön ei ole nimittäin kovin helppoa kuunnella ilmekään värähtämättä seuraavanlaista tekstiä yhdistettynä tyypilliseen afrikkalaiseen intonaatioon: ”Dibupa munpuda, kloked nnga gutha mmmboba.  Kab duumpa gigdubba mmmbetu.” Vaihdon aikana sai nauraa lukemattomia kertoja niin sanotusti kippurassa kaikenlaisille asioille maan ja taivaan välillä kirjoitin juuri tästä tapauksesta vailla erityistä syytä.

Joskus ajoituksen täydellisyys voi tuntua uskomattomalta. Olin keskustan kauppakeskuksessa ihaillut jo jonkin aikaa erästä naismyyjää. Toki pyrin kohdentamaan ruokaostokseni aina hänelle, jotta voisin samalla vaihtaa pari mukamas taka-ajatuksetonta sanaa. Lopulta rohkaisin itseni ja päätin seuraavalla kerralla kysyä häntä niin sanotusti treffeille. Kun olin jälleen hänen tiskillään maksamassa ostoksiani, minulla oli taas mahdollisuus sanoa jotakin arkista kehuen samalla hänen ulkonäköään. Kun myyjä oli antanut minulle kuitin, olin juuri kohottamassa katsettani ja avaamassa suutani ilmaistakseni perinnäiset ajatukseni. Sitten huomasin, että hän oli kirjoittanut kuitin alareunaan oman nimensä ja puhelinnumeronsa. Katsoin häntä ja näin kauniin hymyn. Oli mukava tavata hänet myös ostoskeskuksen ulkopuolella.

Huomasin sattumalta jälleen kerran paikallisessa ostoskeskuksessa asioidessani, että siellä olevat liukuportaat olivat suomalaisen suuryhtiön Koneen tuotantoa. Katsoessani liukuportaissa ollutta yrityksen logoa tarkemmin, huomasin siinä lukevan Koné eli e-kirjaimen päällä oli akuutti aksentti. Lausuttaessa sana tässä muodossa ranskalaisen fonetiikan mukaisesti se vastaa melko hyvin suomenkielistä vastinetta [kɒnee]. En koskaan varmistanut asiaa mistään, mutta ainakin paikan päällä ajattelin sen johtuvan siitä, että ilman akuuttia aksenttia Koneen nimi lausuttaisiin ranskalaisittain [kɒn], jolloin kyseessä on ranskan kielen sana con. Tämä edelleen on tilanteen mukaan suomeksi esimerkiksi ”mulkku” tai ”kusipää”. Kyseinen sana tunnettaneen ulkomaalaisten keskuudessa parhaiten Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn tokaisemana eräälle henkilölle tämän kieltäydyttyä kättelemästä häntä: ”Casse-toi, pauvre con!” eli vapaasti käännettynä ”Painu helvettiin, kurja kusipää!”. Tämäkin muuten ilmentää osaltaan ranskalaista vulgaarisuutta yhdistettynä eleganssiin hämmästyttävän luonnollisella tavalla, mikä on mielestäni todella viehättävää. Lausahdus saa sinänsä töykeästä olemuksestaan huolimatta tyylikkäitä ja käytännöllisyyttä tukevia piirteitä viimeistään siinä vaiheessa, kun kuvittelee vastaavaa kielenkäyttöä suomalaiselle presidentille. Olisi ollut kohtalaisen absurdia kuulla esimerkiksi Tarja Halosen sanovan tuulipuvussaan ja lippalakissaan Hakaniementorilla jollekin kansanmiehelle, että "Haista paska!" Ranskalaiselta, tummaan pukuun sonnustautuneelta presidentiltä tällainen kuitenkin luonnistuu. 

Edelliseen arvokkuutta ja hävyttömyyttä paradoksaalisella tavalla yhdistelevään tapakulttuuriin viitaten haluan myös mainita, että minusta on erittäin hienoa, kuinka ranskalaiset naiset saattavat laittautua miehiä varten muun muassa hyödyntämällä niin sanottua luonnollista parfyymiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ranskattaret uittavat sormensa mehukkaassa vaginassaan, minkä jälkeen sipaisevat kevyesti samalla sormella hentoa kaulaansa. Tämän on tarkoitus lennättää ilmoille naisen omia feromoneja, joiden on edelleen määrä vietellä miehiä. Kertoessani tästä eräälle suomalaiselle hän tietenkin kommentoi käytäntöä sanomalla odotetusti, tuomitsevasti ja tyhjentävästi vain "Hyi!" Kulttuurieroja...


Mikä Suomi on ja missä se sijaitsee?

Tärkeimpiä havaintojani matkan aikana oli se, kuinka erinomainen paikka Suomi oikeastaan on. Olin aikaisempien kokemuksieni sekä sisäistämäni tiedon perusteella tuudittautunut tähän käsitykseen melko vahvasti jo ennen matkaa, mutta sain silti yllättyä. Vaihto-opiskelu antoi erinomaisen näköalapaikan tutustua muuhun maailmaan. Erityisesti muualta tulleet vaihto-opiskelijat antoivat entistä enemmän diversiteettiä kokonaisuuteen. Muita opiskelijoita oli muun muassa Yhdysvalloista, Portugalista, Intiasta, Puolasta, Ruotsista, Brasiliasta, Kiinasta, Australiasta ja Taiwanista eli joka puolelta maapalloa. Tämä antoi toki poikkeuksellisen antoisan tilaisuuden tutustua ihmisiin hyvin erilaisista paikoista ympäri maailmaa. Matkan aikana muiden kanssa keskustellessani ymmärsin lopullisesti, mitä suoranaisia kehitysmaita monet muut valtiot ovat Suomeen verrattuna. Missä sananvapaus on huono, missä infrastruktuuri on huono, missä koulutusjärjestelmä on huono. Käänteisesti tämä tietenkin korosti sitä, kuinka loistava maa Suomi on. Ei ole loppujen lopuksi kovin epätodenmukaista sanoa, että Pohjoismaista minne tahansa muualle matkustettaessa joutuu lähes aina kohtaamaan tason laskun maan erilaisiin teknisiin ominaisuuksiin liittyvissä asioissa (varsinaiseen kulttuuriin liittyviä seikkoja ei tietenkään ole mielekästä yrittää objektiivisesti vertailla keskenään).

Olin myös melko yllättynyt, kuinka huonosti muiden maiden kansalaiset tunsivat Suomea. Rehellisyyden nimissä on toki sanottava, etten tosin itsekään osannut pitää erityisen syvällistä luentoa esimerkiksi Kolumbiasta, mutta muiden eurooppalaisten henkilöiden tietämättömyys Suomea kohtaan oli välillä suorastaan ärsyttävää, kun otetaan huomioon Suomen menestys. Monien tietämys päättyi siihen, missä Suomi sijaitsee – jotkut eivät osanneet kertoa edes sitä. Tämä tietenkin aiheutti itsessäni jokseenkin voimakkaan Suomen mainostus -vastareaktion, kun aloin niin sanotusti valistaa tiettyjä henkilöitä tilanteen niin vaatiessa: Olin ylpeä kertoessani, että Suomi kuuluu niihin harvoihin Euroopan valtioihin, jotka säilyttivät itsenäisyytensä toisen maailmansodan aikana ylivoimaista vihollista vastaan. Olin ylpeä kertoessani, että mainontani sen hetkinen kohde omisti todennäköisesti suomalaisen matkapuhelimen (tuolloin Nokia oli vielä sekä menestyvä kännykkävalmistaja että tärkeä osa suomalaista identiteettiä). Olin ylpeä kertoessani, että Suomen koulutusjärjestelmä ja terveydenhuolto ovat maailman parhaimpia. Olin ylpeä kertoessani, kuinka puhdas demokratia Suomessa vallitsee. Olin ylpeä kertoessani, kuinka turvallinen maa Suomi on elää. Olin ylpeä kertoessani, että Suomen poliisia ei voida lahjoa kuten jossakin niin sanotussa banaanivaltiossa. Olin ylpeä kertoessani, että Suomessa on yleinen varusmiesvelvollisuus, joka opettaa puolustamaan omaa maata kovissakin olosuhteissa. Olin ylpeä kertoessani, että Euroopan talouskriisin aikana Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, jotka ovat noudattaneet säntillisesti Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimusta. Olin ylpeä kertoessani, että muun muassa rallin ja Formula 1:sen maailmanmestarit ovat suomalaisia. Olin ylpeä kertoessani, että muun muassa kaikkeen tähän on pystynyt vain noin viiden miljoonan ihmisen kansakunta.

Kun eräänä kertana pari puolalaista alkoi ruokalassa mainostaa lumeen ja kylmään eksoottisina elementteinä suhtautuville intialaisille, että maailman paras mäkihyppääjä on puolalainen (Adam Malysz), minun oli ehdottomasti ja välittömästi puututtava tähän epäkohtaan, jossa kunnian oikealle kohteelle ei osattu antaa arvoa: ”Excuse me, sir, but there is this Finnish guy called Matti Nykänen…” Tämä yksittäinen tapaus aiheutti hieman riitaisan väittelyn, mutta se oli sen arvoista (kyseiset henkilöt eivät muutenkaan olleet parhaimpia kavereitani, joten omasta ylpeydestä ei ollut mitään tarvetta luopua tilanteessa). Suomen ylivoimainen voitto jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 2011 yksiselitteisesti kruunasi missioni Suomen ylistämisestä. Yksihenkisen maabrändityöryhmäni aktiivisen toiminnan johdosta eräs henkilö antoikin minulle lopulta lempinimen ”The Finnish excellency”. Olin havaitsevinani tittelissä sarkasmin häivähdyksen, mutta joka tapauksessa hänkin tietää nykyään Suomesta enemmän kuin maantieteellisen sijainnin.


Tiiviimmistä ihmissuhteista

Haluan seuraavassa analysoida erikseen vaihto-opiskelun vaikutusta parisuhteeseen, koska ilmiö on itsessään mielenkiintoinen ja se tuntui koskettavan yllättävän useaa henkilöä vaihdon aikana  Tarkastelen asiaa erityisesti roolien näkökulmasta.

Uusien ihmisten tapaaminen erinäisissä merkeissä on aina oleellinen osa vaihto-opiskelua. Olin ennen matkaani kuvitellut, että kohdekaupungissa tavattavat ihmiset (vaihto-oppilaat) olisivat lähes kaikki niin sanottuja vapaita sieluja. Olettamukseni perustui ajatukseen lähinnä siitä, että seurustelusuhteessa elävät eivät halua erota toisistaan fyysisesti pitkäksi ajaksi, minkä ulkomailla opiskelu aiheuttaa. Tein kuitenkin melko pian muista vaihto-oppilaista mielenkiintoisen havainnon: moni heistä eli ainakin jonkinlaisessa parisuhteessa kotimaassaan, mitä pidin yllättävänä. Halusin pohtia syitä tähän asetelmaan olettaen, että kyse ei ollut sattumasta. Esitän seuraavassa näkemykseni erilaisiin päätöksiin ja niiden vaikutuksiin liittyvistä tekijöistä.

Seurusteleminen lienee loppujen lopuksi usein vahvistava kannustin lähteä opiskelemaan ulkomaille – kuitenkin vain lähtijän näkökulmasta. Molemmat osapuolet varmasti kokevat välimatkan sinänsä negatiivisena asiana, mutta erityisesti tämä aiheuttanee stressiä kotimaahan jäävälle osapuolelle, sillä hän jatkaa tavallista arkeaan kuten aikaisemmin. Sen sijaan ulkomaille lähtevä henkilö nähnee asian erilaisesta perspektiivistä. Uusi kohdemaa- ja kaupunki sekä vaihto-opiskelu ylipäänsä on hänelle hyvin merkittävä ja opettavainen askel eteenpäin elämässä. Kumppani kotimaassa toimii tarvittaessa eräänlaisena vahvana tukiasemana siltä varalta, että joutuu kokemaan erilaisia voimakkaita, esimerkiksi kulttuurishokkiin liittyviä emootioita kohdattaessa uusi maailma. Kotimaahan jäävän henkilön tilanne muuttuu siten ainoastaan fyysisen läheisyyden osalta, sillä muuhun arkeen vaihdolla ei ole vaikutusta, jolloin asetelma on hänen kannaltaan aikaisempaan verrattuna huonompi. Ulkomaille lähtevä osapuoli on sen sijaan ideaalitilanteessa, sillä fyysisen etäisyyden tilalle tulee poikkeuksellinen elämys, jolloin vaihtokauppa on hänelle hyödyllinen. Tällöin henkilö voi suhtautua myös eron väliaikaisuuteen huomattavasti neutraalimmin kuin kotimaahan jäävä osapuoli, joka saattaa kokea tilanteen jopa epäreiluna ja itsekkään toiminnan ilmentymänä: toinen on tehnyt parisuhteeseen merkittävästi vaikuttavan päätöksen, joka hyödyttää selvästi enemmän päätöksen tekijää itseään, mikä jo tsessään voi aiheuttaa jännitteitä henkilöiden välille. 

Edellä oleva kuvaus osapuolten erilaisesta asemasta toimii johdantona sille pohdinnan arvoiselle asialle, että havaintojeni mukaan moni seurustelusuhde päättyi vaihto-opiskeluni aikana. Tämä oli edelleen yllättävää, sillä olin aiemmin kuvitellut mahdollisten seurustelusuhteiden olevan niin hyvin kehittyneitä, ettei niitä osannut odottaa päättyväksi. Olin siis ennen matkaa ajatellut, ettei kovinkaan moni vaihto-opiskelijoista seurustelisi. Lisäksi kuvittelin, että mahdolliset yksittäiset seurustelusuhteet kestäisivät vaihtojakson ilman suurempia ongelmia. Aikani ulkomailla kuitenkin osoitti molemmat uskomukset vääräksi. Seurustelevia ihmisiä oli yllättävän paljon, lisäksi näistä seurustelusuhteista moni päättyi. Toisin sanoen eron koki tai merkittävää uskottomuutta harjoitti kaksinumeroisella luvulla kuvattava määrä minulle tuttuja vaihto-oppilaita, mitä pidän oleellisena.

Vastavuoroisesti on huomioitava myös se mielenkiintoinen seikka, että jotkin seurustelusuhteista syventyivät oleellisesti entisestään, kun toinen suhteen osapuolista kihlasi toisen. Kihlauksen ajankohtaa (vaihtojakso) voidaan toki jälleen pitää sattumana, mutta näen sille kuitenkin kaksi mielekästä järkiperustetta. Ensimmäisen näkemyksen mukaan fyysinen ero auttaa osapuolia huomaamaan ja ymmärtämään, kuinka tärkeä toinen henkilö on itselle, jolloin kihlaus on sekä muistutus että osoitus molemmille suhteen merkityksellisyydestä. Toisaalta on mielestäni syytä olettaa, että kihlaus perustuu usein jommankumman osapuolen huoleen siitä, että fyysinen etäisyys sekä muut, varsinkin ulkomailla olevaan osapuoleen kohdistuvat jatkuvat houkutukset saattaisivat pilata suhteen. Vaihto-opiskelu nimittäin tarjoaa otolliset olosuhteet niin sanotulle vapaalle elämälle, sillä paikka ja ihmiset ovat pääosin sekä väliaikaisia että fyysisesti jälkikäteen hyvin kaukaisia. Kukaan ulkopuolinen ei saisi koskaan tietää mitään, jolloin henkilön omatunto muodostuu käytännössä ainoaksi toimintaa rajoittavaksi tekijäksi. Sormus vasemmassa nimettömässä on eräänlainen yhtenäisyyttä konkreettisesti, teknisellä tasolla ilmentävä elementti, joka vahvistaa suhdetta jälleen joksikin aikaa eteenpäin ulkoisia uhkia vastaan. Yhtäältä sormuksen kantaja viestittää ympäristölleen, ettei ylimääräinen seura ole kaivattua, mikä on henkisesti rauhoittavaa erityisesti kotimaassa olevalle osapuolelle. Toisaalta nimettömän rengastus kohottanee myös käyttäjänsä moraalia. On melko absurdia kuvitella henkilön harjoittavan avoimesti epälojaalia toimintaa silloin, kun toiseen kohdistuvaa rakkautta osoittava symboli on näkyvillä.

Edellä mainitsemieni seurustelusuhteen syvenemiseen liittyvien keskeisimpien syiden ohella on aiheellista huomioida tarkemmin myös mielestäni tärkeimmät seurustelusuhteen päättymiseen vaikuttavat tekijät. Ulkomailla opiskeleva havaitsee pian käytännössä, että poikkeuksellinen, virikkeellinen ja hedelmällinen ympäristö tarjoaa fantastisen tilaisuuden sekä mainiot olosuhteet tutustua hyvin erilaisiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin ympäri maailmaa. Ajanjakson ainutkertaisuus herättää väistämättä oleellisen kysymyksen siitä, tulisiko jostakin aikaisemmasta luopua kokeakseen jotakin erilaista. Puhtaan omantunnon säilyttäminen itsensä toteuttamiseksi edellyttäisi tällöin hyvin vaikean päätöksen tekemistä seurustelusuhteen päättämisestä (minkäänlaisia päätöksiä ei tietenkään tarvitse tehdä, jos sallii itsensä niin sanotusti pettää kumppaniaan). Toisaalta suhde voi päättyä myös kotimaahan jääneen osapuolen taholta. Tällöin koen todennäköisimmäksi selittäväksi tekijäksi ylpeyden sekä siihen liittyvän itsensä suojelemisen emotionaalisesta näkökulmasta. Kuten edellä todettiin, kotimaahan jäävä henkilö tuntee helposti jääneensä yksin arjen keskelle toisen siirryttyä mahdollisesti hyvin viriiliin ympäristöön osittain seurustelusuhteen kustannuksella. Uskottomuuden sekä uuden romanssin riski ulkomailla lienee keskimääräistä korkeampi, joten kotimaahan jääneen osapuolen näkökulmasta olisi yksiselitteisesti täydellinen nöyryytys niin sanotusti tulla jätetyksi vielä sen lisäksi, että on ensin pakkotilanteessa hyväksynyt itselleen epäedullisen tilanteen toisen lähdettyä ulkomaille. Tämän epämiellyttävän uhkakuvan analysoinnin jälkeen henkilö saattaa tehdä ennakoivan, henkistä hyvinvointiaan vaalivan vaikean päätöksen suhteen päättämisestä: "Ero olisi ollut myöhemmin todennäköisesti väistämätön, joten oma-aloitteista ja tulevaisuuden riskit huomioivaa toimintaani voidaan pitää järkevänä.", suhteen päättänyt osapuoli voi rauhoittavasti todeta itselleen. Yleisellä tasolla suhteen päättävä osapuoli tunnetusti saavuttaa ainakin näennäisesti aseman itsenäisempänä ja voimakkaampana persoonana, millä lienee usein vaikutusta nopean ratkaisun tekemiseen tilanteessa, jossa jatkumattomuus on jatkuvuutta todennäköisempi vaihtoehto. Tämän lisäksi toisen itsensä henkinen kehittäminen ulkomailla voi osaltaan aiheuttaa jonkinasteisen alemmuuskompleksin, joka todennäköisesti lähinnä voimistaa edellä kuvattua prosessia.

Lähes kaikki seurustelusuhteet kävivät läpi merkittäviä käänteitä sekä hyvässä että pahassa. Kokonaisuudessa on siis oleellista huomioida, että vain harvan seurustelusuhteen tila pysyi ainakin ulkopuolisen näkökulmasta stabiilina, mikä on jälkiviisaana oikeastaan itsestään selvää käsittelemieni asioiden perusteella. Keskustelin tästä teemasta myöhemmin erään toisen suomalaisen kanssa, joka oli opiskellut samaan aikaan Pariisissa. Hän oli tehnyt vastaavanlaisia havaintoja sekä lisäksi itse eronnut suomalaisesta (pitkäaikaisesta) kumppanistaan ja aloittanut uuden suhteen paikallisen henkilön kanssa  ranskalaiset miehet ovat kuulemma taitavia selättämään muun muassa suomalaisia naisia. Myös erään Suomeen tulleen espanjalaisen opiskelijan kanssa ajatuksia vaihtaessani sain kuulla, että hän oli ehtinyt erota poikaystävästään matkansa aikana sekä tehnyt samankaltaisia huomioita tässä käsittelemästäni ilmiöstä. Kokemuksieni ynnä muiden tietojen perusteella on mielekästä tehdä ainakin jonkinasteisia johtopäätöksiä siitä, että teoriani vaihto-opiskelun usein joko negatiivisista tai korostuneen positiivisista vaikutuksista seurustelusuhteeseen saattaa pitää paikkansa, eikä oman ympäristöni ja yhteisöni tapahtumissa välttämättä ollut kyse sattumasta.

Mielestäni jokaisen vaihtoon lähtevän ja parisuhteessa elävän kannattaa ehdottomasti valmistautua prosessiin yhdessä kumppaninsa kanssa keskustelemalla avoimesti toiveista ja tavoitteista. Muussa tapauksessa erilaiset piilevät tekijät ja jännitteet saattavat ottaa salakavalasti tilanteessa vallan, mikä voi helposti johtaa epäsovinnolliseen ja erityisesti väärin perustein tapahtuvaan eroon. Toisin sanoen suhteen mahdollista päättymistä oleellisempaa on tapahtuman hyväntahtoisuus ja dialogimainen luonne. Kuten aikaisemmin todettiin, erityisesti pitkäaikainen fyysinen etäisyys toisesta sekä vapaamielinen ympäristö ovat hyvin merkittävällä tavalla parisuhdetta koettelevia seikkoja. Toivon tämän tekstiosuuden selventävän ja konkretisoivan usein vasta jälkikäteen ilmeisiä, vaihto-opiskeluun liittyviä ongelmia ja haasteita parisuhteen näkökulmasta. Asioihin voi varautua myös etukäteen.

Analyysini jatkeeksi voin lyhyesti todeta omalta osaltani, että myös minulla oli kunnia olla osa merkittävän käänteen kokevaa joukkoa jätetyn osapuolen ominaisuudessa. Vain hieman ennen vaihto-opiskelua leimahtanut, tajuntani sekoittanut salamarakkaus päättyi matkan alkupuolella ironisesti Pariisissa toisen osapuolen tultua Ranskaan asti edistämään yhteistä tulevaisuutta. Odotuksiin ja toiveisiin suhteutettuna kyse on ehkä kaikkien aikojen epäonnistuneimmaksi muodostuneesta rakastavaisten kohtaamisesta, jolle auttamatta kuuluu erityismaininta osana opiskelijavaihtoani käsittelevää tekstiä. Juuri ihastumisen hurmioisimmalla hetkellä tapahtunut yksipuolinen ja ehdoton eropäätös tuntui luonnollisesti pienimuotoiselta maailmanlopulta, joka pakonomaisesti valtasi mielen joksikin aikaa kaikista ponnisteluista huolimatta (erityisesti tylsääkin tylsemmän tilastotieteen opiskelu tällaisella hetkellä oli yksiselitteisesti epäinhimillistä kidutusta). Toisaalta sinänsä musertavaa asiaa voidaan jälkikäteen varmasti pitää onnekkaana aikavälien tuotua perspektiiviä tapahtumiin, kuten yleisesti on tapana. Ilman kyseistä insidenssiä en olisi myöhemmin tavannut matkan aikana ihmisiä, jotka hyvittivät moninkertaisesti aiemmat murheet. Tämä seikka liittyy siten keskeisesti aiemmin käsiteltyyn kysymykseen omantunnon asemasta: jos olisin pidättäytynyt kaikesta koko vaihtojakson ajan rajoittaen tiiviimpää sosiaalista kanssakäymistä lojaalisuusperiaatteiden takia, ja suhde olisi päättynyt vasta Suomeen palattuani, minun olisi varmasti ollut äärimmäisen vaikea koskaan antaa ulkomailla menettämiäni mahdollisuuksia itselleni anteeksi (ulkomaille lähtevän on mielestäni syytä pohtia asiaa etukäteen todella syvällisesti, sillä tasapainottelu kahden eri toimintamallin välillä voi olla suureksi haitaksi eri osapuolille). Pelkäsin tätä vaihtoehtoa aina matkan alusta asti, mutta onneksi ratkaisu syntyi melko pian, vaikkei se minun aloitteestani tapahtunutkaan. Hyvänä puolena lopputulemassa oli siis se, että saatoin alkuperäisen suunnitelmani mukaan hyödyntää ainutkertaisen elämänvaiheen ja selvittää, mitä kaikkea Ranskalla on tarjottavanaan.  

Tässä kohtaa on luonnollinen väli kirjoittaa muutama sana ranskalaisuudesta romantiikan näkökulmasta. Mielestäni ranskalaiset naiset ovat kokonaisvaltaisesti arvioituna fantastisia, mikä ei juuri jätä suomalaisnäkökulmasta toivomisen varaa (tämä ylistävä kommentti neutralisoidaan toki edempänä). He ovat muun muassa hoikkia, tyylitietoisia, itsevarmoja, impulsiivisia ja seksikkäitä. He ovat muun muassa sosiaalisia, estottomia, ilmeikkäitä, romanttisia ja kauniita. Ennen kaikkea he eivät ole jatkuvasti alakuloisia, skeptisiä ja tylsiä, jotka ovat kokemuksieni mukaan valitettavan usein siis ei aina suomalaisiin liitettäviä ominaisuuksia, minkä johdosta koin ranskalaisuuden tuolloin korostetusti. Ranskalaisissa yhdistyy lisäksi hurmaavalla tavalla pohjoismaalainen ja eteläeurooppalainen ulkonäkö. Ihonväri voi olla hyvinkin vaalea, mutta samalla hiukset ovat erittäin tummat, mikä luo mielenkiintoisen kontrastin. Pidän myös heidän usein suurikokoisesta nenästään, joka mielestäni kuvaa ylpeyttä itsestään sekä voimakasta seksuaalisuutta. Lisäksi ranskalaiset suhtautuvat seksiin selvästi suomalaisia keveämmin, mistä ei voi koskaan olla tarpeeksi iloinen: Teemaan suhtaudutaan luonnollisena, nautinnollisena osana elämää, eikä siihen täkäläiseen tapaan liitetä häpeileviä tai rehenteleviä piirteitä. Yhteisössä ei juuri ole elämää rajoittavia tabuja, vaan kukin voi tehdä jokseenkin vapaasti juuri sitä mikä tuntuu hyvältä. Rivouden käsite voidaan ymmärtää lähinnä positiivisena elementtinä, joka luo sielun intiimille kanssakäymiselle. Myös eroottiset lausahdukset sisältävät paljon erilaisia kielikuvia, mikä osaltaan ilmentää sikäläistä ajatusmaailmaa. Ainakaan Suomessa en ole kuullut kertaakaan puhuttavan esimerkiksi vadelmasta valuvasta kermasta. Ihmissuhteita ja omia tunteita osataan myös käsitellä avoimesti, hyvässä hengessä. Toisaalta on jollakin nurinkurisella tavalla viehättävää, kun ranskalainen nainen suuttuu. Lennokas ja nopea verbaliikka yhdistyy varsin pursuilevaan kehonkieleen, jolla on käsien liikkeistä ilmeisiin tärkeä merkitys viestinnässä. Kun kaikkeen tähän lisätään ulkomaisen kansallisuuden luoma eksotiikka sinänsä, itseään ainakin hieman massasta poikkeavana pitävä Suomen kansalainen voi tavanomaiseen harmauteen tottuneena kiittää luontoa sen monimuotoisuudesta. Ennen kaikkea ranskattaret osaavat aidosti nauttia elämästä, mikä on tärkeää. Vive la France! Viimeistään tässä vaiheessa on mainittava, että tekstini on tältä osin tietoisesti armotonta, perinnäistä todellisuutta jollakin tasolla väheksyvää yleistämistä, mutta myönteisten asioiden kohdalla se tilanteen mukaan sallittakoon. Kokemuksieni perusteella voin vain ihailla ranskalaisia heidän usein jokseenkin voimakkaasta itseriittoisuudestaan ja ylivirittyneestä temperamenttisuudestaan huolimatta. Lisäksi puolustuksekseni voidaan todeta, että stereotypiat (esimerkiksi ranskalaisista naisista) heijastavat lopulta melko hyvin totuutta muuten tiettyyn, suurempaan joukkoon liitettäviä mielleyhtymiä ei voisi koskaan syntyä. 

Mainittakoon tämän osion lopuksi erikseen, että tapasin myöhemmin paikallisen kaunottaren, Claran, joka oli saava ikuisen kunniapaikan sydämestäni. Intohimoinen romanssi hänen kanssaan synnytti kahden ihmisen välisen hienon ystävyyden, joka siirsi Ranskaan ja ranskalaisuuteen eläytymisen aivan uudelle tasolle. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että tämä tiiviimmäksi muodostunut suhde oli kiistatta matkan parhaimpia puolia. Tosirakkaudesta voisi tietenkin kirjoittaa loputtomasti, mutta pohjimmiltaan jätän aihetta käsittelvän kirjoituksen lyhyeksi siitä yksinkertaisesta syystä (yksityisyyteen littyvien seikkojen ohella), että minulla ei ole asian kuvaamiseen sanoja. Juste que tu resteras, sans doute, dans mon coeur... Pour toujours... Et à jamais...


Loistava kokemus

Välillä ikävöin Suomea maana, mutta samalla on kuitenkin todettava, että ihastuin tai jopa rakastuin jokseenkin täydellisesti Ranskaan. Tämä on asia, jota en voi tarpeeksi painottaa, ja haluan sen olevan tekstini yksiselitteinen punainen lanka: Ranska sulatti sydämeni. Poitiersissa oli myös pienempänä kaupunkina sitä aitoa ydinranskalaista tunnelmaa, joka korostui entisestään kesällä. Kaduilla elämä oli luonnollisella tavalla vireää. Eteläeurooppalainen lämmin ilma kulkeutui kaduille auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta. Kaupungin keskustassa oli – vain yksittäisenä esimerkkinä – ranskalaiseen tyyliin paljon houkuttelevia pieniä liikkeitä, joista sai tuoreita ja täyteläisiä, suussa sulavia leivonnaisia edulliseen hintaan. Erityisesti paikalliset croissantit olivat kuohkeita, vastaleivottuja suupaloja, joita ei voi edes verrata markettien puolivalmisteisiin. Ihmiset istuivat kahviloiden terasseilla elegantteina, kulttuuristaan ylpeinä. Eloisa puheensorina ympärillä kantautui kuin musiikkina korviin. Solakat ja tummatukkaiset ranskattaret olivat näyttäviä ja koreita käyskennellessään pitkin tunnelmallisia katuja. Ihmiset olivat avoimia ja iloisia: tuntemattomallekin neidille saattoi mennä juttelemaan ilman, että tämä alkoi heti ensimmäiseksi suomalaiseen takapajula-tyyliin kyräillen ihmetellä, kuka hullu häntä lähestyy, mikä oli erityisen positiivista. Oli hyvin antoisaa nauttia kaikesta tästä sekä kehittää itseään ympäristössä, joka parhaimmillaan muistutti stereotyyppistä, romantisoitua kuvaa ranskalaisuudesta. Tuntui hienolta alkaa sisäistää paikallisia toimintamalleja ja olla luonnollisemmin osa maan rikasta kulttuuria. Sain kokemuksista kummunneiden nautintojen lisäksi paljon itsetarkoituksellista mielihyvää erinäisistä viehettävistä asioista, joita ei voi vain hakea kaupasta. Vaihtokokemus oli kiistatta luonteeltaan immateriaalinen huippuelämys. Monta kertaa ajattelin vain sitä, kuinka onnekas olen saadessani viettää aikaa Poitiersissa.

Kuten tekstin alussa mainitsin, akateemiset syyt eli opintopisteiden kerääminen sekä uusien asioiden opiskelu eivät suinkaan olleet ainoita tai edes tärkeimpiä kriteerejä matkan onnistumisen arvioinnin kannalta. Toki tuntui hyvältä saada IBM-koulutusohjelma jokseenkin nuhteettomasti suoritetuksi ja merkintä siitä rekisteriin kotiyliopistossa sekä edelleen kehystää todistus seinälle, mutta varsinaiset tavoitteet olivat loppujen lopuksi muualla. Joka tapauksessa myös opiskelu oli mukavuudessaan ja epämiellyttävyydessään oleellinen osa kokonaisuutta, eikä kokemusta voi mitenkään käsitellä ilman opintoihin liittyviä seikkoja.

Lukukausi Ranskassa antoi erinomaisen näköalapaikan paneutua maahan ja tiettyyn kaupunkiin arkisemmasta näkökulmasta, mikä avartaa maailmankuvaa ja jalostaa omaa mieltä hyvin tehokkaasti. Kaikki havainnot sekä kokemukset kaikkine hyvine ja huonoine puolineen olivat opettavaisia. Lisäksi opiskelijoita oli ympäri maailmaa, mikä mahdollisti tutustumisen hyvin erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin, joskaan ei tietenkään niin syvällisesti kuin Ranskaan ja ranskalaisiin, jotka muodostivat varsinaisen elinympäristön. Joka tapauksessa muiden vaihto-opiskelijoiden tapaaminen ranskalaisten ohella oli epäilemättä matkan antoisimpia puolia.

Huomasin myös kansallisuuksien sekoituskattilassa, kuinka ihmiset ovat pohjimmiltaan melko samanlaisia paikasta riippumatta. Kieli ja muu kulttuuri sekä tietyn maan poliittinen järjestelmä vaikuttavat varmasti osaltaan jonkin verran henkilön persoonaan ja maailmankatsomukseen, mutta loppujen lopuksi Homo sapiens näyttää ajattelevan ja toimivan pohjimmiltaan jokseenkin samalla tavalla kaikkialla – ainakin tämän kokemuksen perusteella. Toisin sanoen jokainen ajattelee aina ensisijaisesti itseään ja tavoittelee onnellisuutta, joka perustuu suurelta osin rakkauteen sekä taloudelliseen vakauteen.

Kielitaidon kehittyminen matkan aikana oli kiistatta tärkeimpiä asioita itselleni. ESCEMissä opetus tapahtui siis englannin kielellä, mutta ranskan kielen taitoa ehti vallan mainiosti harjoittaa vapaa-ajalla kenen tahansa kanssa (lisäksi koulussa oli yksi ranskan kielen kurssi, jolla puhuttiin vain ranskaa). Oli mainiota päästä käyttämään kieltä aidossa ympäristössä. Alussa kielen käyttäminen oli kieltämättä vielä hieman haasteellista, mutta huhtikuun lopussa huomasin yhtäkkiä, että kielitaito on selvästi parantunut. Puhuminen ranskan kielellä oli luonnollisempaa, eikä se tuntunut enää yhtä vaikealta. Kieliopin osaaminen, sanojen ääntäminen sekä rentous puhua kehittyivät oleellisesti paremmiksi verrattuna aikaan ennen matkaa. Lähinnä keskusteluja rajoittikin sanavarasto. Erityisesti teknisempi sanasto, jota tarvitsi esimerkiksi ravintolassa tai apteekissa, oli ongelmallisempaa. Oli joka tapauksessa erittäin hienoa pystyä keskustelemaan vähintään kohtalaisella tasolla ranskalaisten kanssa heidän omalla äidinkielellään. Erityisen paljon taitojen kehittymisessä auttoi Clara, jonka kanssa saatoin harjoittaa kieltä varsin paljon. Hienoin yksittäinen ranskankielinen fraasi on muuten "En amour rien n'est sale" eli "Rakkaudessa mikään ei ole likaista".

Jälkikäteen arvioituna voin todeta matkasta lyhyesti, että se onnistui jokseenkin täydellisesti vielä paremman kokemuksen peräänkuuluttaminen olisi mielestäni melko kohtuutonta ja kiittämätöntä. Toki on aiheellista mainita, että vaihdon aikana tuli vastaan lukematon määrä myös erilaisia ongelmia, mutta se on elämää, c’est la vie. Tarkoituksenani ei siis ole antaa kaikesta kokemastani liian ruusuista kuvaa. Arkeen mahtuu aina erilaisia hankaluuksia ja murheita, eikä elämän perusluonne itsessään oleellisesti muuttune, vaikka matkustaisi toiselle puolelle maapalloa. Itseään ja elämää ei pääse pakoon, eikä pidäkään. Myöskään Ranskassa ei aina vain naurattanut. Yhtäältä jokin kurssi sinänsä saattoi aiheuttaa vaikeuksia, toisaalta niin sanotut henkilökemiat eivät välttämättä toimineet lainkaan tiettyjen ihmisten kanssa  ainoastaan pari yksittäistä esimerkkiä monitahoisen arjen keskeltä antaakseni. Tosin muun muassa nämä ongelmat koskivat käytännössä jokaista henkilöä ainakin jollakin tasolla. On myös hyvä tiedostaa, että huonommat kokemukset ovat luonnollinen osa kokonaisvaltaista hyvää. Myönteiset asiat (ja oma positiivinen asenne) kuitenkin dominoivat eloani ulkomailla, mikä on oleellista. Vilpitön totuus siten on, että olen yksiselitteisesti erittäin tyytyväinen lopputulokseen: en vaihtaisi vaihto-opiskeluani Poitiersissa kevätlukukaudella 2011 mihinkään ja olen matkastani ikionnellinen. Tämän selvemmin en osaa asiaa sanoa. Aika varmasti myös kultaa muistoja osittain, mutta kyse on joka tapauksessa elämäni parhaimmista kokemuksista, ja muistelen vaihtojaksoa vähän väliä erittäin suurella kaiholla. Valokuvien katsominen tai jonkin tilanteen ajatteleminen, tietyn tuoksun haistaminen tai musiikkikappaleen kuuleminen* (ks. sivun alaosa) vie mielen aina täydellisesti Ranskaan, mikä synnyttää todella voimakasta, jopa kivuliasta haikeutta, mutta ennen kaikkea aikamatkan unohtumattomien elämysten pariin. Nykyään muistelen aikaa Poitiersissa kaikkine käänteineen eräänlaisena pitkänä, surrealistisena unena, josta ei olisi halunnut herätä.

Oman omistautumisen ja hyvän onnen (jota minulla myös kieltämättä oli paljon) yhteistuloksena voi tunnetusti tapahtua todella hienoja asioita. Itselleni yhden lukukauden vaihtojakso oli pituudeltaan periaatteessa sopiva, kuten alun perin olin ajatellutkin. Siinä ajassa ehti mielestäni syventyä melko hyvin toiseen maahan ja kokea paljon uusia asioita, tämän lisäksi lukukausi oli mukavan mittainen tauko kotimaan arjesta. Kevät kului kuitenkin hyvin nopeasti ja sen olisi toivonut jatkuvan pidemmällekin  toisaalta juhlat kannattaa niin sanotusti lopettaa silloin, kun on vielä hauskaa. Vaihtokokemus antoi hämmästyttävän suuren määrän uudenlaista, vaadittua intoa opintoihin Tampereen yliopistossa sekä positiivista energiaa elämään ylipäänsä Suomessa. Ennen kaikkea matka oli kasvattava kokemus: matka kehitti minua jälleen ihmisenä. Suosittelen opiskelua ulkomailla lämpimästi jokaiselle, sillä on hyvin todennäköistä, että itseään voi jälkikäteen kiittää valinnasta. Ulkomailla opiskelusta on varmasti paljon hyötyä, ja saatavasta kokemuksesta voi aina olla ylpeä.


LA FIN



*Erityisesti nämä fantastiset kappaleet muistuttavat aina Ranskasta psykedeelisellä tavalla:


 Rihanna  Who's That Chick

 Laurent Wolf  Suzie

 Pitbull ft. T-Pain  Hey Baby

 Afrojack ft. Eva Simmons  Take Over Control

Benny Benassi
Hit My Heart

The Bloody Beetroots ft. Steve Aoki Warp 1.9

Kesha Blow

Usher 
More

Swedish House Mafia
One

 Far East Movement  Like A G6

Marie Myriam L'oiseau et l'enfant

 Martin Solveig  Hello

Britney Spears
Hold It Against Me

Swedish House Mafia & Tinie Tempah
– Miami 2 Ibiza

Black Eyed Peas
The Time

 Inna  Sun Is Up

 Inna  Hot